Kanteleliiton syyskokous hyväksyi Ylivieskassa pidetyssä syyskokouksessa 29.9.2012 Kanteleliiton hallituksen esityksen mukaan viisi uutta kunniajäsentä.
Kunniajäsenet ovat edistäneet kantelekulttuuria kotiseudullaan, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Pertti Hankonen on toiminut Jokilaaksojen kanteleyhdistyksen puheenjohtajana 90-luvulta alkaen. Hän on edistänyt onnistuneesti kanteleen näkyvyyttä ja kuuluvuutta Haapavedellä ja lähikunnissa.
Juha Kuorttinen on lappeenrantalainen kanteleensoittaja ja Etelä-Karjalan kanteleyhtyeen pitkäaikainen jäsen ja aktiivi. Hän on esiintynyt Suomessa ja ulkomailla sekä soolona että Willimiehet-duon kanssa. Kuorttinen soittaa pelimannimusiikkia myös sähkökanteleella. Hän sai mestaripelimanni-arvonimen vuonna 2010.
Eero Pitkälä on haapavetinen pitkän linjan kanteleensoittaja ja kanteleensoiton opettaja. Hän on opettanut parin vuosikymmenen ajan, ja hänen opissaan on ollut kaikkiaan satoja kanteleensoittajia. Lisäksi hän esiintyy edelleen aktiivisesti.
Martti Salo on Ivalossa vaikuttava mestaripelimanni ja kanteleensoittaja. Hän on esiintynyt ja opettanut kanteleensoittoa lähes 60 vuoden ajan sekä Suomessa että ulkomailla. Salo on säveltänyt kanteleelle laajan ohjelmiston. Sävellysten aiheina ovat Lapin luonto ja maisemat.
Alpo Suonvieri on toiminut vuosikymmeniä kanteleensoiton opettajana Ylivieskassa, Alavieskassa, Sievissä, Kannuksessa ja Kalajoella. Hän esiintyy aktiivisesti soolosoittajana ja mm. Kalajokilaakson kanteleyhtyeessä. Hän on Jokilaaksojen alueen voimavara perinteisen kanteleensoiton säilyttämisessä.