Folklandia Gaala nostaa vuosittain esille menneen folkvuoden valopilkut ja uutudet. M/S Silja Europalla julkistettiin 11.1. Vuoden 2013 Wäinö ja Vuoden 2012 kansanmusiikkilevyt. Lisäksi Gaalassa jaettiin Kanteleliiton Kultakantele ja Vuoden kantele -tunnustukset sekä nimettiin Vuoden nuori pelimanni.

*

Vuoden Wäinö on Arja Kastinen

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus myöntää seitsemännen kerran Vuoden Wäinö -tunnustuksen.  Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai esimerkiksi merkittävästä innovaatiosta alalla.

Vuoden 2013 Wäinö tunnetaan tinkimättömänä, asialleen omistautuneena perinteenkantajana, tutkijana ja pedagogina sekä ennen kaikkea muusikkona. Hän on avannut tietoisuuttamme 1800-luvun karjalaisesta kanteleimprovisaatiosta lukuisilla tutkimuksillaan ja julkaisuillaan. Hän on kantelemusiikin tunnustettu minimalisti, improvisoijia ja heittäytyjä, jonka musiikki lumoaa ja vangitsee kuulijan ajattomaan tilaan, ilman rajoja. Runsaasti ulkomaillakin konsertoinut Vuoden 2013 Wäinö on Musiikin tohtori Arja Kastinen.

*

Vuoden kansanmusiikkilevy 2012 jaettiin kolmen kesken

Kansanmusiikki.fi -portaali ja Pelimanni-lehti julistavat neljättä kertaa Vuoden kansanmusiikkilevy -palkinnon. Vuoden kansanmusiikkilevy 2012 -palkinto jaetaan tällä kertaa kolmen tarkalleen saman äänimäärän saaneen kansanmusiikkilevyn kesken.

Levyt ovat: Polka V, joka on keltti-folk-rock -pelimannimusiikkia soittavan Friggin viides levy. Toinen voittaja on Jaakko Laitisen & Väärän Rahaa: Yö Rovaniemellä. Levy edustaa romanttista tyyliä, jossa kuuluvat Balkanin mustalaisrytmit, venäläiset romanssit ja kansanlaulut sekä vanha suomalainen iskelmä. Kolmas voittaja on Kardemimmien Autio Huvila. Neljän nuoren naisen yhtyeen kolmas CD sisältää heleitä, raikkaita uuden kansanmusiikin tunnelmia laulun kera.

*

Kultakantele -tunnustus elämäntyöstä toimittaja Sirkka Haloselle

Kultakantele ja Vuoden kantele  -tunnustukset myöntää Kanteleliiton hallitus. Kultakantele-tunnustus on ns. elämäntyöpalkinto. Tunnustus myönnetään sellaiselle henkilölle tai taholle, joka on edistänyt kantelekulttuuria merkittävällä tavalla elämänsä aikana. Kultakantele-tunnustuksen 2012 saa YLEn musiikkitoimittaja Sirkka Halonen. Vuoden kantele -tunnustus annetaan Pro Kaustiselle, joka toteutti kanteleteemaa upealla tavalla vuoden 2012 festivaalilla.

*

Vuoden nuori pelimanni 2013 kansanmusiikkiyhtye Tradikaali

Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Koirasen perhe myöntää vuosittain Vuoden nuori pelimanni-tittelin ja kannustusstipendin lempääläisen Juho-Antti Koirasen muistorahastosta. Seitsemännen kerran jaettavan Vuoden nuori pelimanni tunnustuksen saa Tradikaali. Hämäläis-varsinaisuomalaisen nykykansanmusiikkiyhtyeen soitannasta huokuu perinteeseen paneutuminen ja uutta luova, reipas tanssillinen poljento.