Kevättalvella 1915 saapui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan Vienan Karjalasta runonäytteitä, joita niiden muistiinpanija nimitti joiuiksi tai joiunnoiksi. Tämä herätti suurta kiinnostusta Helsingin kansanrunouspiireissä. Niinpä nuori, mutta kokenut kenttämatkaaja, 25-vuotias A. O. Väisänen lähetettiin tarkemmin tutkimaan asiaa. Seuran kansatieteelliselle valiokunnalle eivät matkan syyksi riittäneet pelkät joiut, vaan aihepiiriä laajennettiin. Väisäselle myönnettiin apuraha joikujen, itku- sekä vanhain luikku-, tuohitorvi-, sarvi-, kantele- ym. soittosävelmäin keruuta varten. 

Väisänen lähti puolitoista kuukautta kestäneelle matkalleen kesäkuun alussa 1915. Lähdettyään Helsingistä hän käväisi ensin kotiseudullaan Savonrannalla teettämässä itselleen lapikkaat. Uudet lapikkaat jalassa Väisänen saapui Pietariin, jossa vietti viikon ajan katsellen nähtävyyksiä ja tutkien yliopiston kirjaston sävelmäkokoelmia.  Pietarista matka jatkui junalla Arkangeliin eli Vienan kaupunkiin. Arkangelista Väisänen hankki matkaa varten tarvittavat lupa-asiakirjat. Ne olivat tarpeellisia, sillä I maailmansota oli käynnissä eikä Väisäsen keruupuuhat välttämättä herättäneet luottamusta viranomaisten keskuudessa. Arkangelista matka jatkui höyrylaivalla pitkin Vienanmerta Knäžöihin, josta alkoi varsinainen keruumatka. Matkareitti kulki Oulangan, Kiestingin, Pistojärven ja Uhtuan kautta Vuokkiniemeen. Kaikkiaan hän kävi 22 kylässä. Matka taittui jalan ja vesitse, maanteitä ei Vienassa tuohon aikaan ollut. Mukanaan Väisänen kuljetti keruutyössä välttämättömiä tavaroita: fonografia lieriöineen, valokuvaustarvikkeita sekä henkilökohtaisia tavaroita. Varusteet painoivat paljon, eikä niiden kuljettaminen aina ollut helppoa varsinkaan koski- ja suotaipaleilla. Matkan varrelta Väisänen palkkasikin itselleen kantajia ja soutajia. 

Pitkillä soutumatkoilla oli aikaa laulattaa myös soutajia ja udella heiltä laulajien ja soittajien nimiä. Utelut tuottivat tulosta. Väisänen sai matkaltaan talteen yli 200 sävelmää. Näiden joukossa oli vienankarjalaisia joikuja, itkuvirsiä, runolauluja, rekilauluja, karjankutsuja ja venäläisiä lauluja. Soitinsävelmien suhteen saalis jäi laihemmaksi. Jyvälahdella, jossa Väisänen vieraili Petrunpäivänä kisojen aikaan hän tallensi kaksi hanurilla soitettua valssia ja polkkaa. Suurijärven kisoissa muuan nuori mies soitti hanurilla katrillia, jonka Väisänen kirjoitti nuottivihkoonsa. Hanurilla soitettuja tanssisävelmiä hän olisi varmasti saanut tallennettua enemmänkin ellei olisi joutunut tanssittajan rooliin. Sodan takia nuoret miehet olivat vähissä Karjalan kylissä ja Väisänen sai tanssittaa tyttöjä monen miehen edestä. Kokkosalmessa ja Lohivaarassa hän sai vielä talteen tuohitorvella ja pajupillillä soitettuja paimensävelmiä. Kantelesävelmiä, kanteleita tai kanteleensoittajia hän ei onnistunut matkallaan löytämään. Hänen matkamuistiinpanoissaan ei ole edes minkäänlaista kanteleeseen tai sen soittamiseen viittaavaa merkintää. Vakuuttuneena ja itse asian todenneena hän kirjoittaa toimittamassaan ja 1928 julkaistussa Kantele- ja jouhikko sävelmien johdantotekstissä kanteleen kohtalosta Vienan Karjalassa:

Erittäin tarkasta keräystytöstään tunnettu runon- ja seävelmäntutkijamme A.A. Lähteenkorva (Borenius) on antanut kanteleensoiton tuntemiselle arvokkaan lisän v:n 1877 kokoelmissaan. Hän on ainoa, joka on kirjaanpannut Kalevalan varsinaisen laulumaan, Vienan Karjalan, kantelesävelmiä; myöhemmin ei täältä enää niitä ole ollut saatavissa. 

Kanteleen kannalta 1915 matka tehtiin siis liian myöhään. Vienan Karjalasta Väisäsen oli tarkoitus jatkaa matkaansa vielä Raja-Karjalaan, mutta ajanpuutteen ja rahan loppumisen vuoksi matka siirtyi seuraavaan kesään. Silloin hän pakkasi matkatavaroiden joukkoon myös kanteleen siltä varalta, että löytyisi soittajia, mutta ei soitinta millä soittaa. Vienan Karjalaa ja kanteletta ajatellen jää moni kysymys avoimeksi: Olisiko kanteleen näkeminen nostattanut ihmisten mieliin kanteleeseen liittyviä muistoja? Olisiko muistelu tuonut mieliin vielä sävelmiä, sävelmän palasia tai kuvailuja soittamisesta ja soittajista? Olisiko joku kenties vielä innostunut kanteleen nähtyään sillä soittamaan? Olisiko joku jopa innostunut rakentamaan uuden kanteleen? 

Se on ainakin selvää, että kesällä 1916 keruusaalis Raja-Karjalassa olisi jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi, jos ei Väisäsellä olisi ollut kanteletta mukanaan.  

teksti: Maari Kalberg

Kantele 2/2007