teksti: Matleena Kohonen

Maija Kauhanen tarjoilee toisella sooloalbumillaan jälleen levyllisen taidokasta kanteleen, perkussioiden ja laulun yhteissointia. Kauhasen kansanmusiikkia ja poppia sekoitteleva tyyli on tuttu Raivopyörä-albumilta, mutta uudella Menneet-levyllä yhden ihmisen bändi on soundiltaan vielä aiempaa suurempi ja monipuolisempi.

Kauhasen omintakeinen soundi syntyy 23-kielisestä Saarijärven kanteleesta, jonka jykevät 7 bassokieltä ovat tärkeä osa musiikin groovea. Lisämaustetta tulee 5-kielisestä ja konserttikanteleesta, lukuisista lyömäsoittimista sekä moninaisista kanteleensoittotekniikoista. Kauhasen laulu on vapaasti virtailevaa ja täynnä sävyjä pehmeästä läpitunkevaan. 

Ensimmäisestä kappaleesta asti sävyjen kirjo laulussa ja soitossa on valtava. Osa kappaleista rakentuu hypnoottisen riffin päälle, ja vauhdikkaissa kappaleissa soitinten rytmikudos on villiä mutta hallittua. Herkissä balladeissa vastapainona on säestyksen yksinkertaisuus, joka jättää tilaa laulun sanomalle.

Kaikissa kappaleissa laulu on tärkeässä osassa ja ilmaisuvoimaista, vaikka vain puolessa lauluista on sanat. Sanoitukset ovat teemoiltaan koskettavia ja Kauhasen omasta kynästä lukuunottamatta Käärme-kappaleessa kuultavaa perinteistä loitsua. Kauhanen laulaa mm. ihmissuhteista sekä mielensisäisistä haastajista. Kappaleet herättävät varmasti jokaisessa kuulijassa erilaisia merkityksiä. Tämän levyn pariin löytävätkin toivottavasti monenlaiset musiikin kuuntelijat! 


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5309

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5309