Poron suikaus palkittiin

Euroopan yleisradioliiton Svetozár Stračina -kansanmusiikkikilpailussa Bratislavassa on tänä vuonna palkittu suomalainen teos Poron suikaus.  Tekijät: Martti Pokela sekä esittäjät yhteistyössä. Esittäjät: Aili Ikonen, laulu, Senni Eskelinen ja Anna Kattainen,...

Satumaisia soitikkoja

Lukekaapa oheinen Aamulehden ilmoitus! 119 vuotta sitten (8.5.1888) suomalaiset sanomalehdet ylistivät uutta soitikkoa, jota kutsuttiin ”uniwersaali-kitaraksi”, ”uniwersaali-sitraksi”, ”kitaraksi”, ”pedaalikanteleeksi” tai ”poljettawaksi kanteleeksi”. Valitettavasti...

Arvokkaan sähkökanteleen haku käynnistyy

Rääkkylän Osuuspankki lahjoittaa Kantele Koistisen valmistaman noin 19 000€ arvoisen sähkökanteleen käyttöön kahden vuoden jaksoissa yhdelle nuorelle soittajalle. Kantelepankin soitinlainan saajan ratkaisee kansanmusiikin ja kanteleensoiton asiantuntijoista muodostuva...

Kaksi vuosikymmentä yhdessä tekemisen iloa

Vieremän Kanteleyhdistys täytti kaksikymmentä vuotta 25.3.2007. Yhdistys perustettiin tukemaan yläsavolaisessa pitäjässä 1980-luvun lopulla virinnyttä suurta kanteleensoittoinnostusta. Pelimanni Väinö Kumpulainen sai luokanopettaja Maija-Liisa Balkin innostumaan...

Vilma Timonen Sambiassa

Joulukuussa 2006 tein unohtumattoman matkan Sambiaan Suomen ulkoministeriön kulttuurivaihdon merkeissä. Kahden viikon aikana ohjelmastani Sambian pääkaupungissa Lusakassa vastasi Suomen suurlähetystön lisäksi Kamoto Community Arts –ryhmä. Kamoto on paikallinen...