Vuoden kantele -tunnustus luovutettiin Musiikkitalossa 12.12.2017 säveltäjä Kaija Saariaholle ja kanteletaiteilija Eija Kankaanrannalle Only the Sound Remains -oopperasta. Only the Sound Remains sai ensi-iltansa Hollannissa helmikuussa 2016, ja huhtikuussa 2017 ooppera esitettiin Suomen Kansallisoopperassa Helsingissä. Eija Kankaanrannan soittamilla kanteleilla on oopperassa erittäin keskeinen rooli. Only the Sound Remains on tuonut kanteleelle julkisuutta niin koti- kuin ulkomaillakin ja lisännyt kiinnostusta ja tietoisuutta kansallissoitintamme kohtaan. Kanteleliiton hallitus myöntää Vuoden kantele-tunnustuksen ajankohtaisesta merkittävästä tapahtumasta tai teosta.

Tunnustusta luovuttamassa olivat Kanteleliiton hallituksen puheenjohtaja Susanna Heinonen, varapuheenjohtaja Satu Sopanen-Helisalo, toiminnanjohtaja Anna Wegelius, Kantele-lehden päätoimittaja Jimmy Träskelin sekä Kanteleliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Ismo Sopanen ja Marjatta Sopanen. Haluamme vielä kerran kiittää Kaijaa ja Eijaa kanteleen hyväksi tehdystä  arvokkaasta työstä!

Vuoden kanteleen 2016 luovutustilaisuus, vasemmalta oikealla: Marjatta Sopanen, Susanna Heinonen, Ismo Sopanen, Eija Kankaanranta, Kaija Saariaho, Anna Wegelius, Satu Sopanen-Helisalo
kuva: Jimmy Träskelin

Kanteletaiteilija Eija Kankaanranta ja säveltäjä Kaija Saariaho 12.12.2017 kuva: Jimmy Träskelin