Struny Rossii

Kansansoitinorkestereiden ja –yhtyeiden festivaalit Jaroslavlissa pidettiin 13.–16.09.2007 seitsemännen kerran kansainväliset venäläisten kansansoitinorkestereiden ja -yhtyeiden festivaalit Struny Rossii. Tällä kertaa festivaaleille osallistuivat...

Rauno Nieminen, monialainen taitaja

Muusikko, soitinrakentajamestari, soitinrakennuksen lehtori ja tutkija Rauno Nieminen on tutustunut kanteleeseen ja kansansoittimiin monelta suunnalta. Hän rakentaa, soittaa ja tutkii. “Mulle tämä yhtä ja samaa juttua. Ensin mä olen innostunut jostakin soittimista,...

Sampo ja salakuljettaja

1950-luvun elokuvissa kantele on näkyvästi mukana ainakin kahdessa tapauksessa. Lasse Pöystin ohjaamassa Salakuljettajan laulussa (Fennada, 1952) on mukana suomalainen tähtikaarti – siis myös Marjatta ja Martti Pokela. Vuosikymmenen lopussa sai ensi-iltansa puolestaan...

Kari ja kanteleiden kirjo

Kari Dahlblom innostui kanteleesta kuultuaan sitä radiossa. 1960-luvulla ei kuitenkaan ollut helppoa päästä harrastuksen alkuun ja tarvittiin paljon omatoimisuutta ja innokkutta. Innokkuus johdatti keskisuomalaisen perinteen pariin sekä auttoi löytämään kanteleen...