Catrin Finch & Seckou Keita (UK/Senegal)

Savoy-teatteri pe 7.11. klo 19

liput 25/22 €

bg2-e1397323167301

Walesin tähtiharpisti Catrin Finchin ja senegalilaisen koramestari Seckou Keitan yhteissoitto on lumoavan herkkää ja virvoittavaa kudelmaa. Taiturimaisen ja lämminhenkisen yhteistyön tuloksia kiittävät kilpaa niin yleisö kuin musiikin ammattilaisfoorumit. Nyt ensi kertaa Suomessa esiintyvän Catrin Finchin meriittilista niin kotimaassaan kuin kansainvälisesti on hengästyttävä. Laaja-alaisena ja monipuolisena taiteilijana tunnettu Finch on kotonaan niin filharmonisten orkesterien solistina, Walesin kansanmusiikin parissa kuin kokeellisissa cross-over produktioissa. Lisänimekseen Finch onkin saanut ei enempää eikä vähempää kuin ”The Queen of Harps”. Etnosoi!-festivaalilla vuonna 2006 vieraillut Seckou Keita on maailmankuulujen Keitan ja Cissokhon grioottisukujen vesa. Perinteen mukaisesti lapsesta asti muusikkouteen kasvanut ja maailmanmaineeseen noussut Keita on oman soolouransa ohella tehnyt yhteistyötä mm. setänsä Solo Cissokhon sekä guinealaisen djembemestari Mamady Keitan kanssa ja on esiintynyt sekä Salif Keitan että Youssou N’Dourin kiertueilla. fRoots-lehden kriitikkoäänestyksessä duon debyyttilevy Clychau Dibon palkittin Vuoden levynä 2013. Songlines Music Awards 2014 palkitsi levyn ’Cross Cultural Collaboration 2014’- kunniamaininnalla.

’Intricate, ethereal and entrancing, an elaborate pas-de-deux… remarkable.’ Neil Spencer, Uncut Magazine

’A sublime duo of two artists who are masters of their instruments…musicality and architecture at work.’

Simon Broughton, London Evening Standard

’Some people spend a lot of money on illegal substances in order to attain the kind of mood this music evokes.’ fRoots

 

catrinfinchandseckoukeita.com

 

 


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427