Viime vuosien aikana olen taidemuusikkona hämilläni ja huolissani seurannut kantelemusiikin kehitystä. Kesän kilpailujen jälkeen minuunkin iski Wihurin Sibelius-palkinnon saaneen säveltäjä Kaija Saariahon ja Kanteleliiton puheenjohtaja Eva Alkulan tavoin pelko taidekoulutuksen romahduksesta. Radioista tutut sävelmät komppeineen täyttävät yhä useammin niin taidemuusikkojen kuin kansanmuusikkojenkin esitykset. Sitten on vielä osasto ”muu musiikki” –sekin komppeja pullollaan. Tähänkö moneen taipuva ja muuntuva monipuolinen kanteleemme on kuihtumassa? Valumassa osaksi komppien massaa. Minne jäi taidemusiikki?

Kuvittelemmeko opettajina tietävämme, että nuori soittajapolvemme haluaa yksinomaan komppeja ja mp3-soittimista tuttuja sävelmiä? Jätämmekö hyödyntämättä taideosaamisemme, josta meillä on tietämys ja korkea koulutus vain miellyttääksemme asiakaskuntaamme? Aliarvioimmeko lasten ja nuorten kyvyn innostua uusista virikkeistä ja uudenlaisesta musiikin maailmasta, joka tarjoaa lapselle kuin lapselle tasavertaisen mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen matkailuun – ajassa ja paikassa. Näinkö kannamme vastuun taidesoittajien musiikillisesta kasvatuksesta? Missä soivat hitit vuosisatojen takaa? Missä lapsi  tutustuu näihin ellei meidän ohjauksessamme? Kuka lapsen innostaa, ellemme itse ole innostuneita?

Taidemusiikki ei ole tylsää, pölyttynyttä, vaikeasti ymmärrettävää, kaavoihin kangistunutta. Se on äärimmäisen monimuotoinen maailma, joka antaa tilaa niin lapsen omalle luovuudelle kuin määrätietoiselle tyylitajun kehittämisellekin. Musiikin siivin pääsee mielikuvamatkalle minne vaan; mille vuosisadalle tahansa. Käväisisinkö vielä ennen joulua 1500-luvun hovitanssiaisissa tai ehkäpä 1800-luvulla kabareessa? Vai suuntaisinko jopa tulevaisuuteen modernin musiikin siivin? Nykymusiikista on tylsyys kaukana. Omista alle 12-vuotiaista oppilaistani suuri osa soittaisi mieluiten uutta musiikkia, koska ”se on niin jännää”. Se antaa parhaat mahdollisuudet omalle henkilökohtaiselle mielikuvamatkalle. ”Kantele on ehkä pelottavin soitin, minkä tiedän”, totesi eräskin soittaja. Siinä meidän vanhempien pölyyntyneet mielikuvat saavat kyytiä.

Kantele 4/2009

teksti: Mirva Minkkinen

Mirva Minkkinen on lahtelainen kanteletaiteilija ja -opettaja, joka opettaa kanteleensoittoa Lahden Konservatoriossa ja Lahden Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii myös valtakunnallisen Finn-Kanteleet -orkesterin taiteellisena johtajana sekä soittaa Finn-Kanteleiden ammattisoittajista koostuvassa Kuutar-kokoonpanossa.

Minkkinen kokee tärkeänä taidekanteleensoiton pedagogiikankehittämisen sekä kanteleella soitetun taidemusiikin aktiivisen esilletuonnin.