Tänä vuonna 99 vuotta täyttävä kultakanteleella palkittu Jaakko Noso asuu Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa, jonne hän muutti vuonna 1966. Palkinto sai paikallisissa lehdissä näkyvää huomiota. Ohessa Rauno Niemisen toimitukseen välittämiä...
KEVÄTKIMARA LuoMuKanteleet-yhtye esittää perinteistä ja uudempaa kantelemusiikkia Marjatta-koulun auditoriossa sunnuntaina 29.4.2012 klo 15. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu klo 14 alkaen (kahvimaksu), sekä arpajaiset! Osoite on Poutuntie 12, 00400 Helsinki....
Lempo-sanan vanha merkitys on tulen ja rakkauden jumalatar. Lempo on intohimoa, vetovoimaa ja hyvänsuopuutta. Sellaista tapahtumaa olemme luomassa; energistä, monipuolista ja mielenkiintoista! Lempo syntyy rakkaudesta musiikkiin ja tanssiin. Yllätyksetkin kuuluvat...
Pohjoismaisen pelimannimestaruuden NORD11-kisoissa voittanut Hohka soittaa JuuriJuhla-klubilla keskiviikkona 11.4. Hohkan musiikki pohjautuu pohjoismaiseen kansanmusiikkiin, poimien matkaansa musiikillisia oivalluksia ympäri maailman. Meriheini Luoto (viulu), Valtteri...
KanteleFestin 2012 yhteistyökumppanina on Meidän festivaali KanteleFest on kanteleen monimuotoisuuden juhla: musiikki versoo esiin festivaalin aikana niin kantaesitysten, klassisen kanteleohjelmiston kuin meditatiivisen pienkantelesoitannan muodossa. Monimuotoisuus...
Noora Laihon kantelekonsertin ohjelmassa on Nooran omia, tyylilajiltaan kevyttä bossa novaa edustavia sävellyksiä sävellyksiä. Kanteleen sointeja sävyttää kitaroista, trumpetista sekä laulajasta koostuva yhtye. Konsertti on toinen osa Nooran Sibelius-Akatemiaan...
Noora Laihon uuteen musiikkiin keskittyvän kantelekonsertin ohjelmassa kuullaan mm. Linkolan, Joelehtin ja Tiensuun sävellyksiä. Konsertti on ensimmäinen osa Nooran Sibelius-Akatemiaan tekemästä A2-tutkinnosta. Toinen, kevyeen bossa novaan keskittyvä osa kuullaan...
Jaalas on jalo elämä Jaalan kotiseutusäätiö on hankkinut Koistisen kanteleen 39-kielisen konserttikanteleen. Säätiön puheenjohtaja Pirjo Matikainen kertoo, että yhteistyö nyt 40 vuotta täyttäneen Pohjois-Kymen musiikkiopiston kanssa on tärkeää, ja moni jaalalainen...
Maaliskuun puolivälissä Musiikkitalon torstai-illan klubilla kuullaan myös kanteleita, kun Kardemimmit astuvat lavalle! Illan aloittaa Kardemimmit klo 21, jonka jälkeen Salla Hakkola Trio jatkaa klo 22. Kardemimmit on neljän nuoren naisen muodostama yhtye, joka...
Kantele 1/2012 on ilmestynyt. Hanki omasi edulliseen hintaan liittymällä Kanteleliiton jäseneksi. Liittoon voivat liittyä kaikki kanteleen ystävät, yleisö ja soittajat, tutkijat ja rakentajat. Liity tästä. Vanhoja numeroita luettavissa lehtiluukussa. Kantele-lehden...
Nuoret kansanmusiikiin ammattilaiset ovat lähes poikkeuksetta hyvin monipuolisia. Lähes kaikki opettavat, soittavat useissa yhtyeissä ja monenlaista musiikkia. Valtteri Lehto ei ole poikkeus. Lisäksi mies miettii, josko vaihtaisi alaa. Valtteri Lehto on mukana...
Hans Wallen (1874–1968), eli Johannes Wallenius lähti siirtolaiseksi Amerikkaan toukokuussa 1902. Amerikassa Wallen pani täytäntöön antamansa lupauksen tehdä kanteleen hyväksi minkä voi. Wallen soitti ja rakensi kanteleita ja hänellä oli viisi patenttia...
Kanteletta soitetaan Suomen lisäksi myös Koillis-Euroopassa ja Länsi-Siperiassa. Soitin on monen kansan identiteetin symboli. Suomalaisille soitin on vahvasti suomalainen, mutta niin se on myös esim. udmurteille udmurtialainen. Parhaillaan kerätään yhteen tietoa...
Sitä sormet soittamahan, kielet kaikki laulamahan, tarinoita tutkimahan, uusiakin tuottamahan Pietarin Suomalainen Musiikki-instituutti kantaesittää yhdessä Pietarin Suomalaisen Koulun kanssa Sammon Vartijat -koululaismusikaalin, joka perustuu Timo Parvelan...
Kanteleväki on oppinut tuntemaan Jukka Mäkelän ennen kaikkea kanteleenkielistä. Hän onkin tehnyt käsityönä ja mittatilauksena melkoisen osan maamme kanteleiden kielistä. Tarvittaessa syntyvät lähes minkä tahansa soittimen punoskielet domran kielistä lähtien. Syksyllä...
Kalevalaisten Naisten Liitto on perinne- ja kulttuurijärjestö, joka tekee valtakunnallista kulttuurityötä. Vuosittain vaihtuvan teeman alla järjestämme kulttuuritapahtumia, seminaareja ja matkoja. 60 jäsenyhdistyksessä on yli 4000 jäsentä. Kalevalaisten Naisten Liitto...
“Seison kanteleen kanssa yli tuhannen odottavan ihmisen edessä Immanuelin kirkossa Windhoekissa. Ihmisten kasvoilta näkyy kummastus ja mielenkiinto: mitähän nuo valkoiset vieraamme aikovat meille esittää? Olen lavalla Ulla-Siskon, harjoittelukaverimme Marjo...
Improvisaatio on osa elämää enemmän tai vähemmän jokaiselle. Siinä missä yksi ei tiedä, mitä seuraavassa hetkessä tekee, toinen yrittää välttää yllätyksiä loppuun asti. Ja sitten auto ei lähde käyntiin. Tai sähköt katkeavat viikoksi. Pitää improvisoida. Improvisaatio...
Liity Kanteleliittoon / Become a member of Finnish Kantele Association!
Liity Kanteleliittoon, ja koe kanteleyhteisön voima yhteisen asian eteenpäin viemiseksi! Saat hyvät jäsenedut, kuten laadukkaan Kantele-lehden kolme kertaa vuodessa. Liittyminen on helppoa ja vie vain muutaman minuutin!
Become a member of Finnish Kantele Association! Please contact our staff (mail@kantele.net) in order to get Kantele magazine and other benefits for members.