”Coco Mailma walittane, Caickein täyty cuolla”. 1600-luvun virsi ja sen voimakas kansansävelmä innoittivat Pehr Henrik Nordgrenin nuorena opiskelijana vaikuttavan fantasian säveltämiseen. Viime syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina fantasia soi käsittämätöntä murhettaan säveltäjän muistotilaisuudessa Kaustisen kirkossa. Kamariorkesterin jousissa soi vanhanajan veisuutyyli, virren jyly, voimakaspiirteisen sävelmän kaartuminen talonpoikaisen kylän ja peltoaukean yllä. Pitkäaikainen sairaus oli nujertanut aivan liian aikaisin keskellä kiihkeää ja elinvoimaista luomiskautta eläneen säveltäjän.
Kaustiselle Nordgren muutti Japanin opintovuosien jälkeen vuonna 1973. Ensimmäisen kantelejuttunsa hän kirjoitti Kansanmusiikkilehden Kantelenumeroon kesällä 1975. Aiheena oli Veikko Kalliokoski, kantelesäveltäjä Halsualta. Herkän tunteellinen kirjoitus on hieno dokumentti kahden säveltäjän kohtaamisesta. Nordgren ei ujostele tunnustaa: ”Hänen musiikkinsa on kuin runoa.”
Omaa säveltämistään hän mietiskeli myöhemmin: ”Minun kohdallani säveltäminen – tuo valintojen tekeminen – merkitsee milloin selittämätöntä varmuutta tuntemattomasta lähteestä esille pulppuavien ideoitten tarkoituksenmukaisuudesta, milloin lohdutonta epäröintiä ja hapuilua. Ratkaisujen etsiminen on mielenkiintoista ja löytäminen jumalallista. Kun olen syvimmin epätoivoinen, yritän saada tukea ajatuksesta, että on vain oltava rehellinen itselleen.”
Kanteleelle ja jousitriolle Nordgren sävelsi teoksen Equivocations jo vuonna 1981, kantelekonserton vuonna 1985 ja toisen konserton vuonna 1999. Nordgrenin suurteoksessa Taivaanvalot (1985) soivat konserttikanteleen rinnalla viisikieliset.
Pehr Henrik Nordgren oli syvien tunteiden ja eettisen paatoksen tulkki. Humanisti, eettinen etsijä. Tämä soi edelleen hänen musiikissaan, vaikka hän itse onkin jo poissa, tavoittamattomissa.
Heikki Laitinen
Kantele 4/2008