Uusia ystäviä Japanissa

Toukokuun viimeisenä päivänä perustettiin Tokiossa Nihon Kantele Tomonokai eli Japanin kanteleen ystävät -niminen yhdistys. Läsnä oli kuusi kanteleen soittajaa ja opettajaa Tokiosta ja Sapporosta, sekä Sirkku Sakane, tokiolainen tulkki ja konsultti, ja Suomen...

Päiväuni

Kuluneena kesänä minusta tuntui, ettei sade lakkaa milloinkaan tai jos edes hetkeksi, niin senkin vain härnätäkseen auringon palvojia. Mutta oli sateesta kyllä siinä mielessä iloakin, että jäin mieluusti järjestelemään nuottikansioitani. Siinä touhussa käsiini osui...

Kairosmajalla

Kaksi kemiläistä kanteleensoittajaa ja -opettajaa Riikka-Tuulia Tikkanen ja Mari Köykkä sekä Tervolan kanttori ja kanteleensoittaja Sari Pylkkö ovat tänä kesänä konsertoineet Pohjois-Suomen kirkoissa. Pienoiskiertue alkoi kesän alussa Rovaniemeltä ja parin viikon...

Esko Finström: Meri-Lapin musiikkipuuhamies

Kanteleharrastuksella on Meri-Lapissa vahva jalansija. Soitinta on opetettu siellä kymmeniä vuosia, mutta 1990-luvun alussa kanteletoiminta alkoi saada määrätietoisemmat puitteet. Kuinkas muuten kuin innokkaan ja aktiivisen puuhamiehen ansiosta. Seitsemäntoista vuotta...

Aikamatkailua

Usvainen virta höyryää auringonsäteiden noustua lämmittämään ilmaa eräänä syyskuisena aamuna pyöreästi 1500 vuotta sitten. Lähestyt paikkaa uteliaana ja varoen, sillä olet kuullut virran suunnalta vaimeaa laulun loilotusta ja omituista mekkalaa. Aikakoneesi oli...