Kalevalainen ensiapulaukku sisältää parannuskeinoja mitä moninaisimpiin vaivoihin ja kolotuksiin. Perinteestä ponnistava, hulvattomien hahmojen Kalevalainen ensiaputiimi eli Shamaani Iso Äsh, Perinne-Pirkko ja Terkkari-Tellu tekee kaikkensa, jotta pipit ja pöpöt saadaan kuriin. Loitsut saavat uuden muodon, kun muinaissoittimista pärähtää jopa heviä tai reggaeta. Esitys yhdistelee kansanmusiikkia ja klovneriaa.

Tanssiva, laulava ja soittava ensiaputiimi toimii vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Osallistava esitys sisältää paljon improvisaatiota ja sopii niin lapsille kuin aikuisille (kuitenkin mieluiten yli 5-vuotiaille).

Musiikki on pääosin yhtyeen sävelkynästä ja laulut kulkevat kautta esityksen kalevalamitassa. Soittimisto koostuu suomalaisista muinaissoittimista eli kanteleista, jouhikoista, munniharpuista ja shamaanirummuista. Teoksen roolihahmot Shamaani Iso Äsh, Perinne-Pirkko sekä Terkkari-Tellu nostavat esityksessä esille sanan ja musiikin voiman perinteisinä parannuskeinoina.

Esityksen taustalla on Hyvä trio eli Amanda Kauranne, Elina Lappalainen ja Ulla-Sisko Jauhiainen. Sen on ohjannut Taina Mäki-Iso. Kalevalaisen ensiapulaukun käsikirjoituksesta ja visuaalisesta suunnittelusta vastaa koko työryhmä.

Hyvä trio on vuonna 2006 perustettu hersyvän humoristinen ja sielukkaan syvällinen kolmen kansanmusiikin ammattilaisen ja ammattiopiskelijan trio. Ensilevy Mainio julkaistiin vuonna 2008 ja yhtye on esiintynyt kansanmusiikkifestivaaleilla, konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa sekä Suomessa että muualla Euroopassa.

Kalevalainen ensiapulaukku on osa Sibelius Akatemian Soiva Akatemia-konserttisarjaa.

Lämpimästi tervetuloa!

Toivottaa Hyvä trio eli

Amanda Kauranne

Elina Lappalainen ja

Ulla-Sisko Jauhiainen

 

Hyvä trio Facebookissa:

https://www.facebook.com/hyvatrio

 

Tapahtuma Siban sivuilla:

http://www.siba.fi/whats-on1/-/events/event/12245