Jo nimi, Sibelius-Akatemia, asettaa instituutin omalle paikalleen. Sen täytyy olla arvokas paikka, jonne on tosi vaikea päästä ja jonka opiskelijat – opettajista puhumattakaan – ovat vähän leuhkoja. Onhan se toki korkeinta musiikillista koulutusta antava paikka maassamme, mutta eivät nuo käsitykset pidä paikkaansa.

Varmaan Sibiksestä – niinkuin opinahjoa tuttavallisesti kutsutaan – löytyy vähemmänkin nöyriä ihmisiä, mutta vallalla oleva tunnelma on avoin, kunnioittava ja rajoja ylittävä. Tämä tulee selväksi myös kaikkien haastateltujen puheenvuoroissa. Varmaa on se, että koulussa on huikea määrä musikkaalista lahjakkuutta ja loputtamasti harjoitustunteja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomessa on monta muutakin tietä ammattimuusikoksi, kuin Sibis. Sekään ei takaa huikeaa uraa.

Birute Giraityte ja Juulia Polonen opiskelevat Sibelius-Akatemiassa. Kuva: Sauli Heikkilä

Sibelius-Akatemia edustaa Suomessa korkeinta musiikin koulutusta. Perusopetus käsittää 5,5-vuotinen koulutuksen, joka johtaa kandidaatin ja maisterin tutkintoon. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittaneille hakijoille.
Alemman korkeakoulututkinnon muualla suorittaneet voivat hakea 2,5-vuotiseen koulutukseen, joka johtaa maisterin tutkintoon. Myös musiikin lisensiaatit ja tohtorit koulutetaan Suomessa Sibelius-Akatemiassa. Näiden lisäksi koulu tarjoaa nuorisokoulutusta, aikuisopintoja ja paljon muuta. Niistä saat tietoa verkkosivuilta: www.siba.fi. Tässä artikkelissa käsittelemme kantelisteja koskevia perusopintoja.

Kanteleella klassista

Suomessa lokeroidaan mielellään asioita ja ainakin joukkotiedotusvälineiden perusteella musiikkilajit ovat tiukasti omissa karsinoissaan joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä ei tunnu pitävän paikkaansa Sibelius-Akatemiassa.

Klassisen musiikin osaston kanteleensoiton vastuuopettaja Eija Kankaanranta muistelee, että avautuminen ja yhteistyö alkoi hänen opiskeluaikanaan parikymmentä vuotta sitten ja nykyään se on arkipäivää.

Lokeroimisen vähentämiseen tähtää myös syksyllä voimaan tullut uudistus, jossa osastojen määrä vähennettiin kahteen: klassiseen sekä musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osastoon.

– Yhteistyötä yksiköiden välillä on tosi paljon. Kursseja voi valita oman aineryhmän tarjonnan ulkopuoleltakin, eli klassinen kantelisti voi opiskella vaikkapa jazzteoriaa tai tehdä vanhan musiikin opintoja. Tietysti tutkinnon asettamissa opintopisteraameissa, kertoo Eija. Nyt on suunnitteilla projekti, jonne kansanmuusikot tuovat arkaaisen musiikin, ja klassisen musiikin puolelta tuodaan renesanssimusiikki. Molemmissa on improvisoinnilla merkittävä rooli, vain hieman erilaisista lähtökohdista. Projekti on toteutuessaan osa klassisen kanteleensoiton opetuksen 25-vuotisjuhlavuoden toimintaa.

Kokeilemiseen, yhteistyöhön ja rajojen ylittämiseen rohkaistaan, mutta samalla on muistettava, että muusikoksi kasvaminen ja oman soittamisen opiskelu vaatii aikaa. Itseään ei kannata hajottaa liikaa. Hauskatkin projektit vievät aikaa.

Ei vain harjoittelua ja yksityistunteja

Vaikka muusikoksi opiskelu on paljon oman soittimen ja opettajan kanssa työskentelyä, on myös paljon muusikkoutta monipuolisesti tukevia opintoja, kuten esiintymisvalmennus, sähkökanteleen perusteet ja pedagogiikka. Opiskelijoitten kanssa työskennellään sekä tulkinnan, tekniikan, ergonomian että eri aikakausien tyylipiirteiden yksittäisten säveltäjien sävelkielen tuntemisen kanssa. Myös harjoittelutapojen valmentaminen on tärkeää. Yksityistuntien lisäksi on myös yhteissoittoa  sekä luokkatunteja ja esiintymisiä.

– Luokkatunteja olen halunnut muokata selkeästi keskustelevampaan suuntaan, ettei vain tulla ja koe-esitetä ja jännitetä omaa kappaletta, kertoo Eija. – Kaikki jakavat ajatuksiaan soittamisesta ja kuultavista teoksista.

Millä kantelisti sitten elää opintojen jälkeen? Eija ei tiennyt paljon kantelistin työnkuvasta, kun aloitti opintonsa. Eivätkä uudet opiskelijat nykyisinkään välttämättä tiedä kaikesta siitä, mitä kantelemuusikon toimenkuvaan sisältyy.

Selvää on, että hyvin harva kantelisti tulee toimeen pelkällä esiintymisellä. – Elanto saadaan muusikkona toimimisen lisäksi osin apurahoista ja sen lisäksi kaikki kantelistit opettavat, toteaa Eija.

Musiikin opiskelu poikkeaa monen muun alan opiskelusta siinä, että muusikko ei ole  koskaan valmis. Kehittyminen on hidasta ja aivan korkeimmalla huipullakin olevat taiteilijat saattavat ottaa tunteja. Siksi on erikoista, että korkeakoulututkinnot pyritään tekemään samanmittaisiksi. Joillakin aloilla opiskelijat itse sanovat, että opinnot voitaisiin suorittaa paljon lyhyemmässä ajassa. – Miksei säästöjä etsitä sieltä, ihmettelee Eija

Eija Kankaanrannan mielestä hyvän muusikon merkki on musiikin lajista riippumatta tyylitietoisuus, kova harjoittelu ja oma tulkinta, joka ei sodi säveltäjän tarkoitusperiä vastaan.

Kansanmusiikki ja kantele ne yhteen soppii

On luonnollista, että kansanmusiikin yksikkö on merkittävässä roolissa kantelekoulutuksessa. Kansanmusiikin lehtori Vilma Timonen kertoo, että kanteleensoittajien määrä on lisääntynyt niin hakijoiden kuin sisään otettujen osalta. Tällä hetkellä Kamulla (kansanmusiikin yksikössä) kanteletta pääaineena opiskelevia on parisenkymmentä.

Sivuinstrumenttina kanteletta soittavia on jonkin verran, mutta kaikki kamuopiskelijat tutustuvat soittimeen Muu soitin – kantele -opintojakson myötä. Pienryhmässä opitaan soittotekniikan perusteet pienkanteleista sekä saadaan syventävää tietoa instrumentin historiasta ja sen käytöstä kansanmusiikissa.

Kandivaiheen opinnoissa pääpaino on pakollisissa opinnoissa sillä periaatteella, että kaikki opiskelijat saavat vankan tieto- ja taitopaketin perusasioista. Maisterivaiheessa pääpaino on valinnaisissa opinnoissa, sillä opiskelun pitää keskittyä siinä vaiheessa nimenomaan oman musikillisen äänen ja personallisen muusikontien löytämiseen.

Kansanmusiikin yksikössä opiskelevat ottavat kursseja muilta osastoilta melko paljon. Ja myöskin toisinpäin. Muiden yksiköiden opiskelijat suosivat yhä enemmän kamuyksikön tarjoamia opintojaksoja. Kestosuosikkeja ovat olleet kansantanssi, kamuteoria sekä erilaiset yhtyeet.

Opiskelijoista monet ovat soittaneet koko ikänsä. Taustat kuitenkin vaihtelevat paljon. Osalla saattaa olla musiikkiopistotaustaa ja toisilla pelkästään omaa soittamista.

Opiskelun jälkeiset työmahdollisuudet ovat moninaiset. Jotkut toimivat muusikkoina, jotkut opettajina, monet molempina. Toiset ovat painottaneet osaamistaan tuotantopuolelle ja niin edelleen. – Useimmat meistä tekevät työtä hyvin laajalla skaalalla ja monipuolisesti, Vilma kuvailee.– Kaikki tuntemani kantelekollegat ovat täystyöllistettyjä musiikin alalla.

Vilma Timonen on täysin allerginen kaikelle arvottavalle vertailulle.

– Kyse on musiikista. Kuka mitäkin musiikkia haluaa soittimellaan soittaa, on jokaisen oma asia. Tähän ei voi liittää mitään arvottavia määreitä, että joku musiikki olisi arvokkaampaa tai parempaa kuin joku toinen. Viime vuosina kanteleopiskelijoiden määrät ovat olleet todella suuret kansanmusiikin osastolla. Klassisella puolella kehitys on ollut päinvastainen. Joitakin vuosia sitten tilanne oli päinvastainen. Itse toivon että kasvusuunta ottaisi vallan molemmissa lajeissa.

Vaikka jazzosastolla ei vielä kanteleensoittajia olekaan, niin  monet jazzarit musisoivat nykyään kanteleensoittajien kanssa bändeissä ja produktioissa.

Vilma Timonen ei löydä Sibelius-Akatemiasta muita kuin hyviä puolia. – Sibelius-Akatemia tarjoaa näköalapaikan suomalaiseen musiikkielämään.Ennen kaikkea tärkeä asia on se, että opiskeluympäristöstä löytyvät tulevaisuuden työkaverit, kuvailee Vilma. – Myös se, että talo tarjoaa opetusta niin laajalla skaalalla eri musiikinlajeissa ja vaikkapa musiikkiteknologian saralla, tarjoaa mahdollisuuden todella laaja-alaiseen kouluttautumiseen.

Kantele on mainio koulusoitin

Kantele löytyy tänä päivänä varmaankin jokaisesta Suomen koulusta. Opetetaanko siis kaikkia musiikkikasvattajia soittamaan kannelta, musiikkikasvatuksen yksikössä toimiva tuntiopettaja Anna-Karin Korhonen?

– Kaikki opiskelijat tutustuvat ainakin hieman kanteleeseen Eeva-Leena Pokelan vetämän pakollisen Suomen kansanmusiikki -opintojakson aikana, kertoo Anna-Karin. Ne opiskelijat, joilla on varhaiskasvatus syventymiskohteena, soittavat ainakin viisikielistä jonkun verran.

Yksikön opiskelijoista läheskään kaikki opiskelijat eivät päädy musiikinopettajaksi kouluun, vaan osa työskentelee valmistuttuaan esimerkiksi freelancemuusikoina tai musiikkiteatterin parissa ja useat päätyvät musiikkiopistoihin instrumenttiopettajiksi ja muskariopettajiksi.

Musiikkikasvatuksen koulutus on monipuolista. Mukalaiset hallitsevat kaikista bändi-instrumenteista perusteet. Pianonsoittoa ja laulua opiskelevat kaikki mukan opiskelijat. Jompi kumpi voi olla pääinstrumentti, ja jos pääinstrumentti on jokin muu, piano ja laulu ovat pakollisia sivuinstrumentteja. Pääsoittimesta on tehtävä vähintään C-tason tutkinto, mutta tuntiraamien puitteissa myös A-tutkinto voi olla mahdollinen suorittaa.

Kantele on tällä hetkellä pääinstrumenttina kolmella opiskelijalla.

Kantelehan on yleistynyt koulusoittimena viime vuosikymmenien aikana hurjasti. Miksi se on hyvä koulusoitin?

– Pienkantele on hyvä sen takia, että kaikki pystyvät tekemään sillä heti musiikkia, siitä saa helposti hienon äänen. Jokainen on muusikko heti kun kantele on kädessä, kertoo Anna-Karin.

Opiskelijan näkökulma

Tuuli Lukkarinen aloitti opiskelun Sibiksessä 2003. Hän pääsi esittävän säveltaiteen koulutusohjelmaan suoraan lukiosta.

Tuuli Lukkarinen on mukana Teatterikorkeakoulun produktiossa. Kuva: Sauli Heikkilä

Tuuli on Lahdesta kotoisin ja aloitti viisikielisellä muskarissa ja jatkoi sieltä Päijät-Hämeen konservatorioon (nykyisin Lahden konservatorio). Lukion kanssa samaan aikaan hän aloitti konservatoriolla toisen asteen ammatilliset musiikkiopinnot. Tuuli kävi iltalukiota ja opiskeli päivät muusikon ammattiin valmentavaan tutkintoon.

Lukioaikana hän tuli siihen tulokseen, että musiikki on ammatti. – Äiti on kertonut, että jo muskariaikana kysyin, mikä on korkein paikka, missä voi opiskella kanteletta, kertoo Tuuli. – Kun äiti sanoi, että Sibelius-Akatemia, niin olin tokaissut, että sinne mä sitten menen.

Sibikseen Tuuli pyrki lukion jälkeen. Pyrkijöitä oli viisi ja sisään otettiin kaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kouluun olisi helppo päästä. Jos taso ei ole tarpeeksi korkea, ketään ei oteta opiskelemaan.

Sibiksessä opetus oli juuri sitä, mitä Tuuli odotti. – Suurin osa työstä oli, että harjoiteltiin kappaleita, hän kertoo. – Yksityistunteja oli kaksi kertaa viikossa ja lisäksi oli esimerkiksi musiikin teoriaa, historiaa ja yhteissoittoa. Konserttiharpun kautta soitin ison orkesterin kanssa muunmuassa Ylioppilaskunnan soittajissa. Siban opiskelijaorkesterissa soittivat pääaineiset harpistit

Sibiksen osastoilla oli kuitenkin paljon yhteistyötä ja Tuuli kävi muunmuassa Toivo Alaspään ja Sinikka Langelandin kursseilla sekä opiskeli kansanmusiikin osastolla tanssia ja sävellystä.

– Tein klassiselle puolelle B-kurssitutkinnon ja hain sitten Timo Väänäsen ehdotuksesta kansanmusiikkipuolelle maisteriopintoihin. Siirtyminen tapahtui pääsykokeen kautta, mutta ihan kaikkia pääsykokeen vaiheita ei tarvinnut käydä läpi, koska olin jo valmiiksi Siban opiskelija.

Opiskelu on klassisen ja kansanmusiikin puolella maisterivaiheessa melko samanlaista, mutta sisällöt ovat erilaiset. Opintojen sisällön pystyy pitkälti räätälöimään itse, kunhan opintoihin sisältyy opintosuunnitelmassa määriteltyjä aineita kuten instrumenttiopintoja, yhtyeopintoja ja sävellysopintoja.

– Bändiopinnot olivat uusia minulle, muistelee Tuuli. – Valmistun keväällä ja opetan Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa kahtena päivänä ja olen mukana yhteisprojektissa Teatterikorkeakoulun kanssa.

– Sibis on hyvä koulu, toteaa Tuuli. Mä olen esimerkki siitä, että omaa suuntaa voi etsiä ja vaihtaa vielä opintojen aikanakin. Ei tarvitse pelätä sitä, jos ei heti ihan tarkkaan tiedä, mitä haluaa. Koulutus antaa mahdollisuuden hakea opintoja muilta osastoilta ja se tuo monipuolisuutta.

Sibelius-Akatemian seuraava hakuaika on

5.–16.3.2012

www.siba.fi