Konsertissa esiintyvät Kajana-Kanteleet Kajaanista johtajanaan Eeva-Maria Nivalainen, Iisa Huolila ja Laura Hiltunen, huilu sekä Satu Tuuli Karhu, laulu. Konsertissa kuullaan uusia sovituksia virsistä ja nuorten veisuista, mukana on mm. ”Herraa hyvää...
”Coco Mailma walittane, Caickein täyty cuolla”. 1600-luvun virsi ja sen voimakas kansansävelmä innoittivat Pehr Henrik Nordgrenin nuorena opiskelijana vaikuttavan fantasian säveltämiseen. Viime syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina fantasia soi käsittämätöntä murhettaan...
Kun Wilho Saaren isä muutti Amerikkaan, hänellä oli mukanaan kantele, jonka soittoa Wilho kuuli isän työpäivän päätyttyä. Wilhokin opiskeli musiikkia, mutta vasta 50-vuotiaana hän tarttui kanteleeseen. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on saanut tunnustuksena...
Onneksi olkoon, kesälomalainen! Nyt se sitten koitti, ansaittu suvi ja vapaus. Näillä hetkillä kouluissa lauletaan suvivirsi, sydän on riemuisena ja mielessä siintävät tulevan kesän seikkailut! Ah tätä ihanaa aikaa! Tuomi kukkii ja aurinko kääntää valoisan katseensa...
Marianpäivä on tänä vuonna sunnuntaina 26. maaliskuuta. Kellot siirretään kesäaikaan. Samanlainen käännekohta päivä on ollut maailmansivu. Se on säiden taitekohta, lumen sulamisasteesta ennustetaan koko loppuvuosi. ”Mitä Maariana lunta katoilla, se vappuna pelloilla.”...