Kuva: Arja Kangasniemi

Juha Kuorttinen syntyi 12.7.1953 Kaija ja Pauli Kuorttisen maanviljelijäperheeseen. Hän kuoli pitkäaikaisen sairastamisen jälkeen 11.12.2023. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä ja vaimonsa Satu-Anne Kuorttisen kanssa hän pyöritti perheen kanatilaa Partalan kylällä Joutsenossa, kunnes se siirtyi perheessä eteenpäin. Yhteensä hänellä on neljä aikuista lasta ja 8 lastenlasta. Tila oli aikanaan suomalaisittain isoimpia siitoskanaloita ja sittemmin ensimmäisiä luomukanalaksi muutettuja tiloja Suomessa.  

Musiikki tuli Juhan elämään nuorena. Pianotunneilla hän kävi kuusi vuotta, mutta nuotit eivät olleet Juhan juttu. Kanteleesta Juha innostui setänsä Pentti Kuorttisen ja isänsä Pauli Kuorttisen ansiosta, jotka myös soittivat kannelta, etenkin hengellisiä lauluja, lyhyeltä sivulta.

Mestareiden jäljillä 

Kuplettilauluja kanteleen säestyksellä esittänyt Eero Somerkoski toi nuoruusiässä olevalle Juhalle koneistokanteleen vuonna 1967. Neuvona oli ”Kyl se korva sannoo, miten se männöö”. Tästä alkoi varsinainen soittoharrastus, alusta asti pitkältä sivulta ja koneistoa hyväksi käyttäen.  

Juha oppi kanteleen soittoa korvakuulolta paikallisten kantelemestareiden Pentti Rämön ja Hannu Sopasen ollessa esikuvina. Kanteleesta tuli koko elämän jatkunut rakas sielun rauhoittaja. Juhalla oli ainutlaatuinen herkkyys saada yhteys ihmisiin niin keskusteluissa kuin soitoilla, ja soittaa suoraan kuulijoiden sieluun niin iloisissa kuin hengellisissä tunnelmissa. 

Juha oli taitava yhdistelemään kuulemiaan vaikutteita parhailta soittajilta. Hänen soittonsa kuulosti kokonaiselta ”bändiltä”, ja sointinsa ihanteeksi Juha kuvasikin torvisoittokunnan. Vasemman käden basso liikkui perusäänestä kvintin päähän niin ylös kuin alaskin päin, ja soitto svengasi napakoiden sammutusten ansiosta. Säestykseen hän sai erityisesti vaikutteita Urpo Pylvänäiseltä, jolta tuli ihanne ”ristibasson” käytöstä. Marsseissa Juha käytti rytmikkäitä arpeggioita ja bassokulkuja. Elämää suomalaismetsissä sisälsi kohdan, joissa bassoilla saatettiin myös pätkän verran mukailla melodiaa. 

Räminää ja rullausta 

Sointuja Juha soitti sekä vasemman että oikean käden sormilla, ja tällä soittoon tuli täyteläisempää ja kevyempää sointia tunnelman mukaan. Säestyskudelma sisälsi samanaikaisesti toisaalta legatoja ja soimaan jääneitä ääniä, toisaalta staccatoja ja portatoja sormi- ja kämmensyrjäsammutuksin tehtynä. Hannu Sopaselta oli omaksuttu tapa käyttää nelisointuja, eli lisätä soinnun 6 tai 7 sävel.  

Dynaamiset muutokset muutenkin olivat osa Juhan musiikkia: hän osasi soittaa polkankin välillä niin herkästi että kuulija pidätti hengitystään kuullakseen – hetken päästä kantele taas paukkui koko rekisterillään. Etenkin kappaleen päättyessä Juha keksi yhä uusia yllätyksiä käyttäen nelisointuja, sammutuskikkoja, murtosointulurituksia, äkillistä äänen voimakkuuden muutosta hiljaiseksi, tai basson pauketta.  

Sähkökanteleen Juha osti vuonna 2007 isältä saaduilla perintörahoilla. Vaikka hän lopultakin sai kanteleesta sisällään soineen puhallinorkesterin volyymin, säilyi akustinen Heikkilän kanteleen sointi rinnalla ja sielua lähellä. 

Oikean käden peukalon rooli oli Juhan soitossa tunnusomainen: välillä Juha soitti sillä melodian alle tulleeseen sointuun vielä yhden lisäsävelen, välillä peukalo toimi tukisormena kun hän soitteli oikealla etusormella ja keskisormella nopeita toistoja tremolomaisesti.  

Virtuoottisen soiton mestari 

Erityisen virtuoottinen tunnusmerkki Juhan soitossa olivat kuitenkin erilaiset glissandot ja koukerrukset melodian koristeena. Näiden taustana Juha kertoi olleen Pentti Rämön haitaristi-veljen soitot: Pentti halusi myöskin melodiassa fraseerata käyttäen staccatoja ja portatoja, samoin esimerkiksi polkissa toistaa samat ”luritukset” kuin haitarilla tehtiin. Tällainen melodian fraseeraus ei ole ollut ominaista muilla suomalaisilla kanteleen perinnealueilla. 

Juha varioi soittoaan kaikin tavoin: melodiassa, melodian koristeissa, melodian ja säestyksen oktaavialoissa, bassokuluissa ja säestyssoinnun rytmeissä. Samatkin kohdat hän soitti eri säkeistöissä ja soittokerroilla välillä enemmän legatossa, välillä hyvinkin ”kuivakasti” sammuttaen, mikä toi lisänsä dynamiikkaan. Melodian alle sijoitetuilla sävelillä hän väritti melodiaa: milloin suorana, milloin murtosointuna tai nopeana toistona melodiasormien pehmeällä tai kynsipuolella. Glissandoilla ja lurauksilla pystyi myös tekemään jokaisen säkeistön melodiasta hiukan erilaisen.  

Poikkeuksellista Etelä-Karjalan kanteleyhtyeen soittajien soitossa muihin suomalaisiin kantelepelinammeihin verrattuna oli myös koneiston ja modulaatioiden käyttö. Aina siitä asti kun Paul Salminen oli tehnyt koneistokanteleen, soittajat olivat hyödyntäneet koneistoa kappaleiden aikanakin. Haitarin soittamana tutut virtuoosikappaleet Manolito -valssi ja Vitosen tai Säkkijärven polkka kuuluivat taitavimpien soittajien kuten Juhan ohjelmistoon. 

Suoraan sieluihin 

Juha myös saattoi vaihtaa kappaleiden sävellajia: uuteen tilaan tullessaan hän saattoi pitkäänkin hakea sävellajia, jossa kantele siinä tilassa ja mielentilassa soisi parhaimmin. Joskus kun soittelimme rauhassa, vielä kappaleen loputtuakin piti aloittaa alusta kokeeksi toisessa sävellajissa. 

Juha esiintyi yksin tai yhdessä Lappeenrannan kanteleyhtyeen muiden soittajien kanssa sadoissa tilaisuuksissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Juhan soittoon kuului keskeisenä tarinan kertominen. Hän kertoi mielellään musiikkikappaleiden taustat, keneltä oli kappaleen oppinut, ja mitä erityispiirteitä tällä soittajalla oli soitossaan ollut.  

Kunnioitus perinteen taitajia kohtaan oli suuri. Jokaisessa kontaktissa Juha muisteli vanhoja mestareita ihailevasti ja lämmöllä. Juha ystävystyi Lappeenrannan ulkopuolelta etenkin kantelistien Martti Salo ja Toivo Alaspää kanssa, ja piti yhteyttä vielä heidän sairastuttuaan. 

Kanteleella ja musiikilla oli Juhalle myös myyttinen ja uskonnollinen ulottuvuus. Soiton kautta jo poistuneet olivat läsnä ja puhuivat sävelin ja tarinoin. Juha saatteli arkun viereltä läheisiä ihmisiä kanteleen sävelin taivasmatkalle. Hän osallistui aktiivisesti Lappeen kirkon urkujen ja kellojen hankintaan. 

Juha opettamassa Espoossa Juvenalia-musiikkiopistossa. Oppilaana Outi Linnakoski, oppituntia seuraamassa Tekla Mantere. Kuva: Sanna Huntus.

Mestaripelimanni  

Juha Kuorttinen sai vuonna 2010 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla mestaripelimannin arvon. Hän piti sitä koko Etelä-Karjalan kanteleperinteelle osoitettuna tunnustuksena ja toimi kansanmusiikin edistämisessä sen arvon mukaisesti. 

Suomessa ei enää ole montaa pitkän sivun kanteleperinteen korvakuulolta oppinutta kansanpelimannia jäljellä. Etelä-Karjalan kanteleyhtyeen soittajista ovat jäljellä Mika Hanninen ja Kaisu Rauhamaa, joka toimii kanttorina Helsingissä Malmin seurakunnassa. Kaikkein suurimmat kantelemestarit ovat nyt Juhan myötä siirtyneet taivaalliseen kanteleorkesteriin. 

Teksti: Outi Linnaranta

Juha Kuorttisesta tehtyjä lehtijuttuja: 

Muistokirjoitus: Juha Kuorttinen – mestaripelimannin kantele vaikeni | Paikalliset | Etelä-Saimaa (esaimaa.fi) 

Juha Kuorttinen: Kanteletarinoita – Kantele.net 

Korva sannoo miten se männöö | Yle 


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427