Sounds of Eurasia -festivaalin esiintyjät Ulan-Udessa. Kuva: Marja Kivilompolo

Punaiseen iltapukuun pukeutunut kiinalaisnainen valtaa ison esiintymislavan guzhengia soittaessaan. Konserttisalissa istuvat ihmiset katsovat lumoutuneina, kuinka pienikokoinen nainen soittaa perinteistä kiinalaista soitintaan vuoroin höyhenenkevyesti, vuoroin taas lohikäärmeen tappajan raivolla.

Esitys oli osa Itä-Siperiassa Ulan-Udessa syyskuussa järjestettyä Sounds of Eurasia -kansanmusiikkifestivaalia. Tapahtuma oli kerännyt Burjatian pääkaupunkiin muusikoita Kiinasta, Etelä-Koreasta, Unkarista, Itävallasta, Venäjältä, Virosta ja Suomesta. Viisipäiväisen tapahtuman aikana muusikot esittelivät maidensa perinteisiä soittimia niin konserteissa kuin luennoilla ja workshopeissakin. Muusikot saivat näin tilaisuuden tutustua toisten soittajien instrumentteihin ja vaihtaa ajatuksia keskenään. Konsertit puolestaan tarjosivat yleisölle ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kuulemaan ympäri maailmaa tulleita, äärimmäisen taitavia muusikoita ja heidän esityksiään. Lavalla nähtiin ilta toisensa jälkeen kahdesta kolmeen konserttia sekä soittimia, joiden olemassaolosta kuulija  ei ollut välttämättä aikaisemmin edes tiennyt.

Muusikoiden lisäksi festivaaleilla oli arvovaltaisia vieraita, kuten Burjatian tasavallan kulttuuriministeri, Itä-Siperian kulttuuri- ja taideakatemian rehtori sekä kansainvälisen kansantaideorganisaation filippiiniläinen presidentti. Paikalla oli myös useiden eri musiikkiyliopistojen professoreita ympäri maailmaa. Merkittävistä vieraista huolimatta tunnelma pysyi lämpimänä ja tittelit unohtuivat yhteisissä illanvietoissa, kun pöytiin koottiin parhaimpia antimia.

Minna Raskinen edusti suomalaisella kanteleella

Minna Raskinen. Kuva: Marja Kivilompolo

Myös suomalainen kantele oli edustettuna festivaaleilla. Kanteletaiteilija Minna Raskinen saapui Siperiaan junalla, kun suurin osa muista muusikoista tuli paikalle lentäen ja perille päästyään kärsivät aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Viiden junavuorokauden aikana Raskinen ehti levätä ja myös harjoitella konserttiinsa. Venäjään ja maan tapoihin totutteleminen sujui häneltä helpommin, sillä hän on käynyt usein Länsi-Venäjällä. Nyt hän pääsi tutustumaan myös kauempana sijaitsevaan Siperiaan.

Raskinen, joka toi mukanaan viisi erilaista kannelta, aloitti oman osuutensa festivaalien ohjelmistossa konsertilla. Hän oli valinnut esitykseensä sekä perinteisiä että uusia kantelesävelmiä sekä improvisaatioita. Yleisö tempautui nopeasti mukaan Raskisen esitykseen, jossa kuultiin myös laulua kanteleen soiton ohella. Erityisesti yleisö innostui improvisaatiosta, johon Raskinen ammensi ideoita viisi vuorokautta kestäneestä junamatkastaan Siperian radalla.

Konsertin jälkeisenä päivänä Raskinen luennoi festivaaleille osallistuneille muusikoille sekä akatemian opiskelijoille kanteleen historiasta ja nykytilasta. Hän esitteli hyvin tiiviisti kanteleen rakennetta ja suomalaista kantelemusiikkiperinnettä. Oletusarvona oli, että kielisoittajat saattoivat tietää kanteleen olemassaolosta, mutta eivät juurikaan muuta. Muutamille kysymyksillekin oli aikaa, ja kuulijat vaikuttivat tyytyväisiltä tietopakettiin, joka koostui muutamasta kuuntelunäytteestä ja diaesityksestä.

Raskinen keskittyi workshopissaan improvisaatio-opetuksen demonstraatioon, ja sai muusikot soittimineen mukaan improamaan yhdessä. Raskisen workshop ajoittui muutaman luennon jälkeen pidettäväksi, joten toiminnallisempi hetki oli erittäin tervetullut. Workshopissa nähtiin, miten eri taustoista ja musiikkikulttuureista tulevat soittajat pyrkivät löytämään yhteisen pulssin tai pysymään esimerkiksi 5/8-tahtilajissa. Selvästi monikaan ei ollut tämäntyyppistä imrovisaatiota harjoitellut, jos oli ylipäätään improvisoinut ollenkaan. Lisäksi Raskinen toi esille improvisaation keskeisiä pedagogisia asioita, kuten oppilaan kannustaminen ja rohkea heittäytyminen oman turvallisuusalueen ulkopuolelle. Aika oli kuitenkin rajallista ja ryhmä ehti kokeilla vain muutamaa harjoitusta. Innostus oli sitä luokkaa, että se on poikinut jo yhden konferenssikutsun Venäjälle maaliskuussa 2012.

Värikäs valikoima lautasitroja

Luennoilla ja konserteissa soittimista olivat edustettuina yataga, yochin (Burjatiasta), gusli (Venäjältä), guqing, guzheng, yangqin (Kiinasta), gayagum (Koreasta), sitra (Itävallasta), cimbalom (Unkarista) sekä virolainen ja suomalainen kannel.

Tapahtuman konferenssiosuudessa käsiteltiin muun muassa säveltämistä. Omasta suhteestaan kansansoittimiin kertoi paikallinen burjatialainen säveltäjä Victor A. Usovich. Toinen burjatialainen säveltäjä, Larissa N. Sanzhieva, kertoi omista sävellyksistään burjatialaisille kansansoittimille, lähinnä yatagalle.

Venäläinen professori V.V. Kitov puolestaan kertoi kansansoittimien asemasta venäläisessä koulutuksessa ja musiikissa. Kansanmusiikki oli pääasiassa myös korealaisen professorin Soo Eun Leen teoksessa, jossa hän oli yhdistänyt mielikuviaan venäläisestä ja korealaisesta musiikista. Teos sai kantaesityksensä perjantai-illan päätöskonsertissa gayagum-yhtyeen soittamana.

Raskinen ja virolainen kanteleensoittaja Kristi Mühling olivat erityisen vaikuttuneita eteläkorealaisten esityksistä ja gayagumista.

Mühling esitteli virolaista nykymusiikkia sekä yhtyelevyltä että sooloteoksia kanteleella demonstroiden. Konferenssiosuus päättyi niukan keskusteluosuuden jälkeen kuten kaikki muutkin ”sessiot”, yhteiseen valokuvaukseen.

Raskisen mielestä konserteissa mieliinpainuvinta olivat kiinalaiset guqingilla soitetut kappaleet sekä korealaisten ja burjatialaisten esitykset. Yleisesti ottaen hänen mielestään oli upeaa, että samalla festivaalilla oli monipuolista kielisoitinmusiikkia ja nimenomaan näppäiltävillä lautasitroilla toteutettuna.

Tiukka aikataulu, mutta aikaa sulatteluun

Festivaalien aikataulu oli tiukka. Muusikot olisivatkin mielellään viettäneet enemmän aikaa yhdessä vapaasti soittaen. He olisivat myös toivoneet aikaa keskusteluille luentojen ja workshopien päätteeksi. Aikatauluja hidastivat myös tulkkaukset, sillä puheenvuorot käännettiin kiinaksi, koreaksi, englanniksi ja venäjäksi. Aikatauluista huolimatta festivaaleilla luotiin hienoja kontakteja ja saatiin inspiraatiota tuleviin yhteistyökuvioihin ja sävellystyöhön.

Festivaalit aloitettiin isolla konsertilla, joten myös lopetuskonserttiin oli panostettu, vaikka yhteisnumero laitettiinkin kokoon nopeasti yhdellä harjoituskerralla. Lopputulos oli kuitenkin onnistunut, iso konsertti, jossa kaikki muusikot esiintyivät vielä omilla kappaleillaan. Tunnelma päätöskonsertissa oli hyvä, muttei kuitenkaan vielä haikea, sillä edessä oli vielä yksi yhteinen vapaapäivä Baikal-järven rannalla.

Viimeisen päivän ohjelmaan kuului paikallisen hengen, Usan Lopsonin palvontapaikalla käyminen, järvelle tyypillisen omul-siian savustaminen sekä runsaita juhlapuheita sisältänyt juhlapäivällinen. Festivaalien päätyttyä muusikot alkoivat tehdä paluuta kotimaihinsa. Pitkillä kotimatkoilla oli aikaa sulatella ja tunnelmoida uusia hienoja kokemuksia sekä ystävyyksiä.