Mikkelin Hiirolassa asuvan Elli Sonkkasen kantele soi herkästi. Kanteleineen Elli on kiertänyt kolme kertaa maailman ympäri ja pitänyt lukuisia konsertteja, joissa yhdistyy kantele ja runot. ”Mie kuulin jo kotona Suojärvellä kannelta, sehän oli melkein joka talossa...
Kari Dahlblom innostui kanteleesta kuultuaan sitä radiossa. 1960-luvulla ei kuitenkaan ollut helppoa päästä harrastuksen alkuun ja tarvittiin paljon omatoimisuutta ja innokkutta. Innokkuus johdatti keskisuomalaisen perinteen pariin sekä auttoi löytämään kanteleen...
Jyväskylässä kanteleen koulutus on alkanut jo vuonna 1982. Opettajia alueella on runsaasti mutta kanteleen koulutuksen kokonaisuudessa olisi Aino Meisalmi-Minkkisen mielestä vielä kehitettävää. ”Olen kyllä huolestunut Jyväskylän kanteleen perusopetuksesta. Kaikkien...
Vuonna 1884 järjestettiin kilpailu muistomerkistä Suomen suuriruhtinas ja Venäjän keisari Aleksanteri II:lle (1818–1881, hallitsijana 1855–81). Jalustan veistosryhmät kuvaavat Aleksanteri II:n hallituskauden edistystä ja hyvinvointia. Muistomerkin yhdessä...
Eva Alkula on kanteleensoittaja, joka on erikoistunut myös kanteleen japanilaiseen sukusoittimeen kotoon. Hän on löytänyt japanilaisesta perinteestä ja kulttuurista uuden tavan keskittyä ja soittaa. Eva oli vaihto-opiskelijana Sibelius-Akatemiasta Hokkaidon...