Ismo Sopasen varhaisimmat musiikkimuistot ovat äidin laulut. Kotona soi myös isän viulu sekä Sopasen sisarukset -trio. Ismon kanteleinnostuksesta sai alkunsa myös 30-vuotias Kanteleliitto.

Ismo Sopasen kiinnostus musiikkiin heräsi kymmenvuotiaana. Isä harrasti nuoruudessaan klassista ja viihdemusiikkia sekä myöhemmin kuorotoimintaa, äiti lauloi hengellisiä ja karjalaisia kansanlauluja. Aluksi Ismoa kiinnosti harmonikan soitto, mutta lopulta pitemmän korren vei kantele. Sen opiskelu järjestyi kotikauppalassa Nokialla asuvan kanteletaiteilija Marjatta Puupposen (myöhemmin Markkula) johdolla.

”Aluksi en tiennyt kanteleesta mitään, mutta ensimmäisten kappaleiden myötä innostuin kovasti sen äänestä. Aloitin 30-kielisellä, diatonisella kanteleella. Sillä soitin Paul Salmisen Kantelekoulua ja opettajan tekemiä sovituksia lasten- ja kansanlauluista”, muistelee Ismo.

Into soittamiseen oli kova, sillä Puupposen muutettua Helsinkiin vuonna 1954 Ismo jaksoimatkustaa soittotunneille ensin Helsinkiin, sitten Hämeenlinnaan. 

”Oma soitin täytyi olla mukana, joten isä toi sen pyörällä kouluun. Sieltä menin linja-autolla Tampereen rautatieasemalle, josta matkustin Hämeenlinnaan. Kotiin tulin viimeisellä junalla puolen yön maissa. Ihmeellistä kyllä, koulu meni paremmin kuin aikaisemmin, vaikka soittoharrastukseen meni enemmän aikaa.”

Taitojen karttuessa Ismo alkoi saada keikkoja sekä yksin että yhdessä siskonsa Ailan ja veljensä Jounin kanssa. Sopasen sisarukset -yhtyeessä Aila lausui Kanteletarta, Jouni lauloi suomalaisia kansanlauluja ja Ismo säesti heitä molempia.

”Kaksipa poikaa Kurikasta ja muut aikuisten laulut kuusivuotiaan pojan laulamana herättivät hilpeyttä yleisössä. Esiinnyimme paljon iltamissa, pari kertaa Tapio Rautavaarakin oli samassa paikassa. Parhaimmillaan meillä oli lähes parisataa keikkaa vuodessa.”

Kanteleen asema vahvistuu

Ylioppilaskirjoitusten ja armeijan jälkeen Ismo työskenteli kansakoulun opettajana, kalatalousneuvonta-alalla ja Erämies-lehdessä. Vuonna 1971 hänet kutsuttiin kanteleopettajaksi Tampereen Musiikkiopistoon.

”1970-luvulla rupesi mielessäni viriämään myös ajatus eri puolilla Suomea asuvien kanteleensoittajien yhdistymisestä. Kutsuin tietooni saamani kanteleihmiset koolle Tampereelle tammikuussa 1977. Vastaanotto oli innostunut ja päätimme perustaa Suomen Kanteleensoittajat ry:n. Muutaman vuoden jälkeen nimi muutettiin Kanteleliitoksi.”

Innokkaan toiminnan myötä 1960-luvun lopun kanteleharrastuksen alamäki alkoi kääntyä parempaan suuntaan. Alettiin järjestää kanteleensoittokilpailuja, valtakunnallisia kantelekonsertteja eli Kanteleparaateja ja tilata sävellyksiä kanteleelle. Soitinta tuotiin esiin erilaisilla tempauksilla, esimerkiksi esiintymällä presidentille ja muille arvovaltaisille ihmisille. Kantele-lehti perustettiin ja kanteleensoiton opetus systematisoitui musiikkioppilaitoksiin.  

”Liiton aloitteesta kanteleensoiton opetus Sibelius-Akatemian solistisella osastolla alkoi vuonna 1986. Kansanmusiikin opetukseen kantele oli tullut jo 1970-luvun puolivälissä Martti Pokelan kursseilla sekä koulujen musiikinopettajakoulutuksessa. Vuonna 1983 Sibelius-Akatemiassa aloitti kansanmusiikin osasto.”

Ismo on tyytyväinen, että nykyään erityylistä musiikkia soittavat kantelistit tekevät yhteistyötä. Kanteleliiton matkan varrella oli myös aikoja, jolloin joukko oli vaarassa hajota sen vuoksi, että kantelemusiikille oli aukaistu uusia ulottuvuuksia eikä pelkästään pitäydytty perinteessä.

”On ollut kuitenkin hienoa, että alan mestarit ovat olleet matkassa mukana ja antaneet oman panoksensa soittimen kehittämiselle. Nykyisen kaltaista koulutusta, julkisuutta, ammattilaisuutta, monipuolista musiikkia ja korkeatasoisia soittimia tuskin olisi olemassa ilman monia aktiivisia ihmisiä. Nyt on nuoremman sukupolven vuoro viedä asioita eteenpäin ja hyvältä näyttää! Toivottavasti ennakkoluuloton ja rohkea meininki säilyy jatkossakin.” 

Monipuolisuus on valttia

Ismolle kantele on yksi kivijalka elämässä. Hän on tehnyt valtavan työn kanteleharrastuksen eteen sekä esiintynyt ja kilpaillut Suomessa ja ulkomailla. Useat Ismon oppilaista ovat valmistuneet ammattimuusikoiksi. ”Myös tyttäreni Päivi, Taina ja Satu soittavat ja ovat opettaneet kanteletta. Sadulla musiikista tuli ammatti ja hän on Kanteleliiton nykyinen puheenjohtaja. Lastenlasten soitinvalikoimassa on toistaiseksi kantele, viulu ja kitara.”

Ismo kannattaa monipuolisuutta ja ennakkoluulottomuutta. Hän on soittanut klassista, pelimanni-, viihde- ja populaarimusiikkia ja tehnyt erilaisia sovituksia. ”Suomalaisessa kanteleessa on tietynlainen herkkyys ja soinnillinen sävykkyys. Se on kanteleen voima. Se on erilainen kuin esimerkiksi niissä kanteleissa ja kanteleen serkuissa, joissa kielistö kulkee tallan kautta.”

Kaksi vuotta sitten Ismo jäi eläkkeelle ja elää nyt seesteisen kiireettömyyden kautta. Tosin hän tekee edelleen töitä Kanteleliiton valokuva- ja äänitearkistojen kanssa, soittaa kanteletta ja esiintyykin silloin tällöin. Hän käy myös mielellään erilaisissa konserteissa. Musiikin saralla Ismo on romanttisen ja tonaalisen musiikin ystävä, johon ovat tehneet vaikutuksen muun muassa Schubert, Grieg, Sibelius ja Oskar Merikanto. ”Kanteleurallani esikuvina ovat olleet oma opettajani Marjatta Puupponen, kanteletaiteilija Ulla Katajavuori sekä pelimanneista Viljo Karvonen ja Eino Tulikari. Ja tietysti Paul Salminen, joka teki valtavan elämäntyön kehittämällä suomalaisen konserttikanteletyypin.”

Musiikin lisäksi Ismo nostaa elämässä korkeimmalle pallille perheen, elämän perusarvot ja luonnon. ”On mukavaa seurata, miten lapsenlapset kehittyvät ja mitä heillä on elämässä edessään. Luonto kokonaisuutena on tärkeää, ja kalastaminen. Lisäksi pidän matkustelusta vaimoni Marjatan kanssa, joka on myös antanut tuhdin työpanoksen Kanteleliiton hyväksi. Toivottavasti oma terveys ja elämään uteliaasti suhtautuminen säilyvät myös tulevaisuudessa!”

teksti: Arja Kangasniemi

Kantele 1/2007