Kuulumisia kiertueelta: Luomumatka

LuoMuKanteleet-yhtyeen kanteleensoittajat ovat parin vuoden välein tehneet esiintymismatkan. Jo edellistä matkaa suunniteltaessa esitettiin idea tutustumisesta muihin suomalaisiin kanteleensoittajiin. Niinpä noin vuosi sitten yhtyeen ohjaaja Maarit Aarvala otti...

Kantelenäyttely Jyväskylässä

  Jyväskylän seudun kansanmusiikkiyhdistys ry:n Palokan Pelimannitalon ylimpään kerrokseen on perustettu pysyvä kanteleeseen keskittynyt soitinnäyttely. Kanteleiden ohella esillä on muitakin kansansoittimia kuten mm. jouhikoita, virsikanteleita, mandoliineja ja...

Kanteleita Moskovassa: Glinkan musiikkikulttuurimuseo

Kantele-lehti kävi tutustumassa Glinkan musiikkikulttuurimuseoon Moskovassa. Museo on aluperin perustettu Moskovan konservatorion yhteyteen 1912. 1954 museo sai nykyisen nimensä ja 1985 nykyiset toimitilansa, joissa on hieno soitinnäyttely. Näyttelyssä on esillä...

Timo Väänänen – musiikin löytöretkeilijä

Timo Väänäselle kantele on ollut oman ilmaisun soitin lapsesta lähtien. Muusikkoudesta on syntynyt myös taiteellinen tohtorintutkinto, joka ilmentää musiikkia Väinämöisestä viimeisimpään tekniikkaan höysteenään valokuvia, tanssia, lavasteita… Kun Timo Väänänen...

Vuoden kantelelevy 2008: Juurihoitoa

Vuoden 2008 kantelelevyksi on valittu Blatentsaine-yhtyeen Juurihoitoa-levy. Valinnan suoritti tällä kertaa filosofian lisensiaatti ja kasvatustieteen maisteri Pekka Hako, joka työskentelee kulttuurineuvoksena Washingtonin Suomen suurlähetystössä. 1990-luvulla hän...