Kantele kohtaa median

Kuten kaikki ovat jo varmasti huomanneet, on Kanteleliitto juhlistanut tänä vuonna näkyvästi 30-vuotista taivaltaan. Juhlat päätti hienosti Kantele – jos uskallat -konsertti Sibelius-Akatemian konserttisalissa, joka oli tupaten täynnä juhlivaa väkeä. Väkeä riitti myös...

Laulusta syntyi kanteleensoittaja

Ritva Koistinen istuu isänsä Oton sylissä ja näppäilee kanteletta. Rakkaus musiikkiin on jo saanut hänet valtaansa, mutta hän ei voi aavistakaan, että hänen tiensä johtaa lukuisille konserttilavoille ja kanteleopettajaksi Sibelius-Akatemiaan.     Ritva Koistinen...

Kaskuja ja ajatuksia

”Äi-tii! Kantele-lehdessä lukee, että kanteleeni on ameeba!” Joskus tulee mieleen, että suomalainen mielenlaatu tosiaan taitaa olla luonnostaan hieman melankolinen. On tilanteita, joissa itse asiassa ei voi välttyä tältä ajatukselta: esimerkiksi Helsingin...

Poron suikaus palkittiin

Euroopan yleisradioliiton Svetozár Stračina -kansanmusiikkikilpailussa Bratislavassa on tänä vuonna palkittu suomalainen teos Poron suikaus.  Tekijät: Martti Pokela sekä esittäjät yhteistyössä. Esittäjät: Aili Ikonen, laulu, Senni Eskelinen ja Anna Kattainen,...

Arctic Paradise LIVE 2007

Maailmanmusiikin vaikuttajat Helsingissä 20.–22.4.2007 Arctic Paradise LIVE esitteli suomalaista nykykansanmusiikkia kansainvälisille ammattilaisille. Kansainvälisille kutsuvieraalle räätälöitiin Taiga-festivaalin yhteyteen oma ohjelma, jonka puitteissa vieraat...