Kantelemuseo Jyväskylään

Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...

Kantelenäyttely Jyväskylässä

  Jyväskylän seudun kansanmusiikkiyhdistys ry:n Palokan Pelimannitalon ylimpään kerrokseen on perustettu pysyvä kanteleeseen keskittynyt soitinnäyttely. Kanteleiden ohella esillä on muitakin kansansoittimia kuten mm. jouhikoita, virsikanteleita, mandoliineja ja...

Parppein kantele

Vuonna 1873 kierteli Suomessa ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius matkakumppaneinaan Erik Nordenson ja Christian Loven. Retziuksen matka ulottui Suomeen, Karjalaan ja Volgalle asti. Matkan tavoitteena oli suomalaisten rotuominaisuuksien selvittäminen...

Erkki Ala-Könnin kivinen kantele

Kantele on vertaansa vailla oleva suomalaisen kulttuurin symboli, ollut jo parisataa vuotta. Kanteletta on kuvattu sanallisesti, runosäkein, musiikillisesti ja se on mukana sadoissa piirroksissa, maalauksissa ja veistoksissa. Joissakin se tuntuu päälle liimatulta,...