XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä 4.–6. kesäkuuta 2007 oli valtava menestys sekä osanottajamäärältään että taiteelliselta tasoltaan. Kun edellisen kerran soolokilpailuna neljä vuotta sitten järjestetyssä kisassa oli mukana 75 osanottajaa, nyt...
Euroopan yleisradioliiton Svetozár Stračina -kansanmusiikkikilpailussa Bratislavassa on tänä vuonna palkittu suomalainen teos Poron suikaus. Tekijät: Martti Pokela sekä esittäjät yhteistyössä. Esittäjät: Aili Ikonen, laulu, Senni Eskelinen ja Anna Kattainen,...
Rääkkylän Osuuspankki lahjoittaa Kantele Koistisen valmistaman noin 19 000€ arvoisen sähkökanteleen käyttöön kahden vuoden jaksoissa yhdelle nuorelle soittajalle. Kantelepankin soitinlainan saajan ratkaisee kansanmusiikin ja kanteleensoiton asiantuntijoista muodostuva...
Sanotaan, että yksi parhaista ajoista vierailla Japanissa on syksy; pienet punaiset vaahteranlehdet hehkuvat vuorilla ja puistoissa, syksyn viimeiset kukat kukkivat ja ilma on vielä melko lämmin. Fuji-san on jo vetänyt valkoisen hupun ylleen ja kirkkaana päivänä...
Anttu Koistisen (13) ja Senni Eskelisen (19) kesä on ollut kantelemusiikkia täynnä. Anttu valittiin Pori Jazzin ensimmäiseksi nuoreksi tähdeksi eli ’Young Stariksi’. Senni puolestaan on toiminut Kanteleliiton kesämuusikkona. Kantele-lehti pyysi nuoria kanneltajia...