Kantele-talo Karjalan Tasavallassa, Petroskoissa, ei ole mikä tahansa talo. Se kätkee juuri remontoitujen seiniensä sisään palan entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän historiaa. Samalla se on myös tunnetun Kantele-yhtyeen koti. Amanda Kauranteen kokoama uutuslevyjen kattaus tarjoilee monenlaisia makupaloja perinteisestä tämän päivän etnoon.

Klo 19.03 Kanteleen kielin -projektin jäsenet Timo Väänänen, Kari Dahlblom ja Leena Häkkinen vievät meidät matkalle, jossa Kantele-yhtyeen johtajatar Lilija Stepanova kuljettaa uudistetun talon käytävillä, harjoitushuoneissa ja soitinrakennusverstaassa kertoen talon historiasta ja nykypäivästä.

Kantele-yhtyeen nuoret jäsenet polkaisevat musiikkiesityksen kesken harjoitusten, samoin tekee Aino-lauluyhtye. Pääsemme tutustumaan myös soitinverstaaseen sekä puvustamoon ja päädymme lopulta kauniiseen juhlasaliin.

Matkakertomuksen aluksi Sirkka Halonen haastattelee Kanteleen kielin -projektin jäseniä, joihin kuuluu yllä mainittujen lisäksi myös Matti Kontio. Aiheena on meneillään oleva kanteleen suurprojekti, johon liittyvä radio-ohjelmien sarja alkaa Kansanmusiikin illassa ensi vuoden alkupuolella.

Lue lisää Kanteleen kielin -projektin nettisivuilta:

web.me.com/kanteleenkielin/Kanteleen_kielin/Kanteleen_kielin.html

n. klo 19.55 Uusilta kansanmusiikkilevyiltä. Toimittajana Amanda Kauranne.

Kattauksessa mukana tällä kertaa:

  • Salonkylän pelimannit – Soittajan tervehdys
  • Zawose five – Dunia ya sasa
  • Hannu Rahikainen – Järripeipon valssi
  • Milla Viljamaa – Minne

http://yle.fi/radio1/musiikki/kansanmusiikin_ilta/kanteleen_kielin_ja_uutuuslevyja_30518.html


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427