Onneksi olkoon, kesälomalainen! Nyt se sitten koitti, ansaittu suvi ja vapaus. Näillä hetkillä kouluissa lauletaan suvivirsi, sydän on riemuisena ja mielessä siintävät tulevan kesän seikkailut! Ah tätä ihanaa aikaa! Tuomi kukkii ja aurinko kääntää valoisan katseensa sinuun. Kellonkin voi unohtaa laatikkoon odottelemaan elokuuta. Ehkä suunnittelet kotona lomailun lisäksi jotain pientä tai suurempaa reissua. Mitäs ajattelit pakata mukaan? Ainakin uimapuvusta, hellehatusta, pyyhkeestä, sandaaleista sekä aurinkolaseista- ja rasvoista voisi olla iloa. Ja ehkä myös biisilistasta.
Tämä seuraava tapaus sattui eräälle helsinkiläiselle kanteleopettajalle. (No, myönnän, minulle…) Tavanomaiseen Savo-turneeseeni kuuluu vierailu isovanhempieni luona. Sinä päivänä ei ollut pilven häivääkään taivaalla, lintuset sirkuttivat puissa ja ruoho heilui vienosti etelätuulen leppeässä puhalteessa. Olo oli kesälomamainen. Ukki ja mummo olivat odottaneet innolla vierailuamme. Kahvit siinä juotiin ja kuulumisia vaihdettiin. Sitten ukki totesi: ”Tuollapa yhdellä naapurillamme on semmoinen kantele. Mitäs jos katsoisit sitä?” Totesin, että mikä ettei. Ukki lähti hakemaan kanteletta naapurista ja viipyi pitkään poissa. ”No me ollaan tuonne pihalle kiikulle laitettu se kantele. Tule katsomaan.”
Ulos oli laitettu kantele ja muutakin: monta riviä tuoleja ja naapurusto (tarkoittaa: kaikki kotona olleet samassa kerrostalossa asuvat, mukaan lukien eräs pitäjän mestaripelimanni). Kantele oleili pihapöydällä. Ja millainen kantele! Ehkä se oli ollut joskus soittokuntoinen. Vire oli jossain mikrointervallisen pentatoniikan ja 12-säveljärjestelmän välimaastossa. Kävi ilmi, että pienimuotoista kesäkonserttia siinä kaukaa tulleelta kantele-expertiltä toivottiin. Avulias vanha rouva antoi kanteleeseen kuuluvan viritysavaimen käteeni, ja siitäpä sitten vaan jonkinlaista virettä hakemaan.
Yleisö istui hiljaa keskittyneenä paikallaan, valmiina kuulemaan kantelemaisterin taidokasta ja heleän kuulakasta soittoa. Kuului yskintää, auto huristi ohi, viritysääntä. Samaan aikaan pintani alla sauhusi ja sisäinen googleni raksutti kuumeisesti: haun tuloksena ei tullut yhtään kappaletta! Miten tämä on mahdollista! Kesäloma ja yks’kaks’yllättäen eteentullut tilanne olivat pyyhkineet kaikki sävelet päästäni pois. Siis todellakin ihan kaikki. Alitajuntani etsi jonkinlaista takaporttia tilanteesta poispääsyyn. Sitä ei löytynyt. Tuntui, kuin taivaalle olisi pikku hiljaa alkanut kerääntyä tummia pilviä.
Vire sen sijaan alkoi valmistua ja kesäinen konsertti pääsisi alkamaan. Odottavat katseet olivat minuun suunnattuina. Hiljaisuuden katkaisi taivaalla lentävän lentokoneen vaimea ääni. Jokunen kasku kerrottiin, kanteleesta kyseltiin. Sitten keksin jotain, mikä pelasti minut: ”Teillä on varmasti mielessänne monia kappaleita, joita kuuntelisitte mielellänne. Mitä minä voisin soittaa teille?” Helpotuksen huokaus, yleisöltä alkoi kuulua toiveita. Tuttuja iskelmiä, virsiä, kansanlauluja, musikaalisävelmiä ja mitä lie kaikenlaista muuta. Pieni vetoapu auttoi! Oli mukava soittaa kanteleesta niin kiinnostuneelle yleisölle ja tilaisuudesta tuli loppujen lopuksi oikein onnistunut. Kaikki meni hienosti hyvällä pelimannihengellä.
Kesäinen Savo-turnee on tältä vuodelta vielä edessä. Tällä kertaa kuitenkin pakkaan mukaan myös sen biisilistan, ihan pahan päivän varalle vain.
teksti: Tiina Komulainen
Kantele 2/2006