Kesällä 2018 on tulossa kaksi uudenlaista pienkanteleviikonloppua, joissa punaisena lankana kulkevat musiikki ja hyvinvointi. Viikonloput on suunnattu aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita niin musiikin tekemisestä kuin omasta hyvinvoinnistaan.

Musiikki ja hyvinvointi – kaksi uudenlaista pienkanteleviikonloppua kesällä 2018

MISSÄ:

Kurssipaikkana on Kärppälän Rustholli Lempäälässä (Kärppäläntie 50, 37500 Lempäälä). Tampere-Pirkkalan lentokenttä on kurssipaikalta 13 km päässä, Lempäälän rautatieasema 7 km päässä ja bussilla pääsee 4 km päähän. Julkisilla kulkuneuvoilla tulijoille voidaan järjestää nouto pysäkiltä/lentokentältä.

MILLOIN:

  • Alkeiskurssi 8.-10.6.2018
  • Jatkokurssi 10.-12.8.2018

KENELLE:

  • Kurssit on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat pysähtyä hetkeksi musiikin ja oman hyvinvointinsa äärelle, virkistäytyä tuottamalla itse musiikkia omista lähtökohdista käsin ja ammentamalla voimaa luonnosta.
  • Kurssit sopivat myös musiikkikasvatuksen parissa työskenteleville.
  • Alkeiskurssille voi tulla ilman aiempaa kanteleensoittokokemusta tai musiikkitaustaa, jatkokurssille osallistujilta edellytetään jo pienkanteleiden soiton perustaitoja.

Soittimen voit halutessasi lainata kurssin ajaksi paikan päältä.

Kummallekin kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 12 osallistujaa. Sitova ilmoittautuminen alkeiskurssille 23.4.2018 mennessä, jatkokurssille 18.6.2018 mennessä.  Kerro osoitteesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi, ikäsi ja lainasoittimen tarve.

Tarkemmat tiedot: http://www.temps.fi/2017/11/29/musiikki-hyvinvointi-kaksi-uudenlaista-pienkanteleviikonloppua-kesalla-2018/

Ilmoittautuminen ja tiedustelut: arja.kastinen@temps.fi, puh: 0400 797227