Helsingissä kantaesitettiin 1.4.2006 konsertillinen Kanteleensoiton Opettajat ry:n tilaamia kanteleteoksia. Kaksi vuotta aiemmin käynnistetyssä uraauurtavassa projektissa oli mukana viisi säveltäjää, joiden ”kantelekonsultteina” toimivat Eva Alkula, Eija Kankaanranta ja Ritva Koistinen. Tavoitteena oli laajentaa musiikkikoulu- ja musiikkiopistotasoista ohjelmistoa nimenomaan ammattisäveltäjien kanteleteoksilla. Sävellystilaukset tehtiin Suomen Kulttuurirahaston, Valtion säveltaidetoimikunnan ja Uudenmaan taidetoimikunnan apurahoilla. Uusia sävellyksiä syntyi seitsemän ja niitä on tarkoitus julkaista opettajayhdistyksen toimesta.
Kirmo Lintinen: Kolme tanssikuvaa, Maalaus ja Kummitusjuttu
Kirmo Lintinen sävelsi projektiin kantelesoolon sekä kaksi kamarimusiikkiteosta. Hän valitsi kanteleen duokumppaneiksi kitaran ja nokkahuilun, jotka sopivatkin soinniltaan ja nyanssiskaalaltaan kanteleen kavereiksi hyvin. Kitaralle ja nokkahuilulle on kanteleen tavoin vielä vähän perustasoista kamarimusiikkia, joten näidenkin instrumenttien edustajat olivat innoissaan kanteleopettajien projektista.
Maalaus kitaralle ja kanteleelle on äärettömän kauniisti kaartuileva, herkkä tunnelmapala. Kanteleensoittaja saa keskittyä tässä valssissa harvinaisesti lähestulkoon koko ajan melodian rakentamiseen ja kannatteluun. Kitaristi kuljettaa harmonioita, kommentoi ja värittää melodiaa sekä syventää tunnelmaa. Maalauksessa voi syventyä kamarimusiikille ominaiseen hetkessä olemiseen, ja herkistyä reagoimaan kanssamuusikon lähettämiin impulsseihin. Kappale houkuttelee oman soittimen äänen kuunteluun ja kauniiseen äänenmuodostukseen. Kantaesityksessä soittanut kitarataiteilija Osmo Palmu arvioi Maalauksen onnistuvan perustaso 2 -kurssia valmistelevalta soittajalta. Kanteleosuus soveltuu samantasoiselle soittajalle, mutta edellyttää konserttikanteletta. Toisaalta myös ammattilainen saa tästä viehättävän lisän konserttiohjelmistoonsa.
Kummitusjuttu-soolon asteikko ja tekstuuri houkuttelevat nyansseilla ja tunnelmilla leikittelyyn. Nuottikuvaa ja esitysohjeita tarkastelemalla nuorikin kanteleensoittaja pääsee helposti rakentamaan omaa tulkintaa. Musiikin tarinaan on helppo heittäytyä mukaan. Soittaja pääsee ”kertomaan” myös aivan omia kummitusjuttuja selkeästi ohjeistetuissa improvisaatio-osuuksissa. Kantaesityskonsertin äänittänyt Matti Kontio keksi kappaleen alusta löytyvän kolmen sävelen motiiviin osuvat sanatkin: ”Pe-lot-taa!”
Kolme tanssikuvaa pyörittää kanteleen- ja nokkahuilunsoittajaa samban, menuetin ja ragtimen tahtiin. Kantelestemmassa painottuvat säestystehtävät, mutta siitä löytyy myös solistisia osuuksia sekä itsenäisesti tehtävinä, että nokkahuilun toisen äänen tai harmoniaa täydentävien kommenttien tukemana. Eri tanssien ominaispiirteiden esiin saaminen tuo kanteleosuuteen haastavuutta. Soitettaessa rytmimusiikkia kanteleella on erityisen tärkeää huolehtia selkeästä ja napakasta artikulaatiosta sekä harmonia- ja melodialinjojen selkeydestä ja puhtaudesta. Ja tietenkin elävästä rytminkäsittelystä. Esimerkiksi ”Tempo di ragtime” -osassa koko kanteleosuus soitetaan muutamia neljäsosanuotteja lukuun ottamatta lyhyeksi artikuloituna eli staccatona. Vähän ronski, mutta samalla rento ote tuo ragtimen tuntumaa ja pitää svengiä elossa.
Menuetit ovat nokkahuilunsoittajille tuttuja vanhasta musiikista ja heiltä voikin oppia paljon menuetin fraseerauksesta. Lintisen menuetissa on vaikutteita barokkimenuetista, mutta tanssia on tarkoitus tehdä melodisemmaksi, laulavammaksi. Kaikkia säestyssäveliä ei soiteta täysmittaisiksi. Yleensä esimerkiksi tahdin kolmannella iskulla olevan sävelen sointi sammutetaan aiemmin. Melodiaa fraseerataan samalla tavalla. Taitekohdissa esiintyvät, nuorelle kanteleensoittajalle ehkä vieraammat hemiola-rytmit saa esiin painottamalla joka toista säveltä ja seuraamalla nuotin fraasikaaria.
Pekka Jalkanen: Itsestään syntynyt Jumala ja synnin häpeä
Pekka Jalkasen sävellysluettelossa on toista sataa teosta. Kanteleopettajien tilausteos pohjautuu Salmista tallennettuun legendaan Kristuksen syntymästä ja syntiinlankeemuskertomuksesta. Ritva Koistinen kertoo sävellyksen sisältävän aineksia muun muassa ortodoksisesta liturgiasta ja karjalaisesta kantelesävelmistöstä. Teos voidaan esittää kantelesoolona tai soittoon lomittuvan lausunnan kanssa. Koistisen mukaan teos edellyttää jo ammattiopintoihin ehtinyttä soittajaa. Jalkasen kantelesävellyksille luonteenomainen, soimaan jätettävä tekstuuri vaatii sekä nuottikuvan että oman soittotekniikan huolellista määrittelyä ja tutkimista. Sävellys antaa mahdollisuuden myös kanteleen täyteläisen resonanssin hyödyntämiseen.
Harri Wessmanin Kalevala-sarja ja Markus Fageruddin Syksy
Harri Wessman on säveltänyt runsaasti pedagogiseen käyttöön soveltuvia sävellyksiä eri instrumenteille. Nyt kanteleelle tehdyn Kalevala-sarjan kuudella osalla on kuvailevia ja tarinaan heittäytymiseen innostavia nimiä: ”Pikku saaren neito” hyppelehtii veikeästi puitten lomassa, ja mitähän kantelekoukkuja tutkaileekaan ”Antero Vipunen”..?
Markus Fagerudd nostaa seitsenosaisessa Syksy-soolossa esiin kanteleen diatonisen perusolemuksen. Kantaesityksen soittanut Jenni Vartiainen kertoo jujun löytyvän osa kerrallaan kiivettävistä moodiportaista: ”Syysaamun aurinko” näyttäytyy C-joonisessa asteikossa, ”Pitenevät varjot” D-doorisessa ja niin edelleen. Teoksessa on hauskoja, paikoitellen taiturillistakin sormihallintaa edellyttäviä rytmisiä aiheita. Toisessa osassa on myös plektralla soitettavia melodioita.
Adina Dumitrescu: Neljä hengitystä kanteleelle
Ensikosketuksensa kanteleeseen saanut Adina Dumitrescu heittäytyi työhön perusteellisesti, muun muassa kanteleoppilaita kuunnellen ja videoiden. Tuloksena syntyi neliosainen kantelesoolo, joka kantaesitetään myöhemmin. Teoksen osia voi Dumitrescun mukaan ajatella valokuviin tallentuneina maisemina. Alkuperäinen, erittäin haastavasti erilaisia soittotapoja, sointivärejä ja konserttikanteleen kromaattisia ulottuvuuksia luotaava sarja noussee D- tai C-kurssitasolle, mutta Dumitrescu innostui myös ajatuksesta työstää sävellyksestä 1–3 osaa nuoremmille soittajille.
Ensimmäisessä osassa ”Soare rasare” (Auringonnousu) tavoitellaan kromatiikan lisääntymisellä, erilaisilla kosketustavoilla ja muuttuvilla nyansseilla kasvavaa valoa ja lämpöä. ”Loch Nessin salaisuus” syöksähtelee hurjina glissandoina ja kynsiääni-intervalleinakanteleen kielistöllä. Kolmannessa osassa kulkee ostinatomaisen säestyksen lomassa tanssimelodia, jota tehostetaan voimakkailla jalanpolkaisuilla.
Dumitrescu kertoo halunneensa hyödyntää kanteleen pitkää jälkisointia eri tavoin; Loch Nessin arvoituksessaluodaan mystinen ilmapiiri soimaan jätettävälläheterogeenisella, itämaista asteikkoa muistuttavalla sävelistöllä. Viimeisessä osassa, ”Impreuna” (Yhdessä), taas kiedotaan yhteen nopeasti vaihtuvia, eri yläsävelsarjojen yhdistelmiä.
PROJEKTIN SÄVELTÄJIEN MUUTA TUOTANTOA
Adina Dumitrescu
- quant à elle … elle est l’art (2005) Kantelettaren Kolme kaunista -runoon sopraanolle, klarinetille, pianolle ja perkussioille.
- orkesteriteos Khorinda (2004)
- AMMOΣ (1997) konsertto viululle ja orkesterille
Markus Fagerudd
- The Messenger käyrätorvelle ja orkesterille (2005)
- lastenooppera Gaia (2000, kantele orkesterissa)
- Kuusi hetkeä pasuunalle ja live-elektroniikalle (1998)
- Fresco kamariorkesterille (1994)
Pekka Jalkanen
- Kantelekonsertto (1997)
- Bucina (1993) huilulle, oboelle, klarinetille ja pianolle (2. versio kolmelle nokkahuilulle ja kanteleelle)
- Angelus Mundi jousiorkesterille (1988)
- ooppera Seitsemän huivia (1989–90)
- lastenooppera Tirlittan (1985–86)
Kirmo Lintinen
- Mobile festivo sinfoniaorkesterille (2003)
- Vesi kahdelle konserttikanteleelle (2002)
- Duo concertante klarinetille, kontrabassolle ja orkesterille (2002)
- ’konsertoiva madrigaali’ David ja Batseba laulusolisteille ja barokkiorkesterille (2001)
- lastenooppera Voi vietävä! (2000–2001)
Harri Wessman
- Concertinoja eri soolosoittimille ja jousiorkesterille
- Keskeneräinen sarja nokkahuilulle ja kanteleelle ”Maantieteellinen” (1997)
- Musiikki balettiin Satumaan päivikki (1987)
lisätietoja www.fimic.fi -> Contemporary Music, linkki
teksti: Eija Kankaanranta
Kantele 2/2006