”Päiviä yhdeksän mua turmaiset rajutuulet viskeli veen ulapoilla; jo kymmenes ehti, ja saavuin kauas maahan Lotophagein, kukansyöjien heimon. Rantaan noustiin, noudettiin vett’ astiat täyteen, kumppanit laivain luona jo laativat atrian joutuin. Mutta kun kyllältään oli ruokaa saatu ja juomaa, laitoin tietelemään tovereistain muutamat maihin, ihmisheimo mi siell’ eli maaemon antimin armain; miestä mä laitoin kaks, kera airut viel’ oli kolmas. Kohta he läksivät, yhtyivät pian Lotophageihin. Ei tuho kumppanien noill’ ollut Lotophageilla mielessään, vaan syödä he lootos-herkkua soivat. Mutta ken lootos-marjaa vain mesivienoa maistoi, ei sanan tuontia sieltä hän muistanut, ei palausta, lootos-marjoja poimimahan halu häll’ oli jäädä vain tykö Lotophagein, iäks unhottain kotimatkan.”
Homeros: Odysseia, suom. Otto Manninen
”There is sweet music here that softer falls…”
Paavo Heinisen komentti ”…Musiikki on siten kuin lotofaagein ranta; musiikin mysteeri houkuttelee meitä viipymään samoissa lumoavissa sävelissä, emmekä halua koskaan lähteä pois tai tehdä mitään muuta. Näin ollen tämä lootuksen syöjien ranta, ”Das Musikalische in der Musik” on säveltaiteen vihollinen – sillä taiteenhan pitäisi olla virikkeitä antavaa, mielikuvitusta ja ajattelua kiihottavaa eikä suinkaan eskapismia” innoitti säveltäjä Miika Hyytiäistä niin, ettei hän voinut olla kokeilematta, mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa. ”Halusin luoda maailman, joka olisi täydellinen kupla, johon mennä ja olla miten pitkään vain, tilan joka muodostaisi täydellisen, itselleen riittävän universumin. Tein tuolloin musiikkia konserttiin, jossa minulla oli mahdollisuus käyttää kanteletta ja työskennellä kanteleensoittajan, Matleena Huovisen kanssa. Kun soitin Matleenalle, hän innostui heti asiasta. Kansallisromanttinen ”Kukkuu, kukkuu kaukana kukkuu” -kantele oli käsitteenä minulle todella vieras, eikä se tullut edes mieleeni”. Hyytiäinen halusi liittää Lotukseen jotakin sellaista, mikä estäisi assosiaatiot kansallisromanttiseen kanteleperinteeseen. Sen vuoksi teoksessa käytetään kanteleen lisäksi tietokonetta ja ääninauhaa. ”Kun sävelsin teosta, ymmärsin hyvin varhaisessa vaiheessa, että tästä tulee jotakin mahdollisimman monille aisteille. Soitin tuttavalleni taiteilija Carita Bergille ja kysyin haluaisiko hän maalata jotain kukkia. ”Ai kukkia, millaisia kukkia”, hän kysyi ja nauroi kun vastasin että lootuksia. Selvisi, että Carita maalasi juuri sillä hetkellä lootuksia eli tilaus oli jo tehty vaikkakaan ei sanallisesti. Kaikki käytetyt maalaukset ovat Caritan tekemiä ja tätä esitystä varten muokattuja. Kuvat ovat yhtä vahva osa Lotusta kuin ääninauha ja kuten ei tulisi mieleen esittää teosta ilman nauhaa, niin ei myöskään ilman kuvia”. Videotykin välityksellä yleisö voi seurata kuvien lisäksi myös, miten Finalella säveltäminen tapahtuu ja miten makro eli ohjelmoitu komentojen sarja alkaa kopioida, sijoittaa ja soittaa sävellettyä melodiaa.
”Music that gentlier on the spirit lies…”
Muusikkona minua kiehtoo erityisesti kanteleen sointimaailma ja erilaiset tavat, joilla säveltäjät sitä tutkivat ja millaisia näkemyksiä he siitä esittävät. Millaisia asioita Hyytiäinen lähti etsimään kanteleesta? ”Kantele ei ole sellainen soitin johon ensimmäiseksi tulee tarttuneeksi, jos verrataan esimerkiksi pianoon. Kanteleen käyttö on jo lähtökohtaisesti sointivärikysymys. Erityinen sointi on soittimen vahvuus ja jo pelkästään kanteleen valitseminen on usein ilmaus siitä että halutaan tietyntyyppistä sointiväriä. Arvasin jo etukäteen, että vahva-atakkinen perussointimaailma on olemassa. Oletin, että jotain muutakin löytyy – en olisi tähän työhön ryhtynytkään, jos en olisi olettanut että jotakin muutakin löytyy.” Hyytiäinen koki haasteelliseksi säveltää instrumentille, jossa voimakas atakki on voimavara, mutta voimavara, josta ei myöskään pääse eroon. Atakin tutkiminen oli painava tekijä sävellysprosessissa alusta alkaen. ”Halusin tutkia sitä, miten kanteleen ääntä pystyisi käyttämään ilman atakkia ja miten sen saisi häivytettyä. Tietokoneesta oli tässä apua”. Ääninauhalla on paljon väärinpäin käännettyä ääntä tai ääntä, josta atakki on poistettu kokonaan. ”Halusin luoda kontrastia mm. ihmispuheen avulla. Ihmisääni tuo sävelkieleen tasapainoa ja muita tasoja. Esimerkiksi sooloviuluteoksessa kaikki bassotaajuudet jäävät pois, jolloin teos auditiivisena tapahtumana on rajattu. Lotuksessa nauhaa on käytetty samaan tapaan tuomaan toisia näkemyksiä asiaan.” Nauhalla kuultavat tekstit ovat – luonnollisesti – Alfred Tennysonin (1809-1892) runosta ”The Lotos Eaters”. Ääninauhan ja tietokoneen käytöstä huolimatta kantele-stemma on sävelletty akustiselle soittimelle.
”Halusin käyttää kanteleen luonnollista ääntä niin pitkälle kuin se on mahdollista, jotta se vertautuisi ääninauhan sointimaailmaan. Halusin, että se ääni jota kuullaan konserttitilanteessa, olisi mahdollisimman luonnollinen. Tämä ei tosin ihan täysin toteutunut, koska soitin täytyy vahvistaa.” Nauhalla on käytetty myös 15-kielistä sähkökanteletta, jonka ääntä muokattiin sekä reaaliaikaisesti että jälkikäteen. Äänitysvaiheessa soittimesta haettiin sähkökitaramaista soundia. Ennen Lotuksen säveltämistä Hyytiäinen oli juuri kirjoittanut teoksen harpulle. Millainen käsitys hänellä oli tuolloin kanteleesta? ”Vaikka tiesin soinnin olevan erilainen kuin harpussa, olin kuvitellut mekanismin sekä soittotavan olevan melko samanlainen. Nopeasti paljastui, että tekstuuri ei ole suoraan siirrettävissä harpulta kanteleelle. Kanteleessa esimerkiksi soinnut ovat isompia ja vipujen käyttö täytyy huomioida eri tavalla. Sävellysprosessin aikana huomasin, että minulla oli ollut illuusio harpun ja kanteleen välisestä sisarmaailmasta, mutta paljastuikin, että kantele on vahvasti hyvin omanlaisensa soitin”. Hyytiäinen kertoo aluksi suhtautuneensa varovaisesti vipuglissandojen käyttöön, koska niitä on jo kuultu niin paljon. Sävellystyön aikana kyseinen tekniikka osoittautui kuitenkin tärkeäksi osaksi instrumentin sanastoa ja siitä tuli yksi tärkeimmistä teemoista. ”Huomasin, että vipuglissando on asia jota ei pysty välttämään, koska se on niin karakteristinen tälle instrumentille. Jos olisin välttänyt sitä, olisin taistellut sitä vastaan.” Rajoitetun kromaattisuuden Hyytiäinen koki pelkästään helpottavana tekijänä. ”Lähtötilanteessa säveltäjällä on käytettävissä kaikki mahdolliset äänet. Säveltäminenhän on valintojen tekemistä ja jos joku on ystävällisesti rajannut käytettävän avaruuden, luo se rakenteen, jonka päälle oli helppo rakentaa musiikkia. Teos jakautuu kolmeen selkeästi hahmotettavaan jaksoon, joissa kussakin on oma virityksensä.”
”Music that brings sweet sleep down from the blissful skies…”
Lotus sisältää myös improvisointia annettujen aiheiden pohjalta. Säveltäjää kiehtoi kanteleen lukuisat soittotekniikat ja niiden varioinnin mahdollisuus. Improvisaatio-osan notaatio on tarkoituksella vapaa ja antaa soittajalle mahdollisuudet tulkita kirjoitettuja aiheita omalla tavallaan. ”Kanteleen nyanssit ovat hienovaraisia ja nyanssimuutokset, joita soittimella voi tehdä lähtevät hyvin pienistä asioista, esimerkiksi soittokohdan vaihtaminen muuttaa jo ääniväriä. Soitin on artifaktina mielenkiintoinen, mm. puusta, metallista ja liikkuvista osista muodostuva kokonaisuus. Se on myös soittajaa lähellä, jolloin koko soitin on käytössä. Käytän teoksissani improvisointia jonkin verran, lähinnä sointivärillisissä asioissa. Haluan löytää sointivärejä, joiden olemassaolosta minulla ei voi olla tietoa. En voi esittää oikeita kysymyksiä, koska sointivärit voivat löytyä harjoitteluprosessin aikana tai konserttitilanteessa. Yleisesti ottaen musiikissa olen sitä tyytyväisempi mitä enemmän siinä on yllätyksiä. Yllätyksellisyys tai ennakoimattomuus on kiinnostavaa. Jos musiikki olisi vain se, minkä olen etukäteen päättänyt, silloin siinä ei olisi kuin minun panokseni. Musiikki on paljon enemmän: sitä mitä soittaja tekee ja miten yleisö reagoi”.
”in the stream the long-leaved flowers weep…”
Miika Hyytiäinen on opiskellut sävellystä Harri Vuoren johdolla Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella, sekä osallistunut erilaisille kursseille mm. Sibelius-Akatemiassa. Hyytiäiselle musiikki ei ole pelkästään sitä, mitä kuullaan, vaan se on taidekokemus monille aisteille. Häntä kiehtoo uusien asioiden etsiminen sekä poikkitaiteellisuus ja siksi hän käyttääkin teoksissaan paljon visualisointia, teatterillisia keinoja tai performanssia. Esimerkiksi Curious Chamber Playersille sävelletyssä ”Traumgruppe” –teoksessa, yksi neljästä soittajasta valitaan soittamaan solistin osuus kivi-sakset-paperia pelaamalla. Kamariorkesteri on yksi säveltäjän suosimista kokoonpanoista. ”Mitä isompi kone, sitä enemmän kompromisseja täytyy tehdä. Jos kyseessä on kamariryhmä tai sooloteos se mahdollistaa hauskanpitämisen.” Elektroniikalla on keskeinen rooli Hyytiäisen sävelkielessä. ”Elektroniikan tulee minun mielestäni olla taiteelle alisteista. Tämä kuulostaa itsestään selvältä, mutta kuitenkin tehdään paljon teoksia, jotka perustuvat lähtökohtaisesti sille nimenomaiselle tekniikalle, jota käytetään. Tästä hyvänä esimerkkinä Max-ohjelma, jota käytetään varsin usein. Oma lähtökohtani on ollut opetella tekniikan käyttö ensin mahdollisimman hyvin ja sen jälkeen alkaa rikkoa sitä vastaan. Toisin sanoen, alan esimerkiksi käyttää ohjelmaa niin, miten sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Näin tekniikan käytöstä tulee luovaa ja omanlaista”.
”Why are we weigh’d upon with heaviness…”
Teoksen aikana soittaja säveltää lyhyen melodian Finale-nuotinkirjoitusohjelmalla, jota Hyytiäisen ohjelmoima makro alkaa käsitellä. Makrolle ohjelmoidut komennot ovat yksinkertaisuudessaan kopiointia, sijoittamista ja soittoa. Soittaja valitsee rytmit; nuottiarvot sekä tauot ja sijoittaa ne viivastolle. Kun säveltäminen on tehty, makro laitetaan päälle ja se alkaa sijoittaa teemaa eri kohtiin partituuria. Tietyn ajan kuluttua makro alkaa automaattisesti soittaa teemaa, liittyen mukaan ääninauhan ja soittajan tuottamaan tekstuuriin. Tietokone toteuttaa lisäksi esitysohjeita, jotka on korvattu katkelmilla Tennysonin runosta. Kuultavat instrumentit ovat tietokoneen versio sävelletystä teemasta. Kokoonpanona on iso orkesteri, mutta soittimet eivät kuulosta tavallisilta instrumenteilta, vaan ikään kuin niiden sähköistyneiltä versioilta. ”Teema ei välttämättä ole helposti kuunneltavissa, koska kyseessä ei ole teema siinä merkityksessä, että kuulija alkaisi hyräillä sitä sen kuultuaan, vaan sillä on enemmänkin tekstuurillista käyttöä”.
Kysyin Matleenalta, miten hän teoksen kantaesittäjänä koki tietokoneen käytön osana esitystä. ”Tykkään tietokoneista, joten se ei tuntunut vieraalle, vaikkakin eksoottiselta ajatus aluksi kuulosti. Pystyin suhtautumaan siihen rennosti. Miika antoi ohjeita esimerkiksi siitä, millaista rytmiikkaa tai jakoja kannattaa teemassa käyttää. Kun teema kerrostuu päällekkäin, syntyy mielenkiintoista polyrytmiikkaa.” Matleena on tähän mennessä esittänyt teoksen kolmesti, joista viimeisimmässä, B-kurssitutkinnossa, syntyi hänelle mieluisin teema. Matleena oli myös mukana tekemässä ääninauhaa. ”Se oli erittäin opettava prosessi monessa mielessä. Alussa sain nauhaa varten harjoiteltavaksi eri pituisia pätkiä, joista syntynyt kokonaiskuva alkoi hahmottua vasta nauhan äänityksen jälkeen.”
Entäpä Matleenan ajatukset Lotuksen sointimaailmasta? ”Selkeästi kuulaan sävyinen mintunvihreä ja aniliininpunainen – vihreää on vain mausteena. Yleensä hahmotan asioita visuaalisesti. Esimerkiksi teosta ulkoa opetellessa tuntui helpolta hahmottaa se visuaalisina hahmoina. Windows XP:n taustakuvana on mm. lootus, sekin tuli mieleeni.”
”Nor harken what the inner spirit sings, “There is no joy but calm!”…”
Kun kuuntelen Lotusta, syntyy minulle mielikuva meitä ympäröivästä urbaanista ja sähköistyneestä maailmasta, jossa toistuvat ja varioidut, pikakelatut ja takaperinsoitetut äänifragmentit vuorottelevat ja kerrostuvat nopeatempoiseksi, jopa hektiseksi tilaksi. Suurkaupungissa on helppo olla näkymätön, massaan sulautuva, meluun hukkuva, omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan paikasta toiseen sinkoileva todellisuuspakoinen yksilö. Olenko aivan kadoksissa? ”Musiikki on ehdottomasti hyvin assosiatiivista ja olen halunnutkin, että nauhaa voidaan tulkita monella eri tavalla. En ollut tullut ajatelleeksi, että koska kaikki on käsiteltyä, on lähtökohta hyvin koneellinen ja urbaani”, Hyytiäinen toteaa mielikuvastani. ”Ehkä meidän yhteiskuntamme on se, joka elää jatkuvassa unelmien, itsensä eri tavoin huumaamisen sekä filttereiden läpi elämisen maailmassa?” …lootus kukkii ja mätänee yhtä aikaa, se on siis jatkuvassa kiertokulussa… kansa syö kukkia… kukista tulee osa kansaa, joka lopulta päätyy maahan… kukat ja kansa ovat yhtä, käynnissä on jatkuva kierrätyksen ja kierron tila… Keitä ovat tämän ajan lootuksen-syöjät? Elämmekö me nyky-lotofagien yhteiskunnassa, eskapismiin turvautuen, omissa täydellisissä universumeissamme?
Lähteet:
- Homeros: Odysseia, suom. Otto Manninen, WSOY 1924
- Engl. lainaukset: Alfred Tennyson, The Lotos-Eaters 1833
- Miika Hyytiäinen: Lotuksen esitysohjeet 2006
- Miika Hyytiäisen haastattelu 19.4.2007
- Matleena Huovisen haastattelu 27.4.2007
- Tianen Milla: ”Säveltäjän sijainnit. Taiteilija, musiikki ja historiallinen kesto Paavo Heinisen ja Einojuhani Rautavaaran teksteissä”, Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimusyksikkö
- Makrokielet: fi.wikipedia.org/wiki/Komentosarjakieli
- The Lotus-Eaters: en.wikipedia.org/wiki/Lotus-Eaters
teksti: Eva Alkula
Kantele 2/2007