Kanteleliiton hallitus myöntää Vuoden kantele -tunnustuksen vuoden 2017 aikana tehdystä merkittävästä kanteleteosta. Vuoden kantele 2017 myönnetään Maija Kauhaselle lähes ilmiömäisestä näkyvyydestä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Maija Kauhanen on yhden hengen orkesteri, joka soittaa Saarijärven kanteleen lisäksi perkussioita ja laulaa. Kauhanen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Raivopyörä vuonna 2017, kiersi Suomen lisäksi lukuisissa Euroopan maissa, Japanissa ja Kiinassa. Hänet valittiin myös maailmanmusiikin suurimman showcase-tapahtuman WOMEXin viralliseksi esiintyjäksi. Marraskuussa Maija Kauhanen sai Vuoden tulokas -palkinnon Suomen ensimmäisessä etnogaalassa.

Kultakanteleen myöntää Kanteleliiton hallitus tärkeästä elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Vuonna 2018 Kultakantele myönnetään musiikin tohtori Ritva Koistinen-Armfeltille. Ritva Koistinen-Armfelt on uraa uurtava kanteletaiteilija. Lukuisten taiteellisten töidensä lisäksi hän on merkittävä pedagogi. Ritva Koistinen-Armfelt kutsuttiin vuonna 1987 perustamaan Sibelius-Akatemian solististista kanteleensoiton opetusohjelmaa, joka täytti vuonna 2017 30 vuotta. Vuodesta 1995 hän on toiminut kantelemusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2016 Koistinen-Armfelt valmistui musiikin tohtoriksi. Hän tarkasteli tohtorintutkinnossaan kosketusta kanteleensoiton keskeisenä ilmiönä sekä kehollisuutta kosketuksen taitoon liittyvänä tekijänä.

Onnittelut Maijalle ja Ritvalle!


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427