kuva: Jani Paasonen
Kaksi nuorta kansanmuusikkoa soitti kymmeniä puheluja ja niiden johdosta kymmeniä konsertteja ikäihmisille kesätyönään.
On kesäinen torstaiaamupäivä. Osmonkallion palvelutalossa Helsingin Oulunkylässä valmistaudutaan juhannusjuhlaan. Ikäihmiset saapuvat pikkuhiljaa juhlatilaan, osa itsenäisesti rollaattorien avulla, toiset hoitajien työntämänä. Hoitajat jakavat kuulokkeita niitä tarvitseville, pieni puheensorina vahvistaa odotuksen tunnelmaa. Kello yhdeltätoista sali on täynnä rauhallista mutta virkeänoloista yleisöä ja pääesiintyjät kutsutaan estradille. Saamme kuulla kolmen vartin mittaisen kokonaisuuden kansanmusiikkia, soittoa ja laulua Maija Kauhasen ja Matti Mikkelän esittämänä. Juhlan jälkeen Kirsti Miettinen, 82, kehuu esitystä mielenkiintoiseksi. Hän tuli varta vasten paikalle kuulemaan kansanmusiikkia, jota talossa ei ole aikoihin kuultukaan. Miettisen mielessä musiikki herätti hyviä muistoja maalta nuoruuden seurojentalolta, jossa tavattiin tanssia porukalla. Esiintyjiä Kirsti Miettinen kuvasi oikein hyviksi, miellyttäviksi ja osaaviksi. Olihan salissa toki niitäkin, jotka halusivat välittömästi esityksen alettua pois juhlatilasta. Ei ollut kansanmusiikista heille.
Ensin oli idea
Maija (kanteleet, huilu, laulu) ja Matti (kitara, mandoliini, laulu) alkoivat soittaa yhdessä Kaustisen Ala-Könni-opistossa opiskellessaan siellä kansanmusiikkia lukuvuoden 2005–2006. Maija on soittanut ja tehnyt kansanmusiikkia koko ikänsä musiikkiopistossa, Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja nyttemmin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Matti päätyi Ala-Könni-opistoon sattuman kautta kitaraopettajansa vinkin pohjalta ja ihastus kansanmusiikkiin vei miehen lopulta opiskelemaan alaa Joensuun konservatorioon.
Jouluna 2006 pieni porukka vanhoja alakönniläisiä kävi tekemässä hyväntekeväisyyskeikkoja muutamissa pääkaupunkiseudun vanhainkodeissa. Matti alkoi keikan jälkeen miettiä josko edellisen kaltaista voisi tehdä enemmänkin, jopa työkseen. Ongelmaksi tai pikemminkin haasteeksi nousi kysymys: kuka maksaisi palkan? Matti päätti soittaa ja kysyä joiltakin pankki- ja vakuutusalan yrityksiltä sponsorointihalukkuutta mahdollista kesäprojektia varten, mutta yrityksissä budjetit oli jo lyöty lukkoon. Puhelinmyyjän luonnetta testattiin – oli aika käydä B-suunnitelman kimppuun eli soittaa noin 150 tunnustelevaa mutta markkinahenkistä puhelua sekä lähettää lukematon määrä sähköposteja vanhusten viriketoiminnasta vastaaville tahoille. Tässä vaiheessa Matti oli jo saanut projektiin kumppaniksi Maijan ja markkinointityöt jaettiin.
Yhteistyötä ja ylimääräisiä keikkoja
Aktiivinen puhelinmyynti tuotti tulosta ja kesäksi saatiin sovittua noin 50 keikkaa pääasiassa pääkaupunkiseudulle, mutta myös Iisalmeen ja Kuopioon sekä Joensuuhun, jossa keikat sponsoroi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa. Myös apurahoja haettiin ja saatiinkin Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskukselta. Tänä vuonna tukea saatiin edellisen lisäksi myös Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta. ”Apurahojen turvin saamme järjestettyä ylimääräisiä keikkoja sellaisiin kohteisiin, joilla ei ole mahdollisuutta maksaa esiintymispalkkiota”, kertoo Maija. ”Erityisen tärkeältä ovat tuntuneet ne keikat, jolloin olemme päässeet esiintymään suoraan osastoille, joilla olevia vanhuksia ei pystytä siirtämään juhlasaliin tai muihin yleisiin tiloihin”, Matti lisää.
Tärkeänä ja kannustavana yhteistyökumppanina Musiikkia vanhuksille -kesätyöprojektissa on ollut myös Kanteleliiton Riitta Huttunen, jonka kautta laskutus pyöri jo viime vuonna jouhevasti. Maija ja Matti ovat myös Kanteleliiton vuoden 2008 kesämuusikoita. Tämän vuoden uutuus on ollut ihkaoma keikkajuliste, jonka järjestävä taho on voinut laittaa ilmoitustaululle tulevaa esitystä mainostamaan.
Kehitys kehittyy, niin kansanmuusikotkin
kuva: Anna Mikkelä
”Tässä vaiheessa voi vain hämmästellä, että on osannut tehdä tällaisen projektin”, toteaa Matti. Parivaljakko haluaakin kannustaa Suomenmaan nuoria muusikoita ideoimaan ja pitämään silmät auki toimintaympäristöissään. Käyttämättömiä mahdollisuuksia on maailma täynnä! Sekaan vaan soittamaan.
teksti: Anna Mikkelä
Kantele 3/2008