Ulla Katajavuori (16.6.1909–5.10.2001)
Kun raumalainen konemestari Emil Hugo Katajavuori soitteli kotona kanteletta, lapset Ulla ja Eino kuuntelivat vieressä ja oppivat soiton alkeet. Raumalla oli 20-luvun puolivälissä virinnyt innokas radioamatööriharrastus; Yleisradio oli perustettu vuonna 1926, ja kun Rauman Seurahuoneelta radioitiin lähetys, sisarukset kutsuttiin siihen soittamaan. Näin Ulla oli Yleisradion ensimmäisiä esiintyjiä, ja vähitellen hänen soittoaan alettiin kuulla myös kotikaupungin juhlissa.
Kun perhe muutti Helsinkiin, 17-vuotias Ulla pääsi Sivistysjärjestöjen kansankonservatorioon Paul Salmisen oppilaaksi ja tutustui tämän kehittämään kromaattiseen kanteleeseen. Soittajan ura lähti nousukiitoon, mikä merkitsi yhä tiheneviä esiintymiskertoja niin radiossa kuin monissa juhlatilaisuuksissa.
”1920- ja 30-luvuilla Paul Salminen ja Ulla Katajavuori tekivät Suomessa samaa työtä kuin Andrés Segovia Espanjassa ja Wanda Landowska Puolassa: kansansoitin tai unohdettu soitin nostettiin länsimaisen musiikin ns. taidesoittimien rinnalle. Meillä se oli kantele – vaikka aikaa tämän tiedostamiseen kuluikin vielä muutama vuosikymmen.” (Paavo Helistö)
Ulla Katajavuorta haluttiin kuulla – ja ehkä myös nähdä; hän kehitti itselleen rooliasun pukeutumalla kirkkaansiniseen Aino-pukuun, jota punainen esiliina, helyt ja pitkät vaaleat palmikot täydensivät.
Visuaalisen arvonsa taiteilija itse tiesi ja osasi sitä käyttää. Hänen yhden naisen taiteellisessa ”performanssissaan” alusta pitäen ollut kansallisromanttinen sävähdys sopi mihin tahansa suomalaishenkiseen tilaisuuteen – ja vuosien myötä se tietysti oli erityisen hyvin paikallaan etenkin sotien aikoina ja niiden jälkeen.
Vuosikymmenten aikana Ulla Katajavuoren tulkintoja kuultiin taajaan. Oli itsenäisyysjuhlia, kalevalajuhlia, rintamamiesjuhlia, lottajuhlia, rajaseutuyhdistysten juhlia, kotiuttamisjuhlia ja monenlaisia maanpuolustus- ja heimojuhlia. Kanteleella, suomalaisella musiikilla, kansallis- ja kalevalaisella romantiikalla oli selkeä tilaus.
Oli myös tilaisuuksia lähetystöissä ja valtiollisissa saleissa sekä esiintymisiä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa. Ulla Katajavuoren kanteletta ehti kuulla kuusi Suomen presidenteistä.
Hänen soittoaan tarvittiin myös silloin kun ulkomaalaisille haluttiin esitellä jotain aidosti ja syvästi suomalaista. Vuonna 1952 hän ”lumosi kanteleineen presidentin tyttären Margaret Trumanin Yhdysvaltojen lähetystössä”, kuten Helsingin Sanomat uutisoi. Sodan aikana hänen kanteleensa soi myös rintamien arvaamattomissa oloissa: viihdytyskiertueilla, karuissa parakeissa ja sotilassairaaloissa.
Julkisia esiintymisiä Ulla Katajavuorelle kertyi luvuton määrä, satoja. Koti- ja ulkomaiset radiosoitot on laskettavissa noin neljään ja puoleen sataan. Levyille tallentui nelisenkymmentä eri sävelmää. Vuonna 1956 hän soitti Kölnissä suorassa Musiikki ei tunne rajoja -konsertissa, joka radioitiin kautta maailman. Ruotsista tuli toistuvia kutsuja radioon ja levy-yhtiöihin sekä kansanpuistokonsertteihin. Matkat ulottuivat myös muualle Skandinaviaan. Konserttikiertueet Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa sopraano Sylvia Aarnion kanssa 1960-luvun alussa olivat menestys – huipennuksena esiintyminen New Yorkin Carnegie Hallissa.
Ulla Katajavuoren ohjelmisto on alun pitäen rakentunut suomalaisesta kansansävelmistöstä sekä jo varhain mm. Väinö Hannikaisen ja Emil Kaupin kappaleista, sittemmin hän soitti mm. Sibeliuksen ja monien muiden suomalaisten säveltäjien musiikkia. Erityisen hyvin konserttikanteleelle soveltuivat Oskar Merikannon sävellykset, ja luontevaa oli, että Paul Salmisen omat sovitukset asettuivat ja jäivät hänen lahjakkaimman oppilaansa ohjelmistoon.
Valtaosan kantelesovituksista teki kuitenkin Ulla Katajavuoren oma muusikkopuoliso. Vuonna 1939 hän solmi avioliiton Eero Koskimiehen kanssa; tämä oli Radio-Orkesterin alttoviulisti ja Sibelius-Kvartetin perustajajäsen. Puolisosta tuli Ulla Katajavuorelle läheinen ja uuteen innostava työtoveri; sovituksia kanteleelle syntyi satakunta. Radiossa kuultiin vuosien varrella toistuvasti nimipari ”Ulla Katajavuori, kantele – sovittanut Eero Koskimies”.
Lauantain toivottujen levyjen yhtenä suosikkina muistetaan kaihoisa Karjalan kunnailla, jonka Anna Mutanen lauloi Ulla Katajavuoren säestämänä – Eero Koskimiehen sovitus sekin.
”Ulla Katajavuoren radioesiintymiset tuntuivat 1950-luvulla liittyvän jokaiseen sunnuntai-iltapäivään. Näitä äänityksiä vielä tänäänkin kuunnellessaan vaistoaa Ulla Katajavuoren taitavuuden, perusteellisen harjoitustyön, herkän kosketuksen, jokaisen fraasin huolellisen muotoilun ja kuin huomaamattomat soivien kielten sammutukset – klassisen kanteleen runoutta.” (Paavo Helistö)
Niin Helsingin Kansankonservatorion ja Hämeenlinnan Musiikkiopiston oppilaat kuin Klemetti-Opiston kesäkurssilaiset sekä kotona käyvät yksityisoppilaat saivat perehtyä kansallissoittimen saloihin vaativaksi ja taitavaksi mainitun opettajan johdolla. Oppilaille hän korosti ammattimaista suhtautumista kanteleeseen, esitysten teknistä viimeistelyä ja teosten tulkinnan edellyttämää herkkyyttä. ”Lady suurella L:llä”, muuan oppilas luonnehti opettajaansa.
”Jo kanteleen virityksessä hän oli äärimmäisen huolellinen; hän mietti tarkoin jokaisen kielen sammutushetken, jokaisen fraasin muotoilun. Ulla Katajavuori harjoitteli tuntikausia päivittäin ja hioi jokaisen ohjelmistonsa sävelmän pienintäkin yksityiskohtaa niin, että esityksistä kasvoi loppuun saakka viimeisteltyjä taideteoksia, pienten yksityiskohtien suuruutta.” (Paavo Helistö)
Ulla Katajavuorelle myönnettiin vuonna 1975 valtion taiteilijaeläke. Folk Music Festival Kaustinen –plaketin hän sai vuonna 1969. Haastatteluja Ulla Katajavuori antoi elämänsä aikana niukasti. Taiteilija varjeli yksityisyyttään ja suhtautui muuhun julkisuuteen varautuneesti. Hän halusi soittaa, ei niinkään puhua soitosta – eli siitä mikä oli hänen omintaan.
Lähteitä
- Suomen Kansallisbiografia (5). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. • www.kansallisbiografia.fi
- Pekka Jalkanen – Heikki Laitinen – Anna-Liisa Tenhunen: Kantele. Toim. Risto Blomster. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010.
- Ulla Katajavuori – kanteletar. Paavo Helistön radio-ohjelma. Yle Radio 1, 2000. • personal.inet.fi/koti/paavo.helisto
- Paavo Helistö: Ulla Katajavuori, kanteleen runoilija. Friiti 2/2000.
- Satu Koskimies: Te näitte mun soittoni riemun. Ulla Katajavuoren elämä. Elämäkertaromaani. Tammi, 2003.
Äänitykset: YLE 1930–1979 ja CUPOL 1953