Vuonna 1903 haapavetinen Pasi Jääskeläinen julkaisi Kanteleen soiton alkeita -opuksen. ”Viime aikoina herännyt kanteleen soiton harrastus vaatii huomiota puoleensa, sillä kansamme vanha runohengen edustaja haluaa taas päästä oikeuksiinsa. Mutta jos tälle liikkeelle ei...
Nuottiliitteen uutena tekijänä aloittaa Salla Pesonen. Salla esittelee itsensä ja ensimmäisen nuottinsa, joka on hänen omaa käsialaansa. Nuotti löytyy Kantele-lehden numerosta 3/2011. Lehden saa helpoiten liittymällä Kantele-liittoon. www.kantele.net/liity Minusta...
Lähetä oma kesäinen kantelekuvasi osoitteeseen lehti@kantele.net, niin liitämme sen allaolevien joukkoon. Mukaan pieni teksti kuvasta. Muista mainita myös kuvaaja.
Marraskuun alkupuolella on loistotilaisuus päästä tutustumaan uuden Musiikkitalon joka kolkkaan, sillä 8.11. järjestettävä Kansanmusiikin isompi ilta täyttää Musiikkitalon salien lisäksi myös sen aulat ja ravintolatilan. Tapahtuman nimi ei viittaa pelkästään...
Kanteleliiton syyspäivät pidetään tänä vuonna Kouvolassa 1.-2.10.2011. Yhdistyksen sääntömääräisen syyskokouksen lisäksi ohjelmassa on yhteisöpedagogi Kiril Häyrysen ohjaama koulutus aiheesta ”Maailma on muuttunut – entä kanteleliitto?” Lauantai-iltana Maija Kauhanen...