Hei kanneltajat! Tällä kertaa palstamme aiheena ovat kanteleopettajat. Ne, jotka näyttävät asuvan luokissaan, koska et juuri muualla heitä tapaa. Paitsi matineoissa – niitä ei lasketa. (Ai niin, törmäsithän häneen kerran vappuna kaupungilla, mutta sitä ei...
Muusikko Paul Salmisen 1920-luvulla kehittämän suomalaisen konserttikanteleen rakentamistyön jatkaja Sulo Huotari syntyi Karjalassa, Nuijamaalla maanviljelijäperheeseen. Sulon musikaalisuus ilmeni jo nuorena ja ensin mandoliini sekä sitten viulu tulivat nuorelle...
Silja Europa irtaantui Turun satamasta mukanaan 3000 nimenomaan kansanmusiikkiristeilylle lippunsa varannutta matkaajaa. Osallistujista noin kolmannes oli tapahtuman esiintyjiä ja loput innokkaita kansanmusiikin ja -tanssin ystäviä. Laivalla julkistettiin vuoden 2005...
Tammikuinen lauantaiaamu Helsingin Pitäjänmäessä. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston AOV-luokasta kuuluu tikkukanteleella soitettuna karjalaista maanistusimprovisaatiota, soittajana Emmi Knuutinen. Ympärillä kuuntelee professori Martti Pokelan johdolla iloisia...
Kantele on merkillinen soitin. Niin vanha, että kukaan ei tiedä sen ikää. Niin uusi, että siitä syntyy jatkuvasti uusia soitintyyppejä. Soinniltaan niin maaginen, että se on ollut helppo kuvitella shamaanimatkojen synnyttäjäksi. Soinniltaan niin autuas, että se on...