Kantele 20+30

Kanteleen taidemusiikin koulutus Sibelius-Akatemiassa sai alkunsa 20 vuotta sitten silloisella solistisella osastolla. Tuona aikana on kantelealalla tapahtunut paljon ja osaltaan koulutuksen kehittyminen on vauhdittanut alan toimintaa. Nykyään koulutus tapahtuu...

Sadko

Ensimmäisen kerran vuonna 2004 Moskovassa järjestetty vanhojen kielisoitinten festivaali Sadko sai jatkoa 5.–9.10.2006, kun noin kahdensadan esiintyjän joukko kokoontui konsertoimaan Moskovan läänin alueelle. Festivaalin järjesti Moskovan läänin kulttuuriministeriö ja...

Venäläiset kanteleet

Venäläisten kansantarujen eli bylinoiden sankareita on usein kuvattu kanteleensoittajiksi. Kantele oli kansanrunouden ja kirkollisten kuvausten perusteella myös muinaisten venäläisten kiertävien soittajien ja hovimuusikoiden ns. skomorohien yksi tärkeimmistä...

Asko Hyvärinen: valse griffyre

Asko Hyvärisen mielestä suomen kielen sana säveltäjä ei kerro kaikkea, koska musiikissa on paljon muutakin kuin säveltasoja. Englannin composer voidaan ymmärtää laajemmin. Säveltäjähän on ikään kuin järjestyksen muodostaja. Säveltämiseen kuuluu Hyvärisen mukaan...