LEVYESITTELY

Kirjoittanut
Sanni Virta

Maija Kauhanen – konserttikantele, laulu
Anna Wikenius – laulu
Anna Rubinsztein – viulu, laulu

Folk’Avantin ensimmäinen levy on täynnä loistavia kappaleita, jotka vievät mukanaan eri tunnelmiin. Ne johdattelevat niin metsiin kuin kaupunkimaisemiin. Musiikki on mielestäni jollain tavalla iätöntä ja omanlaistaan. Instrumentit luovat kokonaisuuden, johon ei kaipaa mitään muuta. Ne täydentävät toisiaan hienosti. Yhtyeen musiikissa on tarttuvia teemoja, mutta melodioissa on silti yllätyksellisyyttä. Yhtyeen kaikki jäsenet laulavat ja vahvat laulukohdat ovat olennainen osa kappaleiden sovituksia. Pidin todella paljon laululla tehtävistä nostatuksista, ikään kuin rallatuksista, joihin moni kappale päättyy. Näissä vokaliisikohdissa Maija Kauhasen kansanmusiikista vaikutteita ottava laulusoundi tuo kokonaisuuteen uuden ja sitä monipuolistavan sävyn. Konserttikantele tuo sointiin bassoja ja helinää. Viulun soitossa kuuluu vahvasti kansanmusiikkifraseeraus. Anna Wikeniuksen kuulasta ääntä on erittäin miellyttävää kuunnella, sillä se taipuu moneen. Laulu on pääosin sanallista. Bändin jäsenet ovat tasavertaisia, asetelma ei ole solisti ja bändi. Kappaleissa on kansanmusiikista vaikutteita ottavia teemoja, mutta myös pop-estetiikkaa. Tekstejä on sekä suomeksi että ruotsiksi. Välillä kieli vaihtuu jopa kesken kappaleen. Mielestäni se on viehättävää ja tuo eri näkökulman tekstiin.

Kaikki sovitukset ovat yhtyeen omia ja ne on rakennettu jokaisessa kappaleessa erittäin kiinnostavasti. Moni kappale perustuu muutaman teeman kiinnostavalle kehittelylle, ideoista saadaan paljon irti. Levyn materiaali on omia sävellyksiä ja sanoituksia, joista suurin osa on yhtyeen omia ja mukana on myös yksi perinteinen teksti Suomesta. Muutaman kappaleen teksti on saanut inspiraationsa Nils Ferliniltä.

Soittimien eri tekniikoita ja efektejä hyödynnetään paljon. Esimerkiksi Toivo- kappaleessa on dempattua kantelesoundia: äänimaisemaa, joka on hyvin lähellä viulun pizzicatoa. Budapest- kappaleessa viulun pizzicato tuo hyvän kontrastin soivalle kanteleelle. Tässä kappaleessa on rytmisesti todella tarkkaa yhteissoittoa, tehokkaita aksentteja ja toisaalta vapaata kelluntaa. Kantele on basson roolissa ja luo pehmeän pohjan.

Levyn ensimmäisessä kappaleessa 9 augusti on lumoava teema ja ihanan salaperäinen tunnelma. Drömmare:ssa on viisikielistyyppinen, runolaulun kuuloinen kantelemelodia, joka tuo mieleen arkaaisen, karjalaisen kanteleperinteen. Kappaleessa on jotain todella iätöntä, siinä siirrytään tunnelmasta ja tyylistä toiseen. Kantelemelodian jälkeen kuultavissa moderneissa soinnuissa on hieno pysähtynyt tunnelma, ja nopea viulumelodia koristeluineen tuo mieleen pelimannimusiikin.

Jag minns on itkettävän kaunis ja hienosti rakennettu kappale. Siinä on klassisen kauniita sointuja, jotka kuvaavat kappaleen vahvaa tunnetta. Infall –kappale kiteyttää hauskan ajatuksen: minun kattoni on jonkun lattia. Hauskoja teemoja on myös muissa kappaleissa, on tarina pienestä ukosta, joka voi tuoda valon mukanaan. Ljusmontör –kappaleessa ukko myös löytää lumeen hukkuneita asioita. Gryningsland:issa se tuo aamunkoiton, ollaan hetkessä juuri ennen kuin aurinko tulee esiin. Pieni ukko piilottaa aarteen järven pohjaan, se on pala kuuta, joka herää seuraavana yönä. Kappaleen laulumelodia tuo mieleen hauskasti sottiisin. Sanoituksissa on skandinaavista mystiikkaa, jotain taianomaista. Liikutaan metsämaisemassa, luontoaiheissa, jotka toistuvat myös levyn kansitaiteessa.

Kappaleissa on kromatiikkaa, joka laajentaa kanteleen sointimaailmaa hauskasti. Ljusmontörissa on kolmiäänistä a cappella -laulua, valssia ja dynamiikan vaihtelevia ääripäitä.Instagram- kappaleessa on hyvin erilaisia tunnelmia eri osissa, mikä tekee siitä kiinnostavan. Kanteleosuudet kuulostavat teknisesti haastavilta, on kauniita terssikulkuja ja toisaalta hulluttelua eri tekniikoita käyttämällä. Vintergatan vangitsee talvisen luonnon ja tähtitaivaan olemuksen. Albumi on kaunis ja tunteita herättävä kokonaisuus!