Kanteleliiton tunnustukset 2022 on nyt jaettu! Katso alta tämän vuoden palkintojen saajat. Onnittelemme lämpimästi kaikkia tunnustuksen saajia! Below in English!
Lisää Kanteleliiton jakamista tunnustuksista Eläköön Folk! -lehdistötiedotteen jälkeen.
Eläköön Folk! -palkintojen saajat on julkistettu – Vuoden Wäinö -tunnustus Jaana-Maria Jukkaralle
Maailman musiikin keskuksen – Global Music Centren toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara on työssään edistänyt erityisesti Suomeen muuttaneiden muusikoiden asemaa ja mahdollisuuksia rikastuttaa suomalaista kulttuurielämää. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus nimeää Vuoden Wäinöksi vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimivan henkilön, ryhmän tai tahon, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai merkittävästä innovaatiosta alalla.
Muusikkojen liitto myöntää Vuoden Artisti -palkinnon kansanmuusikko, laulaja ja säveltäjä Vilma Jäälle. Vilma Jää on valovoimainen solisti, joka on herättänyt huomiota kansanmusiikin ja kansantanssin kentällä. Eri genrejen rajoja rikkomalla hän tuo uutta yleisöä kansanmusiikin pariin. Suomen Musiikintekijät osoittaa puolestaan Vuoden Kansanmusiikkitekijä -palkinnon Akkajee-yhtyeelle. Akkajee on kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään.
Kaiken maailman musiikkien ja soittajien risteyspaikka Haapavesi Folk Music Festival on rakentanut toimintansa rohkeasti jo vuosikymmenten ajan eri genrejen ja valtakuntien rajojen ylityksille. Maailman musiikin keskus – Global Music Centre antaa festivaalille Risteys-palkinnon, joka osoitetaan tunnustuksena taholle, joka edistää kulttuurien kohtaamista ja oikeutta omaan musiikkiin.
Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye -nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye tai ryhmä, joka on osoittanut erityistä toimintaa kansanmusiikin saralla. Vuonna 2022 nimityksen saa Kaustisella kansanmusiikin elävänä säilymiseen vaikuttanut tärkeä toimija, Aapintuvan pelimannit. 1980-luvun alussa alkanut kansalaisopiston pelimanniryhmä on koonnut soittajia yhteen jo yli neljän vuosikymmenen ajan.
Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnetään taholle, joka on tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää kansantanssin tunnettavuuden kannalta. Suomen Nuorisoseurat antaa palkinnon Riina Hosiolle teoksestaan Verensulkusanoja. Teoksessa tanssivat taidokkaasti Motoran Pelmakat. Teos on taiteellisesti korkeatasoinen ja sen ilmaisuvoima hakee vertaistaan esittävän taiteen kentällä.
Kansanmusiikki-lehti ja kamukanta.fi myöntävät Vuoden kansanmusiikkilevy 2021 -tunnustuksen levylle Ánnámáret: Nieguid duovdagat. Levyn musiikki ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä saamenmaan kulttuurista.
Kanteleliitto myöntää Vuoden Kantelelevy -palkinnon tänä vuonna uniikista ja vaikuttavasta yhteistyöstä, jossa pelimaailma, upea luova sisältö ja muusikoiden osaaminen yhdistyvät. Palkinto annetaan Folk’Avant -yhtyeen julkaisulle ”Jorvik Lullaby”, joka on tehty Star Stable-pelifirmalle. Single on striimattu Spotifysta yli 130 000 kertaa.
Juho Koirasen muistorahastosta jaetaan vuosittain kannustusstipendi nuorelle tai ryhmälle, joka tuo merkittävän leimansa kansanmusiikin kenttään. Vuoden Nuori Pelimanni -tittelin Kansanmusiikkiliitolta ja Koirasen perheeltä saa 12-vuotias savonlinnalainen Anni Saksman. Saksman on mm. voittanut Hopeinen harmonikka -kilpailun vuonna 2019.
Kansantanssi- ja kansanmusiikkikentän merkittävimmät toimijat palkitsevat vuosittain alan valovoimaisia tähtiä ja merkittäviä vaikuttajia Eläköön Folk! -gaalassa. Tunnustukset oli tarkoitus jakaa Folklandia-risteilyn Eläköön Folk! -gaalassa tammikuussa. Koska Folklandia jouduttiin koronan vuoksi peruuttamaan, järjestöt julkistavat tunnustusten saajat nyt yhteisellä verkkotiedotteella. Järjestöt luovuttavat palkinnot voittajille omissa tilaisuuksissaan. Lisätietoja alla löytyvistä linkeistä. Eläköön Folk! -tunnustuksiin on yhdistynyt osa aikaisemmin Etnogaalassa jaetuista palkinnoista. Etnogaala järjestettiin viimeisen kerran tammikuussa 2020.
Lue lisää palkinnoista ja palkinnon saajista:
Vuoden Wäinö, Vuoden Kansanmusiikkitekijä ja Vuoden Artisti:https://kansanmusiikkikansantanssi.fi/elakoon-folk-2022
Risteys-palkinto: www.globalmusic.fi
Vuoden Kantelelevy:
https://www.kantele.net
Vuoden Nuori Pelimanni:
https://kansanmusiikkiliitto.fi/vuoden-nuori-pelimanni-2022/
Vuoden Kansanmusiikkilevy:
https://kansanmusiikkiliitto.fi/vuoden-kansanmusiikkilevy-2021/
Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye:
https://kaustinen.net/vuoden-yhtye/
Vuoden Tanssiteko 2021:
https://nuorisoseurat.fi/
Lisätiedot:
Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK)
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi | p. +358 40 738 4736
Jukka Heinämäki, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat
Suomen Nuorisoseurat
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi | p. +358 50 526 8957
Vuoden Kantelelevy: Folk’Avant – Star Stable -pelin musiikki
Vuoden Kantelelevy -tunnustus myönnetään Folk’Avant (eli Maija Pokela, kantele, Anna Wikenius, laulu ja Anna Rubinsztein, viulu) -yhtyeen julkaisulle pelifirma Star Stablelle. Single Jorvik Lullaby on striimannut tällä hetkellä yli 130 000 kertaa Spotifyssa ja kanteleen sointi leviää ympäri maailmaa. Valitsijana toimi Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö.
”Tarina, joka syntyy kanteleen kehityksestä ja ennakkoluulottomista tavoista käyttää soitinta erilaisissa musiikkityyleissä ja ympäristöistä on uniikki ja vaikuttava. Monialaisen taiteen mahdollisuudet synnyttävät musiikkialalle uudenlaisia yhteistyömalleja ja uudenlaista liiketoimintaa. Erityisen vaikuttunut ja onnellinen olenkin Folk Avantin ja peliyhtiön yhteistyöstä, jossa upeaa luova sisältöä ja muusikoiden osaamista yhdistetään pelimaailmaan tavalla, jolla pelin visuaalisuus ja seikkailut tukevat toisiaan tasavahvalla tavalla”, kertoo Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö tunnustuksen perusteluista.
Palkinto valittiin sekä vuonna 2020 ja 2021 julkaistun kantelemusiikin joukosta. Vuoden Kantelelevy -palkinto kattaa niin levyt kuin lyhyemmät EP-julkaisut sekä singlet ajan hengen mukaisesti.
Kultakantele -tunnustus Erkki Okkoselle
Kultakantele -elämäntyöpalkinto myönnetään kanteleenrakentaja, muusikko Erkki Okkoselle https://www.loiskis.fi/erkkiokkonen
Tammikuussa -21 eläkkeelle jäänyt kanteleenrakentaja, muusikko ja lastenorkesteri Loiskiksen taiteellinen johtaja Erkki Okkonen on rakentanut erittäin pidettyjä, kaunisäänisiä pienkanteleita, toiminut soitinrakennuksen opettajana muun muassa Ilomantsin kanteleireillä sekä toiminut Kanteleliitto ry:n hallituksessa soitinrakentajien ja soitintutkijoitten edustajana. Erkki Okkosen kanteleet soivat muskareista Kaija Saariahon maailmaa kiertäviin teoksiin.
Vuoden Kantele: Ben England (UK)
THE FINNISH KANTELE ASSOCIATION CONGRATULATES CHOIR LEADER, CONDUCTOR AND MUSICIAN BEN ENGLAND BEM FOR OUTSTANDING WORK FOR THE FINNISH KANTELE DURING THE YEAR 2021.
”If every person in the world was as excited about our kantele as Ben England, we would be really happy! It has been amazing to see how quickly he has learned to play the instrument and to use it creatively in his everyday work as a well known choir leader. He has also promoted the instrument and spread the joy of it around the world via his contacts. We are really grateful for England’s attitude and efforts”, Finnish Kantele Association activists explain. A Kantele of the Year -award is given annually for a remarkable job of making kantele better known.
Ben England BEM is known especially as an inspirational choir leader, for his great work in the field of music during the pandemic as the founder of the Homechoir channel and as musical director of the Choir of the Earth.
Vuoden Kantele -tunnustus myönnetään -ajankohtaisesta merkittävästä tapahtumasta tai kanteleteosta. Vuonna 2022 tunnustuksen saa kuoronjohtaja, muusikko, kapellimestari Ben Englandille (UK). ”Ben England on innostunut kanteleesta juuri niin isosti, kuin toivoisimme kaikkien maailman ihmisten innostuvan! Hän on tajunnut kanteleen mahdollisuudet säestyssoittimena ja ymmärtänyt, kuinka muusikon on helppo ottaa soitin haltuun. Innostuksessaan on iloisesti esitellyt kanteletta laajalti ja samalla markkinoinut sitä ympäri maailman! Kanteleesta on tullut heittämällä Benille käyttösoitin muiden kielisoittimien rinnalle”, Kanteleliiton taiteellinen toimikunta perustelee valintaansa.
England sai vuonna 2021 BEM -tunnustuksen, kuningattaren luovuttaman mitalin. Hänet tunnetaan johtamastaan Homechoir-kanavasta sekä Choir of the Earthin taiteellisena johtajana.
Lisätietoja:
Sanni Virta
päätoimittaja, Kantele
sannisinikka.virta(a)gmail.com
+358 505228077