Teksti: Pekka Huttu-Hiltunen
Koleana kevätpäivänä tuli Suomussalmelta viesti, että runolaulaja Johannes (Jussi) Huovinen oli lähtenyt tuonilmaisiin. Lähtö ei ollut yllätys, sillä Jussi oli viime aikoina sairastellut. Hän ehti vielä kuitenkin viettää muutaman päivän toukokuussakin Hietajärvellä, omien perheenjäsentensä kanssa.
Jussi Huovinen syntyi vienalaiseen, Iivana ja Oksenie Huovisen perheeseen Hietajärvellä, kolmantena lapsena keväällä 1924. Jo lapsena hän osoitti kiinnostusta musiikkiin. Jussi kertoi rakentaneensa ensimmäisen kanteleen isosiskonsa sukkanauhoista irrottamistaan kumisista ”kielistä” tupakka-askin kanteen. Ensimmäisen viulunsa hän tilasi postimyynnistä jo ennen sotia. Viulu oli myöhemminkin Jussin toinen pääsoitin, itse rakennettujen kanteleiden ohella.
Sodan aikana Jussi Huovinen palveli vartijana Oulun Hietasaaressa sijainneella vankileirillä, ja siellä hän kertoi soittaneensa ensimmäisen kerran julkisesti, vanginvartijan häissä. Instrumenttina oli ollut saksofoni. Sodan jälkeen Jussi palasi Hietajärvelle ja osallistui kylän rakentamiseen kirvesmiehenä, tapasi naapurikylästä kotoisin olevan Ennin ja perusti hänen kanssaan perheen.
Runolaulu, ja monet muutkin vienankarjalaisen elämäntavan piirteet ovat säilyneet Jussille kotipiirissä, vanhempien ja lähisukulaisten perinteenä nykypäiviin saakka. Jussi on ollut aktiivisesti kiinnostunut perinteiden ylläpitämisestä ja jo 1950-luvulta lähtien pannut muistiin lauluja, sanalaskuja ja muutakin sanallista perinnettä. Hän osasi eeppistä lauluperinnettä, häälauluja, pilkka- ja hävyttömiä lauluja, ajanvietelauluja ja loitsuja. Aivan niin kuin monella muullakin laulajalla, Jussin mieleen palautui vielä viime vuosien aikana uusia runolauluja tai runolaulun säkeitä, kun tilanne antoi jonkin kimmokkeen. Esimerkiksi Lemminkäisen virsi oli sellainen, jota Jussi yllätyksekseni lauloi pitkän jakson vielä vuonna 2016 julkisessa tilaisuudessa. Olin aikaisemmin kuullut hänen laulavan siitä vain pienet aloitussäkeet.
Jussi Huovinen oli paitsi runolaulaja, myös monipuolinen kansanmuusikko ja pelimanni. Hän oli soittanut elämänsä aikana hyvin monet häät ja juhlat viululla, kanteleella, haitarilla ja mandoliinilla. 1970- ja 1980-luvuilla Jussi oli aktiivinen soittaja pelimanniyhtyeissä. Jussi Huovinen on myös säveltäjä, jolle yhteys luontoon on tärkeä, ja monet hänen sävellyksensä liittyvätkin luonnon kokemiseen. Ilta Vienassa, Kaamos Karjalassa, Seppä, Tammikuun tähtitaivas, ovat Jussin sävellysten nimiä. Jussin ja Ennin kolme tytärtä arvostavat isänsä lauluja, laulavat niitä itsekin ja ovat siirtäneet perheen omaa perinnettä myös seuraavalle sukupolvelle.
Jussi Huovisella kantele oli usein mukana runolaulua säestämässä. Hän rakensi itse kanteleensa, ja kuljetti soitinta mukana esiintymismatkoilla. Viulua Jussi soitti aluksi polvelta, vanhojen kainuulaisten pelimannien tapaan, myöhemmin pääasiassa kaulalta. Hänen soittonsa, erityisesti rytminkäsittely, oli hyvin musikaalista ja nautittavaa.
Jussi oli tyytyväinen siitä, että nuori muusikko- ja tutkijapolvi arvosti hänen laulujaan. Monet nykypolven kansanlaulajat halusivat tavata häntä ihan viimeisiin vuosiin saakka, ja saada vaikutteita. Jussi olikin vakuuttunut, että runolaulu elää myös tulevaisuudessa, vaikka jokainen aika luonnollisesti tuo perinteiseen laulamiseen jotakin uutta.
Vanhaan vienalaiseen tapaan Jussi oli ystävällinen, kohtelias ja avulias kaikkia kanssaihmisiä kohtaan. Hän jaksoi vielä vanhalla iälläänkin olla huomion keskipisteenä ja kannustaa nuorempia laulajia. Jussin iloinen hymy ja hänen valoisa elämänasenteensa on jäänyt mieleemme ikuisesti.
