Joensuussa Kirkkokatu 2:ssa on paljastettu musikaalinen kantelereliefi. Reliefin on suunnitellut ja toteuttanut porvoolainen kuvanveistäjä Jorma Parkkari. Reliefin karjalaistyylisen sävelmän on säveltänyt porvoolainen Perttu Hietanen.
Näytä kartta
Reliefin esikuvana on oikea, perinteinen itäsuomalainen kantelemalli. Reliefissä on katseen houkuttajana kello ja katseen vangitsijana kantele. Reliefiin sisältyy oleellisena osana kanteleella soitettu musiikki, joka on erityisesti sävelletty tähän tarkoitukseen. Reliefi on asennettu Joensuun Kirkkokatu 2:n eteläpäätyyn. Päiväsaikaan tasatunnein soiva musiikki tulee todellisuudessa päädyssä pihalla olevasta pylväästä, vaikka korva kuuleekin sen tulevan kanteleesta. Reliefi on valaistu em. pylväässä olevalla kohdevalaisimella. Reliefistä on arvoituksellinen kuvaus talon päädyssä olevassa erillisessä kyltissä. Reliefissä esiintyvä tähti on tyypillinen kanteleen aukon malli.
Reliefin idea syntyi lopputuloksena yhtälöstä, johon sisältyivät talon vieressä oleva kirkko (ja kirkkoon liittyvä musiikki ja kirkonkellojen soitto), karjalaisuus, kantele osana karjalaista perintöä sekä talon läheisyydessä sijaitseva laululava. Kello tuli reliefiin sekä mielenkiinnon herättäjänä että elämän ja kehityksen jatkumisen symbolina.
Reliefillä on tehtävänä toimia talojen osoitteen rakentajana, eräänlaisena maamerkkinä, tunnisteena. Tavoitteena on lisätä myös talojen tunnettuutta eräänä kilpailukykyisenä asumisen vaihtoehtona.
Reliefin alkuperäinen idea on syntynyt Kruunuasunnoissa. Reliefin on suunnitellut ja toteuttanut porvoolainen kuvanveistäjä Jorma Parkkari. Reliefin karjalaistyylisen sävelmän on säveltänyt porvoolainen Perttu Hietanen.
Reliefi on tehty pääosin alumiinista. Kanteleen kielet ovat kuparia. Radiosignaalilla ohjattu kellokoneisto on Pelco Oy:n tuotantoa. Reliefin korkeus on noin 5 m ja sen leveys kanteleen osalta enimmillään noin 0,8 m ja kellotaulun osalta noin 2 m. Reliefin valaistuksen ja äänentoiston on suunnitellut Eero Majamaa.
teksti ja kuva: Reijo Savolainen
Kantele 1/2010