Kansainvälinen kantelekilpailu ja KanteleKimara

3.-5.5.2024

INFO (In English Below)

Tapahtuma järjestetään Suomalaisella Musiikkikampuksella (Pitkäkatu 18-22, 40700 Jyväskylä). Kilpailu- ja katselmuspaikkoina toimivat Hannikaissali, Tanssisali 1 ja 2 sekä Monitoimisali. 

AIKATAULU

Perjantai 3.5.

 klo 16.00–21.00 Tutustumista Suomen kantelemuseoon, Palokan Pelimannitalon yläkerrassa

klo 19.00 avajaiskonsertti Palokan pelimannitalon salissa, jossa esiintyy

Laura Linkola, Pauliina Syrjälä, Aurora Visa, Saarijärven kantele -kirjan työryhmä & Tiina Takkisen, Aino Meisalmi-Minkkisen ja Ulla Honkosen oppilaita.

Osallistujat ilmaiseksi (lista ilmoitettu lipunmyyntiin), muut liput 10 e ovelta 1 h ennen.

 Konsertin yhteydessä julkaistaan kaksi uutta soitto-opasta:

Anu Alviola & Aurora Visa: Kanteleen pyörtehissä – 10–15-kielisten kanteleiden soitto-opas sekä

Senni Heiskanen, Kati Rantala, Hanna Ryynänen, Pauliina Syrjälä & Jenni Venäläinen: Saarijärven kantele

 Lauantai 4.5.

 klo 8.30–17.30 Ilmoittautuminen ja infotiski auki Musiikkikampuksella. 

  Infotiski on kiinni lauantain päätöskonsertin ajan noin klo 16–17.

 Päivitetty listaus henkilökohtaisista kilpailu-, katselmus- ja viritysajoista on lähetetty sähköpostitse.

klo 8.55 alkaen osallistujien viritysajat luokkahuoneissa

klo 9.30–13.00 Sarja 1A: 8–10 -vuotiaat, Monitoimisali

klo 9.30–14.20  Sarja 1B: 11–12 -vuotiaat, Hannikaissali

klo 10.00–14.00 KanteleKimara, Tanssisali 1 ja Tanssisali 2

klo 16.00  KanteleKimaran ja sarjojen 1A ja 1B  päätöskonsertti, Hannikaissali

vapaa pääsy

 klo 9.00–16.00 Messuosasto auki 

klo 10.00–15.30 ja klo 18.00–20.00 Suomen Kantelemuseo auki 

klo 10.30-15.00 Musiikkikampuksen kahvila auki 

klo 20.30 Cienna -yhtyeen konsertti Poppari -klubilla  (Puistokatu 2 4)  (K18, alaikäiset huoltajan kanssa). Vapaa pääsy Kantelekilpailuun ja KanteleKimaraan osallistuville: osallistujalista ilmoitettu lipunmyyntiin

muille liput 10 e ovelta 1 h ennen

 Sunnuntai 5.5.

 Ilmoittautuminen auki klo 8.00–15.30

 Päivitetty listaus henkilökohtaisista kilpailu-, katselmus- ja viritysajoista on lähetetty sähköpostitse.

klo 8.25 alkaen osallistujien viritysajat luokkahuoneissa

klo 9.00–15.00 Sarja 3A: 16–17 -vuotiaat, Tanssisali 2

klo 9.30–14.25 Sarja 3B: 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat, Tanssisali 1

klo 9.30–11.20 Sarja 2B: 15-vuotiaat, Monitoimisali

klo 10.00–13.45 Ammattilaiset, Hannikaissali

klo 12.30–16.10 Sarja 2A: 13–14 -vuotiaat, Monitoimisali

 klo 16.30  Kanteleen pyörtehissä -jamit/yhteissoitto, vetäjinä Anu Alviola & Aurora Visa

Musiikkikampuksen ruokala (katso lisätiedot kilpailun nettisivuilta)

klo 17.30 Sunnuntain sarjojen päätöskonsertti ja palkintojen jako Martti Pokela 100-juhlavuoden hengessä, Hannikaissali

klo 8.00–17.30 Infotiski auki 

klo 9.00–17.30 Messuosasto auki 

klo 10.00–13.00 Kantelemuseo auki 

klo 10.30–16.00 Musiikkikampuksen kahvila auki 

Henkilökohtainen aikataulu 

Viritysluokka-aikataulu on tiivis ja ilmoitettua aikaa (20 min) ei saa ylittää, vaan tiloista pitää poistua viritysajan loppuun mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista varata ylimääräistä harjoitusaikaa tilojen saatavuuden puitteissa.

 

Henkilökohtainen aikataulu koostuu kolmesta osasta:

kilpailu- tai katselmusajasta, viritysajasta sekä ajasta, jolloin osallistujan tulee olla valmiina salin ovella soittimen kanssa.

 Salimanageri ohjaa osallistujan oikeaan aikaan lavalle valmistautumaan ja tarvittaessa auttaa roudaamisessa. 

 Saat tarkat tiedot viritysluokasta ja salista infotiskiltä ilmoittautuessasi.

 

 

Salien ja viritysluokkien varustelu sekä niihin kulkeminen:

 

Jokaisesta harjoitusluokasta löytyy kantelepöytä tai viritykseen soveltuva kirjoituspöytä,

säädettävä kaasujousipenkki ja nuottiteline.

 

Jokaisessa salissa on 63 cm korkea Lovikan umpipöytä, jolle mahtuu kaikki kanteleet, ja vähän pienempi, matalampi pöytä korkeudeltaan 60 cm (Huom! Tälle pöydälle ei mahdu uusi Koistisen kantele) sekä kaasujousipenkki, käsinojaton tuoli, matala käsinojaton tuoli ja matalalle säädettävä nuottiteline. Jos tarvitset vielä jotain muuta, esimerkiksi eri korkuisen pöydän, tulee kaikki muu tarvittava tuoda saliin itse.

 Jos olet ilmoittanut käyttäväsi äänentoistoa, kaikki siihen tarvittava laitteisto tulee tuoda itse, saleissa on sähköpistokkeet ja jatkojohdot. 

 Tanssisaleissa 2 x 2 metrin lava-alue on merkattu suojamatoin, jonka materiaali ei vaikuta soittamiseen tai akustiikkaan. Matto on tanssisalin lattian suojana. Yleisöä pyydetään tulemaan ilman kenkiä tai salin ovelta saatujen suojatossujen kanssa. Tanssisaleissa emme myöskään liiku villasukissa, koska villan rasva liukastuttaa tanssilattian.

 Monitoimisaliin yleisöä pyydetään tulemaan ilman kenkiä tai salin ovelta saatujen suojatossujen kanssa.

 Hannikaissaliin kuljetaan toimistokäytävän kautta esiintyjien ovesta, joka on vastapäätä soitinvarastoa. Lavamanageri on vastaanottamassa tällä ovella. Yleisö kulkee Hannikaissaliin ruokalasta, salin pääoven kautta.

 

 Soitinsäilytys

Soittimia on mahdollista säilyttää viikonlopun ajan Musiikkikampuksella lukitussa soitinnarikassa, jonka avain avain löytyy Hannikaissalin lavamanagerilta tai infotiskiltä.

 

Ruokailut

Musiikkikampuksen kahvila on auki viikonlopun ajan (ks. tarkemmat tiedot yltä) ja lounasta on tarjolla klo 11.00–13.00 hintaan á 9 euroa, sis. pääruoan, runsaan saalaattipöydän, leivän, levitteen, ruokajuoman sekä jälkiruokakahvin ja pienen makean. 

Pysäköinti ja roudaus Musiikkikampuksella

Soittimien ja pöytien roudauksen ajaksi voi pysähtyä hetkeksi Musiikkikampuksen pääoven eteen. Pysäköinti pääoven eteen on kuitenkin kiellettyä.

Musiikkikampuksen välittömässä läheisyydessä Nuuskakujalla on Gradian parkkipaikkoja, jotka ovat vapaasti käytettävissä tapahtumapäivänä. Paikkoja on n. 20kpl.

Lisää pysäköintitilaa löytyy mm. Hippoksen pysäköintialueelta. Kadunvarsipaikkoja löytyy lähiympäristöstä mm. Oikokadulta sekä osittain Pitkäkadun varrelta.

Pop up -konsertit

 Pop up -konserttien esiintymispaikoilta löytyy 63 cm korkea Lovikan umpipöytä, käsinojaton tuoli, säädettävä tuoli sekä matalalle säädettävä nuottiteline. Jos tarvitset jotain muuta, tulee nämä tuoda tilaan itse.

 Saapuminen pop -up konsertteihin sekä muuta tietoa esiintymispaikoista:

 Aalto2 -museokeskus (Alvar Aallon katu 7):

LA klo 12.30-15

SUN klo 14-15.45

Autot voi roudauksen ajaksi ajaa pääoven eteen (Keski-Suomen museon sisäänkäynti punaisen Aalto2-lakanan kupeessa). Varsinaista pysäköintiä varten on muutama kiekkopaikka pääovien vieressä sekä Ruusupuiston tasanteella, sekä maksullinen pysäköintialue Hannikaisenkadun ja Alvar Aallon kadun risteyksessä. Musiikkikampukselta voi halutessaan myös kävellä Aalto2 -museoon (matka: noin 1 km).

 Esiintymispaikkana on nk. nivelosa joka yhdistää Alvar Aalto museon ja Keski-Suomen museon, ohessa kuvat tuosta tilasta. Sen pohjoispäässä ovat nuo portaat joilla kuulijat voivat istuskella. Esiintyjät voivat käyttää samassa pohjakerroksessa sijaitsevaa työpajatilaa takatilanaan.

Sepän kauppakeskus (Ahjokatu 3-5)

 

LA klo 12.30-15

SU klo 12-15

Tapahtuma-alue on nimeltään Paja-aukio, ja se sijaitsee sisääntulokerroksessa (1.krs) XXL ja Power liikkeiden edessä ja siinä on lava valmiina (4 x 4 lava, 1 m korkeus)

ysäköintiin voi käyttää ilmaista Kauppakeskus Sepän parkkihallia, johon ajetaan 

Ahjokadun puolelta. Myös Prisman parkkipaikkaa ja -hallia voi käyttää pysäköintiin.

Huom! Kauppakeskuksen pop up konserteissa käytetään äänentoistoa, jonka hoitaa Roni Tuomivirta. Esiintyjien ei tarvitse tuoda paikalle mitään omia äänentoistotarvikkeita.

 

Suomen kantelemuseo Palokan pelimannitalossa (Saarijärventie 71)

LA klo 11.30-12.30

SU klo 11-12.30

Suomen kantelemuseo sijaitsee Palokan pelimannitalossa. Ohjeet saapumiseen autolla/julkisilla:https://www.kantele.net/konsertti-ja-oheisohjelma

Parkkipaikkoja on Palokan pelimannitalon edessä, mutta myös tarvittaessa läheisen Keski-Palokan koulun pihalla.

Esiintymispaikka on Suomen kantelemuseossa, joka sijaitsee Palokan pelimannitalon toisessa kerroksessa, ei hissiä.

 Matkat ja majoitus

Soittajat vastaavat itse kaikista matka-, majoitus- ja ruokailukustannuksista.

Majoitusta varten kilpailuväelle on varattu kiintiötä Solo Sokos Hotel Paviljongista (Lutakonaukio 10, 40100 Jyväskylä). Voit kysyä omakustanteista majoitusta koodilla: BKANTELE.

Toinen vaihtoehto on Jyväskylän Omenahotelli (Vapaudenkatu 57, 40100 Jyväskylä), josta voit varata omakustanteista majoitusta alla näkyvin hinnoin. Voit varata omakustanteista majoitusta koodilla: KANTELEJKL24

1hh 79€ / yö 2hh 89€ / yö / huone 3hh 99€ / yö / huone 4hh 109€ / yö / huone

 International Kantele Competition & KanteleKimara

INFO

 

The event will take place at the Finnish Music Campus (address: Pitkäkatu 18-22, 40700 Jyväskylä). The competition and audition venues are Hannikaissali, Tanssisali 1 and 2 and Monitoimisali.

 

Friday 3rd of May

15.00-16.00 Registration is open at the Music Campus.

16.00-21.00 Guided tour of the Finnish kantele museum, upstairs of the Pelimannitalo in Palokka

19.00 Opening concert in the hall of the Palokka Pelimannitalo, with performances by

Laura Linkola, Pauliina Syrjälä, Aurora Visa, Saarijärvi kantele book working group & students of Tiina Takkinen, Aino Meisalmi-Minkkinen and Ulla Honkonen.

 Free admission to the participants of the event, others 10 e at the doors, 1 h  before the concert.

Two new playing guides will be published in connection with the concert:Anu Alviola & Aurora Visa: Kanteleen pyörtehissä – a playing guide for kanteles in 10–15 strings and

Senni Heiskanen, Kati Rantala, Hanna Ryynänen, Pauliina Syrjälä & Jenni Venäläinen: Saarijärven kanteleen soitto-opas. 

 

Saturday 4th of May

8.30-17.30 Registration and information desk open at Musiikkampus. The information desk will be closed during Saturday’s closing concert from 4 pm to 5 pm.

 Updated list of individual competition, audition and tune-up times attached to this letter.

From 8.55 onwards, tune-up times for participants in classrooms

9.30-13.00  Category 1A: 8-10 years old, Monitoimisali

9.30-14.20 Category 1B: 11-12 years old, Hannikaissali

10.00-14.00 KanteleKimara, Dance Hall 1 and Dance Hall 2

16.00 Final concert of KanteleKimara and Category 1, Hannikaissali

10.00-15.30 and 18.00-20.00 Finnish Kantele Museum open

9.00-16.00 Exhibition stand open

10.30-15.00 Musiikkampus café open

20.30 Cienna concert at the Poppari club (Puistokatu 2 4) (K18, minors with a guardian). Free

admission for participants in the Kantele competition and KanteleKimara.

 Free admission to the participants of the event, others 10 e at the doors, 1 h  before the concert.

 Sunday 5th of May

Registration open 8.00-15.30

from 8.25 onwards, the tune-up times for participants in the classrooms

9.00-15.00 Category 3A: 16-17 year olds, Dance hall 2

9.30-14.25 Category 3B: 18 years and over, Dance hall 1

9.30-11.20 Category 2B: 15-year-olds, Monitoimisali

10.00-13.45 Professionals, Hannikaissali

12.30-16.10 Series 2A: 13-14 year olds, Monitoimisali

16.30 Kanteleen pyörtehissä – jams/co-playing, led by Anu Alviola & Aurora Visa

In front of the Hannikaissal (see competition website for more information)

17.30 Final concert of the Sunday categories and prize-giving ceremony in the spirit of the Martti Pokela centenary year

8.00-17.30 Information desk open

9.00-17.30 Fair stand open

10.00-13.00 Kantelemuseum open

10.30-16.00 Music Campus café open

Personal timetable 

You will receive detailed information about the tuning class and hall at the information desk when you register at the info desk.

 The timetable for the tuning class is very tight and the announced time (20 min) must not be

exceeded, but you must leave the premises by the end of the tuning time. It is possible to reserve extra practice time at the time of registration, subject to availability of facilities.

 The personal timetable consists of three parts:

– competition or audition time,

– the tune-up time, and

– the time at which the participant must be ready at the door of the hall with the instrument

 The venue manager will direct the participant to the stage at the right time to get ready and assist with roll-out if necessary.

 

Info about the halls – Equipment and access to the halls:

 Each hall has a 63 cm high Lovikka table, which can accommodate all kanteles, (Note: This table does not fit the new Koistinen kantele) and a slightly smaller, lower table with a height of 60 cm, an adjustable chair and a music stand. If you need anything else, such as a table of a different height, you must bring everything else you need to the hall yourself.

 If you have informed us earlier that you will be using a sound system, you must bring all the necessary equipment yourself, as the halls have electrical sockets and extension leads.

 In every warm-up room, there is a kantele table or a normal table, an adjustable chair and a sheet music stand.

  In dance halls, the 2 x 2 metre stage area is marked with protective mats, the material of which does not affect playing or acoustics. A rug protects the dance hall floor.

The audience is requested to come without shoes or with protections provided at the door of the hall. Also, please not wear wooden socks.

 In the Monitoimihalli the audience is asked to come without shoes or with protective footwear provided at the door of the hall.

 When entering Hannikaissali, go to the performers’ door directly to the stage, which is opposite the instrument storage area. The stage manager will be at this door to greet you. The audience enters the Hannikaissal from the canteen, through the main hall door.

 Instrument storage

 Instruments can be stored in a locked instrument storage room on the Music Campus during the weekend. The key can be found at Hannikainen hall’s stage manager or information desk. 

 

Pop up concerts

 The updated schedule of pop-up concerts has been sent to participants.

 At the pop-up concert venues you will find a 63 cm high Lovika table, a chair without armrests and a music stand. If you need anything else, please bring it yourself.

 

How to get to the pop-up venues and other information about the venues:

 

Aalto2 Museum Centre (Alvar Aalto street 7):

SAT at 12.30-15

SUN at 14-15.45

 Cars can be parked in front of the main entrance (entrance to the Central Finland Museum in front of the red Aalto2 sign). For parking, there are a few parking spaces next to the main doors and on the Ruusupuisto platform, as well as a paid parking area at the intersection of Hannikaisenkatu and Alvar Aalto street. The Aalto2 Museum is also within walking distance from the Music Campus (distance: about 1 km).

 The venue is connecting the Alvar Aalto Museum and the Museum of Central Finland. At the northern end of the area are the stairs where the audience can sit down.

Performers can use the workshop space on the same ground floor as a back room.

 

Seppä Shopping Centre (Ahjokatu 3-5)

SAT at 12.30-15

SUN at 12-15

 The event area is called Paja-aukio and is located on the entrance floor (1st floor) in front of XXL and Power shops and has a stage ready (4 x 4 stage, 1 m high).

 For parking, you can use the free parking garage of the Shopping Centre Seppä, which is accessible by car via Ahjokatu. The Prisma car park outside and parking garage can also be used for parking.

 Note! The pop up concerts in the shopping centre will use sound equipment provided by Roni Tuomivirta. Performers do not need to bring any of their own sound equipment.

 

Finnish kantele museum in Palokka Pelimannitalo (Saarijärventie 71)

SAT at 11.30-12.30

SUN at 11-12.30

 The Finnish kantele museum is located in Palokka Pelimannitalo. Instructions for arriving by car/public transport:https://www.kantele.net/konsertti-ja-oheisohjelma

 Parking is available in front of the Palokka Pelimannitalo, but also in the yard of the nearby Keski-Palokka school if necessary.

 The venue is at the Finnish kantele museum, located on the second floor of the Palokka Pelimannitalo, no lift.

 

Catering

The Music Campus café will be open during the weekend and lunch will be served from 11.00–13.00 for á 9 euros.

Parking

It is not possible to park in front of the Music Campus, so please allow plenty of time to find a suitable parking space on nearby streets or further away.

Parking is available in the Hippos car park, for example. On-street parking is available in the

surrounding area, for example on Oikokatu and partly along Pitkäkatu.

You can stop in front of the music campus for a short time to unload your instruments.

 


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5309

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5309