Petäjäveden tunnettu kanteleensoittaja Anni Marttisen (1922–2003), os Katajamäki, syntyi laulun ja soiton keskellä. Isältään Anni Marttinen sai ensimmäisin kanteleensa kuusivuotiaana. Anni Marttisen elämäntie johti Marttilan Olavin maatilan emännäksi ja neljän lapsen...
Juha Kuorttisella on verissä sekä kanteleensoitto että tarinaniskentä. Kun Kuorttinen on keikalla, yleisö kuulee musiikin lisäksi kertomuksia kappaleiden taustalta. Juttua riittää myös soittokumppaneista, musiikkinäkemyksistä, kanteleista… Juha Kuorttisen tarina alkaa...
Pentti Rämö on syntynyt Äyräpäässä Viipurin lähistöllä; keskellä Karjalan kannasta. Kanteletta hän on soittanut lapsuudestaan saakka, pientä oppia hän sai sedältään, joka oli kanttori. – Tuskin tällaista harrastusta koskaan olisi tullutkaan, ellei kotona olisi...
Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...
Yhden maineikkaimman ja pidetyimmän kanteleyhtyeen tarina on kääntynyt lopuilleen. Muisto Alaspään veljesten triosta säilyy kumminkin varmasti niin kauan kuin kanteletta soitetaan, ja soittokin helisee nuorimman veljen Simon toimesta. Ei kulunut montaakaan kuukautta...