Tapahtumat alkavat Koirien Kalevalaisesta kylästä, jossa koirat ovat vielä unten mailla. Koirien herätessä paikalle saapuu kissa Ahti Lemminkäinen, joka ilmoittaa saaneensa tehtäväkseen kertoa koirien suvun tarinan. Lisäksi hän lupaa paljastaa arvoituksen, miksi kissat naukuvat ja miksi koirat päätyivät elämään niin helppoa elämää kuin ne tänäpäivänä elävät. Lemminkäisen mielestä tarinan kertojana tulee olla kissa, koska hän on puolueeton tarkkailija ja mielestään paljon älykkäämpi kuin muiden nisäkäslajien edustajat.”
Jaakko Kuusiston ooppera Koirien Kalevala pyöri tänä kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla kolmatta kertaa. Mauri Kunnaksen kirjasta tutut hahmot nousivat Savonlinnasalin lavalle laulamaan Kalevalan koirien tarinaa innosta hihkuville lapsille ja heidän perheilleen. Tämä Minna Vainikaisen ohjaama ja Jaakko Kuusiston johtama jymymenestys veti katsomot täyteen kesinä 2004 ja 2005, ja niin kävi tälläkin kertaa. Tapasin säveltäjän kenraaliharjoitusten lähestyessä, Kasinosaaren kesäisissä tunnelmissa.
Savonlinnan Oopperajuhlat aloitti lastenoopperoiden sarjan vuonna 2004. Koirien Kalevala oli sarjan ensimmäinen ja sitä seurasi Jukka Linkolan Hui Kauhistus vuonna 2006. Ensi vuoden ohjelmassa on Markus Fageruddin Seitsemän koiraveljestä. Idea lähti liikkeelle vuonna 2003, jolloin oopperanjohtaja Jan Hultin otti Kuusistoon yhteyttä ja kertoi suunnitelmista. Kuusisto oli aikaisemmin säveltänyt lastenoopperan “Prinsessa ja villijoutsenet”, mutta Savonlinnaan tarvittiin kantaesitys ja suunnitelmissa oli toteuttaa jokin Mauri Kunnaksen kirjoista. Lopulta valittiin Koirien Kalevala. “Vuodessa piti tehdä biisi, jonka librettoa ei ollut vielä olemassa. Aikataulu oli todella tiukka, mutta projekti kuulosti niin kiinnostavalta, että oli pakko lähteä mukaan. Koirien Kalevala oli minulle entuudestaan tuttu kirja ja olin pitänyt sitä liian itsestäänselvänä valintana, koska Kalevala on puhkisävelletty. Tutkiessani kirjaa enemmän osoittautui kuitenkin, että se oli solistivalikoiman kannalta mielenkiintoinen, mahdollisti eri äänien käyttämisen sekä siinä oli kuorolle selkeä tehtävä.” Sami Parkkisen työstämä libretto valmistui lokakuussa 2003 ja seuraavan vuoden huhtikuussa teos oli valmis. “Teoksen loppuunsaattaminen oli melkoista tahkoamista ja kirjoitin itseni totaalisesti tyhjiin. Päätin, etten ota yhtään tilausta kahteen vuoteen ja se piti. Säveltämiseen pääsee helposti takaisin pitkänkin tauon jälkeen. Koin tauon helpottaneen säveltämistä: aloittaessani uudelleen huomasin saaneeni uusia musiikillisia ideoita, tyylini oli hieman muuttunut ja erilaiset asiat kiinnostivat kuin aikaisemmin. Tämä tarkoittanee, että tauko oli tervetullut.”
“Kauan, kauan aikaa sitten, silloin kun maailma oli vielä nuori, kaukana Kalevalan mailla asui villi ja vapaa koirien heimo. Sen naapurina pimeässä Pohjolassa asui hurja ja häijy susien heimo. Niiden välissä eleli pieni, mutta sitkeä kissojen heimo. Koirat ja sudet kilpailivat metsien kuninkuudesta ja usein niiden välille syntyi kiivaita kahinoita. Enimmäkseen kuitenkin vallitsi rauha. Noihin aikoihin maailmassa oli paljon taikuutta ja kummallakin heimolla oli suuret tietäjänsä ja velhonsa, jotka tunsivat taiat ja loitsut”.
Miten kirjoittaa musiikkia teokseen, jonka hahmot ja tarina ovat valtaosalle lapsista entuudestaan tuttuja ja mielikuvat kirjan sankareista ovat piirtyneet syvälle mielikuvitukseen? “Tarinassa on selkeät henkilötyypit, joita ei ollut vaikeaa karakterisoida musiikilla: Väinämöinen (Jukka Romu) on hieman huvittava Jöröjukka, Ilmarinen (Juha Hostikka) on itsevarma sankarityyppi, jonka paukut eivät kuitenkaan ihan vielä riitä, Louhi (Tiina Sinkkonen) on oma pelottava itsensä… Eläinlajit, koiraeläimet ja kissaeläimet, toimivat hahmojen karakterisoinnin suunnannäyttäjinä. Koirien ja susien välillä ei ole niin suuria musiikillisia eroja, mutta kissat sen sijaan eroavat näistä kahdesta edellämainitusta hyvinkin paljon. Tunnen sekä kissoja että koiria ja tiedän hyvin tarkkaan miten erilaisia ne ovat luonteeltaan. Teoksessa kissat ovat “jazzahtavia”, musiikissa on notkeutta ja sulavuutta. Tämä tiivistyy erityisesti Lemminkäisen äitiin tässä oopperassa (roolissa Eija Ahvo). Lemminkäinen on kertoja, jonka rooli on osittain puherooli ja enemmän musikaali- tai laulelmamusiikkiin pohjautuva.
Koirien ja susien maailmaa lähestyin enemmän totisen oopperan lähtökohdista. Väinämöiseen, jonka hahmossa on paljon huumoria, halusin mukaan myös tietynlaista jöröyttä. Väinämöisellä on selkeästi oma musiikkinsa tässä kappaleessa, olen esimerkiksi lainannut kevyesti Vaka vanha Väinämöinen –laulua.” Omaa lempihahmoaan Kuusisto ei pysty nimeämään. “Kaikilla on omat hetkensä, jolloin he nousevat enemmän esille. Tarinassa ei myöskään ole yhtä selkeää päähenkilöä, vaan kaikki huseeraavat framilla. Solistit ovat ottaneet roolit omikseen. Näyttämöllä erityisesti Lemminkäisen hahmo on hauskinta seurattavaa kerta toisensa jälkeen, koska Toni Wahlström on niin elementissään ja niin totaalisen lahjakas koomikko.” Monilla lapsilla on Mauri Kunnaksen kirja mukana oopperaan tullessaan. Missä kulkee pienimpien katsojien todellisuuden raja? Ehkä he ajattelevat ihan oikeasti tapaavansa Herra Hakkaraisen? ”Emme saa pilata Herra Hakkaraista, siitä voi joku pahimmassa tapauksessa saada trauman. Täytyy vain toivoa, että Herra Hakkarainen ei satu olemaan ulkona tupakalla lasten saapuessa Savonlinnasalille.”
Koirien Kalevalan musiikki on hyvin moni-ilmeistä. Siinä voi kuulla kalevalaista- ja karjalaista lauluperinnettä, groovea jazzia, musikaalia tai sibeliusmaisia sävyjä. Sykähdyttävän kaunis hääkohtaus, jossa Väinämöinen soittaa häävalssia petohauen leuoista vääntämällään kanteleella muuttuu railakkaaksi juhlinnaksi, jonka pääteemana on vanha karjalainen häävirsi.
Kuusisto kertoo saaneensa eräältä Kalevatutkijalta vanhoja itkuvirsiä ja kalevalaisia melodioita, joiden joukosta kyseinen häävirsikin löytyi. Teeman rytmi on osittain Kuusiston kynästä: alkuperäisen melodian vaihtuvat 2/4- ja 3/4- tahtilajit saivat kaverikseen 7/8-tahtilajin. “Oli tietoinen valinta lähteä sulauttamaan tähän kappaleeseen perinteisiä kalevalaisen musiikin sävelmiä. Suomessa käy tosin helposti niin, että kun kirjoittaa kalevalaista musiikkia, niin Sibeliukseltahan se kuulostaa. Vaikutteet kulkevat molemmin päin ja se kuvastaa vain sitä, miten tavattoman lähellä Sibelius on ollut tätä aihetta. Toinen seikka on se, että tapani orkestroida ei ole täysin erilainen kuin Sibeliuksella. Tämä ilmenee esimerkiksi tietyissä minua miellyttävissä sointiväreissä, jotka usein löytyvät myös Sibeliuksen musiikista.
Ainoa lainaus Sibeliukselta on Lemminkäissarjan ensimmäisen osan, Lemminkäinen ja saaren neidot, pääteeman alku. Siinä toistuu puupuhallin-filli, jonka harmoniasisältöä muokkasin hieman nykyaikaisempaan suuntaan. Otan tietyt asiat sellaisina kuin ne ovat ja muuten pitäydyn omassa sävelkielessäni, silloin lopputuloksessa yhdistyy perinne ja uudempi – mistä hyvänä esimerkkinä sähkökantele: otetaan jotakin äärimmäisen perinteistä ja tuttua mikä assosioituu kansanperinteeseen, mutta sitten siinä kuitenkin on jotain kummaa, kuten esimerkiksi säröä.”
Voiko olla Kalevalaa ilman kanteletta? Kuusisto tuli siihen lopputulokseen, että ei voi. “Tämän teoksen kohdalla oli pakko laittaa kantele siihen, koska soitin oli kirjoitettu osaksi lavan tapahtumia. Niiden toteuttaminen ilman kanteletta olisi toki ollut mahdollista, muttei välttämättä toivottavaa, kantele tuo orkesteriin persoonallista sointia ja teokselle identiteettiä.”
Sähkökanteleella on teoksessa kaksi roolia: omat erityiset, solistiset funktiot toimia esimerkiksi Väinämöisen soittimena sekä harpun korvaaminen orkesterissa. Lisäksi kanteleelle on kirjoitettu kohtia, joissa soitin ilman solistisempaa asemaa nostetaan esille tietynlaisen soinnin vuoksi. Yleisön valuessa sisälle saliin sähkökanteleella luodaan elektronista äänimaisemaa vapaasti improvisoiden, saatellaan kuulijoita kalevalan koirien maille.
On paljon lapsille sävellettyä musiikkia ja musiikkitapahtumia, joista kuitenkin suurin osa on varsin viihteellisiä. Koirien Kalevala on erinomainen esimerkki laadukkaasta taidemusiikin teoksesta, vieläpä oopperasta, joka pitää lapsen ja nuoren mielenkiinnon yllä alusta loppuun asti. Keskustelumme siirtyy lasten taidekasvatukseen; kenellä on vastuu siitä, että nuoremmatkin sukupolvet tietävät mitä ooppera on?
“Se, että Savonlinnassa esitetään myös lastenoopperoita on äärimmäisen tärkeää musiikillisen- ja taiteen yleissivistyksen kannalta. Kyse on myös lajityypin tulevaisuudesta. Meillä kasvaa sukupolvia, jotka voivat päästä aikuisikään ilman minkäänlaista järjellistä kosketusta taiteeseen. Peruskoulussa keskeinen musiikillinen ylessivistys jää käytännössä yhdeksi viikkotunniksi, joka sekin muuttuu valinnaiseksi yläasteella. Kun nuori kasvaa ja alkaa hahmottaa ympäröivää maailmaa enemmän, koulukin voisi tarjota haastavampia virikkeitä ja tuoda henkisen kasvun puolta enemmän esille. Mutta päinvastoin käy, sekin vähä otetaan pois. Samaan aikaan puhutaan siitä, että teattereiden ja orkesterien pitäisi tehdä yleisön kasvatusprojekteja, jotta niillä olisi yleisöä myös tulevaisuudessa. Teemme niitä juttuja, koska yritämme huolehtia siitä kasvatustehtävästä, joka kuuluisi koululle. Orkesterit järjestävät koululaiskonsertteja ja järjestäisivät enemmänkin, jos olisi kysyntää. Koulut eivät valtaosin ole lainkaan aktiivisia. Meidän ei tulisi kantaa huolta siitä tietävätkö lapset mitä ooppera on, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että juuri siitä täytyy kantaa huolta. Jokainen tämänkaltainen proggis on tärkeä juuri tästä syystä, mutta pidän tilannetta silti vääristyneenä. Lasten kulttuuritapahtumia pitää järjestää joka tapauksessa, mutta nämä eivät saa oikeutus sille ettei koulujen tarvitse huolehtia lasten taidekasvatuksesta.”
“Merellä käytiin hurja taistelu Sammon herruudesta. Taistelun tuoksinassa Sampo putosi mereen ja niin Pohjolan kuin Kalevalankin väki sai palata tyhjin käsin kotiin. – Mutta Sampo ei hävinnytkään kokonaan. Osa sen palasista kulketui Kalevalan kylän rantaan. Niistä paloista Seppo Ilmarinen takoi kaikille koirille kaulapannat, jotta heille koittaisi helppo elämä ja sillä tavalla koirista tuli kotikoiria. Mutta kissat eivät päässeet siitä onnesta osalliseksi, ja ehkä siitä syystä koirat ovat vieläkin vihaisia kissoille.”
Lähteet:
Säveltäjän haastattelu 4.7.2007
wikipedia: fi.wikipedia.org/wiki/Koirien_Kalevala
Lainaukset:
Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992
www.operafestival.fi/oopperat/kokal.html
teksti: Eva Alkula
Kantele 3/2007