Vuoden kanteleyhtye 2008 -tunnustus myönnettiin Finn-Kanteleille. Yhtye on toiminut yhtäjaksoisesti lähes 70 vuotta ja sen kotipaikka on Lahti. Kanteleliiton hallitus halusi myöntää tunnustuksen Suomen vanhimmalle kanteleyhtyeelle sen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta...
Kanteleensoittaja Emmi Knuutinen ja kuvataiteilija Maarit Hedman toteuttivat yhdessä Suhteellista -näyttelyn Lasipalatsin galleriaan viime keväänä. Näyttely oli monitaiteellinen ja moniaistinen, sillä mukana oli Maaritin maalausten lisäksi Emmin musiikkia Saarijärven...
Pauliina Syrjälä on keskittynyt Saarijärven kanteleen soinnin tutkiskeluun. Soittimen rikas resonanssi ja monenlaiset mahdollisuudet kiehtovat. Tällä hetkellä Pauiinalla on taiteilija-apurahakausi menossa, joten työhön on saanut keskittyä rauhassa. Pauliinan musiikkia...
Kanteleliiton kesämuusikkoina ovat tänä kesänä olleet Senni Eskelinen, Anu Alviola ja Tuuli Lukkarinen. Kantele on soinut monenlaisissa paikoissa – tavaratalossa, kirkoissa, ulkoilmalavoilla ja Seurasaaressa. Kuulijoita on riittänyt, suurin osa turisteja....
30.07.1880 Savo nro. 59 sivu 3: Nurmeksesta. Heinäkuun 17 p:nä pidetyissä kansanhuweissa Nurmeksessa oli paljon kansaa koolla. Huwit oliwat hywin onnistuneet, joista tulee kiittää niiden toimeenpanijoita; sillä he eiwät olleet säästäneet woimiansa, hankkiessaan...