LEVYARVIO

Kirjoittanut
Sanni Virta

Hyvä trio: Loistava

Loistava-levy on täynnä hurmaavaa ja hassua meininkiä. Tämä kuuluu tietysti musiikissa, mutta näkyy myös kansilehdessä ja visuaalisessa ilmeessä. Jo levyn nimi hurmaa ja kutsuu kuulijaa kolmen neidon matkaan, joiden kuvitteelliset syntytarinat on kerrottu kansilehtien teksteissä. Kappaleissa on hauskoja ja oivaltavia sanoituksia. Levyllä kerrotaan tarinoita esimerkiksi prinsessasta, joka onkin kauhea luonteeltaan, kuullaan Vanhanpiian rakkauslaulu ja esitellään ihana ajatus: Kantarelli sekä koivu eli pienin yhteinen jaettava -niminen kappale. Ulla-Sisko Jauhiaisen konserttikantele on olennainen osa kokonaisuutta: se luo harmoniaa ja säestää laulua samalla kannatellen useaa kappaletta, eikä sen rooliksi jää pelkästään tuottaa efektejä. Niitäkin kuitenkin kuullaan, ja esimerkiksi vipuvääntöjä on käytetty luovasti. On ilahduttavaa kuunnella levyä, jossa kantele oikeasti kuuluu. Trion instrumentaatio antaa sille tilaa, ja miksaus on onnistunut.

Hyvä trio johdattaa omaan maailmaansa, jossa vuoroin itketään ja nauretaan, eletään kunnolla. Kappaleista välittyy niin surua kuin pirskahtelevaa iloa. Kappalevalikoimassa on omien sävellyksien lisäksi myös hyviä traditionaalisia sävelmiä, joista on tehty omia sovituksia. Kanteleen ja Elina Lappalaisen soittaman mahtavan kontrabasson lisäksi soitinvalikoimasta löytyy monien muiden soittimien lisäksi jouhikko, jota on käytetty kiinnostavasti. Soittimet ja yhtyeen jäsenet ovat tasapuolisesti esillä levyllä niin säveltäjinä kuin solisteina. Levyltä löytyy myös kappale, jossa kontrabassolla on solistinen rooli. Erikoisuutena yhdessä kappaleessa on lehmä mukana ammumassa, levyä varten äänitettynä.

Amanda Kauranteen laulu on ihailtavan helpon ja kauniin kuuloista koko levyllä. Hänen lisäkseen muutkin laulavat, ja tämä on olennainen osa instrumentaatiota. Levyn kappaleita olisi hauska kuulla livenä, nyt voi vain kuvitella yhtyeen arvatenkin hervottomat spiikit. Hyvä trio on hyvällä tavalla hullu ja se on mahtavaa!


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427