jonglooriOletko koskaan matkannut sirkukseen kanteleella? Niin, en minäkään. Useissa kantelelaukuissa on kyllä pyörät, mutta ohjaustanko ja satula puuttuvat.

Kuulin kerran, että säveltäjä Lasse Jalava on säveltänyt kanteleelle vuonna 1999 pikku kappaleista koostuvan sarjan, jonka nimi on Sirkus. Tilasin nuotit Fimicistä ja ajattelin heti kokeilla niitä. Avasin nuottivihkon ja huomasin, että kun suljin silmät, avasin korvat ja annoin sormien viedä, niin kanteleeni vei minut keskelle suuren sirkuksen katsomoa. Samassa torvet päräyttivät ilmoille juhlavan fanfaarin ja areenalle saapui värikäs kulkue.

Paraati

Sarjan ensimmäisessä osassa voin melkein nähdä, kuinka silinterihattuinen herra Tirehtööri johdatti koko sirkusperheensä areenalle juhlavan musiikin ja fanfaarien saattelemana. Vasemman käteni sormet näyttivät marssivan g-mollissa ja B-duurissa asteikkoja ylös ja alas samaan tahtiin paraatijoukon kanssa. Tunnelma oli aluksi vakava ja juhlava, mutta muuttui iloisemmaksi kulkueen edetessä. Kun paraati oli ohi, jäin hetkiseksi aistimaan tunnelmaa varsinaisia esityksiä odotellessa.

Areenan tuoksu

Teltassa oli lämmintä ja hiukan kosteaa. Maahan levitetyt purut tuoksuivat miedosti ja lupailivat eläinaiheisia ohjelmanumeroita. Itse pidän norsuista ja apinoista, entä sinä?  Kysyin myös säveltäjän mieltymyksiä, mutta Lasse kertoi hänen suosikkejaan taas olevan trapetsitaiteilijat, klovnit sekä taitavat jonglöörit. Kävin mielessäni jo arvailuja tulevista ohjelmanumeroista ja mieleni valtasi iloinen ja onnellinen tunne.

Odotus

En viitsinyt kauaa haistella ilmaa, vaan toivoin jo näkeväni jotain uutta ja jännittävää. Mutta kuten yleensä, odottavan aika on pitkä. Vasemman käteni peukku ja etusormi ehtivät jo hermostua ja ryhtyivät hillitysti väittelemään siitä, tuleeko seuraavaksi tulennielijä vai klovneja. Ne heiluvat kuin heiluri ja nousivat odotuksen tiivistyessä aina vain korkeammalle kielistössä, kunnes lopulta peukku antoi viisaampana periksi ja antoi etusormen jatkaa omaa pulinaansa.

Nuorallatanssija

Valot heijastetaan korkealle ilmaan, missä ensimmäinen esiintyjä jo odottaa vuoroaan tasanteella. Hän ottaa varovasti muutamia askeleita, horjuu, mutta saa tasapainonsa pysymään pitkän tankonsa avulla. Hyvänä tukipisteenä omille sormilleni oli vasemman käden peruskolmisointujen alaspäin toistuva kulku.

Nuorallatanssija lähestyy keskikohtaa ja tiivistää askeleitaan. Nyt hän on valmis kaikkein huikeimpaan temppuunsa – tuplavolttiin kierteellä. Hyppy lähtee ja yleisö pidättää hengitystään. Alastulo epäonnistuu ja hänellä on suuria vaikeuksia. Putoaako hän turvaverkkoon vai saako hän vielä tasapainon takaisin? Kuin ihmeen kaupalla hän onnistuu. Vai oliko hän harjoitellut kaiken näyttämään ”läheltä piti” -tilannetta, jotta yleisö saisi vähän jännittää? En koskaan saanut sitä tietää.

Siipirikko

Yllättäen kuulen vierestäni hiljaista mutinaa ”kyllä minä vielä…”. Vieressäni  istuva henkilö kertoo minulle surullisen tarinan siitä, kuinka hänkin oli aikoinaan loistanut trapetsilla parrasvaloissa ja nauttinut yleisön suosionosoituksista. Hän piti itseään niin taitavana, että oli erään kerran uskaltautunut trapetsille, vaikka suojaverkkoa ei oltu vielä ehditty asentaa alapuolelle suojaksi. Kaikki meni aluksi aivan loistavasti ja hän nautti siitä vapaudesta ja omista kyvyistään. Hän päätti kokeilla huimaa tuplavolttia kierteellä. Se oli kuitenkin kohtalokasta. Hänen oikea jalkansa murtui pahasti eikä hän kenties enää koskaan pääse trapetsille. Mutta omissa muistoissaan hän voi lentää ja tanssia yhä uudestaan ja uudestaan.

Miekkatanssi

Valot himmenevät ja areenalle saapuu tulisoihtujen ja itämaisen musiikin saattelemana mustaviiksinen mies, jonka silmät tuikkivat kuin hehkuvat hiilet. Hän riuhtaisee esiin valtavan miekan ja pyöräyttää sen uhkaavan näköisesti ilmassa. Hän loihtii kuin tyhjästä esiin myös toisen miekan, pyöräyttää senkin ilmassa ja aloittaa huikean miekkatanssin. Miekat kalahtelevat toisiaan vasten ja kipinät lentelevät. 

Mies pysähtyy ja näyttää keskittyvän seuraavaan vaiheeseen. Hän kallistaa päänsä taakse ja ohjaa miekan kohti kurkkuaan. Se häviää vähitellen lähes näkymättömiin ja syvä hiljaisuus valtaa teltan. Kun miekka taas tulee näkyviin, huokaisen helpotuksesta, mutta ei esitys tähän pääty. Miekat alkavat taas tanssia vinhasti, kunnes mies pyöräyttää ne vuorotellen sulavasti takaisin vyötäisillään oleviin tuppiin. Valot sammuvat ja vain tulisoihdut valaisevat areenan. 

Norsujen tulo

Sormeni alkavat taas marssia, mutta tällä kertaa hieman keinuvasti ja sävellajikin on muuttunut C-duuriin. Norsut ovat tulossa ja ne eivät tosiaan marssi kuin tinasotamiehet, vaan ne huojuvat raskaasti puolelta toiselle. Norsut kiertävät areenan kouluttajat kärsänsä päällä istuen. Kukin vuorollaan norsut tekevät pienen tempun ja nousevat seisomaan takajaloilleen ja lopuksi ne kumartavat yhdessä ja laskeutuvat polvilleen esityksen päättymisen merkiksi. Eläimet kiertävät vielä kerran areenan ja poistuvat. Norsuille on selkeästi opetettu, mistä ohjelmanumero rakentuu. Se menee näin: A-osa: norsut kiertävät areenan. B-osa: norsut temppuilevat ja lopuksi vielä A-osa: kierretään areena. 

Pieni kärpänen on seurannut niitä koko ajan, mutta jää nyt hetkeksi yksin kirkkaaseen valokeilaan varastamaan shown. Hihittelen itsekseni. Huomasikohan kukaan muu pientä esiintyjää…? 

Trapetsivalssi

Seuraavaksi ei enää marssita raskaasti, vaan tanssitaan valssia G-duurissa. Tiedäthän, sellaista joka näyttää sulavalta ja keinuvalta ja jossa lasketaan kolmeen. ”Yks’, kaks’, kol’, yks’, kaks’, kol,” säestää orkesteri murtosoinnuilla ja trapetsille ilmestyy kaunis tanssijapari. He näyttävät nauttivan yhteisnumerostaan ja antavat musiikin ohjata heidän liikkeitään. Se ei näytä lainkaan vaikealta, mutta tiedän heidän harjoitelleen sitä kovasti. Lopuksi mies nostaa tanssiparinsa kevyen näköisesti ilmaan ja laskee hänet varovasti alas – kuin peläten hänen muuten särkyvän. Orkesteri tekee kauniin loppuhidastuksen ja pari kumartaa syvään yleisölle.   

Trampoliini

Sormeni pitävät seuraavasta sävellyksestä, joka on kuin trampoliinitaiteilua. Siinä on vaihtuva tahtilaji, eli välillä tahdissa lasketaan viiteen ja välillä neljään. Se saa tuntemaan kuin hyppisi itse trampoliinilla. Välillä pompitaan keskellä, välillä reunassa, isoja ja hitaita hyppyjä ja sitten pieniä hyppyjä, tasapainoa hakien ja lopulta seisahtuen. Kun antaa painotuksia sormille eri kohdissa, niin tuntuu, kuin välillä ottaisi vauhtia montun pohjalta ja välillä taas olisi korkealla ilmassa. Joka kerta voi tehdä ne eri lailla. Hauskaa!

Kaikki mukaan

Käännän nuoteista viimeisen sivun. Hieman haikea olo valtaa mielen kun huomaan kaiken jo olevan lopuillaan. Mutta sitä ennen pääsevät kaikki esiintyjät vielä kerran lavalle. He tulevat sisään kuin kaanonissa, jossa ensimmäinen esiintyjä aloittaa yksin ja toinen seuraa samoja jälkiä hieman myöhemmin. Tietenkään ne norsut eivät ole yhtä ketteriä kuin trapetsitaiteilijat, joten heillä ja muutamalla muullakin ryhmällä on oma kaanon. Tätä kaanonia soittaessa huomasin, että täytyy olla hyvin tarkkana, mitä sormia käyttää ja missä järjestyksessä ja tietenkin sormisammutukset piti tehdä erityisen huolella, ettei musiikki puuroutuisi. 

Istahdan kotisohvalleni ja mietin vielä Sirkusta. Siellä oli melko välitön tunnelma ja esiintyjille annettiin paljon omia vapauksia esitysten hiomiseksi. Musiikin voimanvaihtelut sai aivan itse kehittää ja miettiä, miten eri kohtia fraseeraa ja mihin laittaa ns. hengityksiä ja hidastuksia. Kokeilin muuten Miekkatanssissa, miltä se kuulostaa, jos soittaa aivan sammutuslaudan vierestä, läheltä kielten juurta. Kokeile sinäkin! 

Mukavaa oli se, ettei kesken kappaletta tarvinnut koskaan käydä kääntämässä sävelvaihtovipuja. Osan kappaleista voi soittaa kotikanteleella, jossa ei ole yhtään vipua, mutta monissa tarvittiin kyllä konserttikanteletta. Tietenkin voi tehdä myös niin, että virittää kotikanteleesta kaikki tarvittavat kielet viritysavaimella, mutta se on aika hankalaa ja siksi kannattaa kysyä apua omalta opettajalta.

Soitin vielä Lasselle ja kysyin, milloin hän on innostunut säveltämään kanteleelle. Hän kertoi, että kun hän muutti synnyinkaupungistaan Turusta Jyväskylään, hän tapasi kanteleensoiton opettaja Outi Niemisen, joka taas tutustutti hänet toiseen kanteleopeen, Aino Meisalmi-Minkkiseen. Lasse ja Aino keskustelivat usein musiikista ja niiden keskustelujen pohjalta Lasse päätti kokeilla. Hänellä oli hieman kokemusta kanteleesta, koska hänen äidillään oli kotona lelukellopeli ja kotikantele, jota Lasse lapsena kokeili. Myöhemmin 13-vuotiaana hän osti kitaran ja kantele jäi sivuun.

Kysyin häneltä, oliko teosten taustalla omia lapsuuden sirkuselämyksiä. Hän kertoi, ettei koskaan lapsena ollut käynyt oikeassa sirkuksessa, mutta katseli kyllä televisiosta 1960-luvulla suosittua Sirkus papukaija -ohjelmaa. Vasta 28-vuotiaana hän pääsi oikeaan sirkusnäytökseen Leningradissa, joka nykyään tunnetaan nimellä Pietari. Kaupunki sijaitsee Venäjällä, joka on tunnettu taitavista sirkustaiteilijoistaan.

Totesin, että Miekkatanssi on aika hurja kappale muihin sarjan teoksiin verrattuna. Lasse kertoi sen syntyneen sävellajin pohjalta, jossa on arabialaissävy ja tunnelma. Kanteletta hän ei etukäteen pitänyt vain intiiminä ja hempeänä soittimena, vaan totesi, että ”Saa ne miekat viuhumaan kanteleellakin!” Kokeilepa itse, minkälaisen miekkatanssin voisit itse tehdä kun alennat h:n ja e:n ja korotat f:n.  

Jos haluat tilata itsellesi nuotin, niin otapa yhteys Fimiciin. Yhteystiedot: info@fimic.fi
www.fimic.fi, 09- 6810 1313. 

Lähteet:
Keskustelu Lasse Jalavan kanssa 30.4.2008
www.fimic.fi

teksti: Johanna Aho

piirros: Viveka Strömmer

Kantele 2/2008