Jussi Ala-Kuha 1952–2007

Soitinrakentaja ja muusikko Jussi Ala-Kuha kuoli sairaskohtaukseen 12.3.2007. Hän syntyi 1.7.1952 Kuortaneella. Jussin poismeno on ollut yllättävä, pysähdyttävä, järkyttävä. Jussi oli suomalaisen kulttuurin kannalta merkittävä persoonallisuus. Hänessä yhdistyivät...

Vuoden yhtye 2007: Blatentsaine

Blatentsaine on neljän nuoren naisen kansanmusiikkiyhtye, jossa kantele soi yhdessä viulun, nokkahuilujen ja haitareiden kanssa. Yhtye soittaa omaa pelimanniperinteeseen pohjautuvaa musiikkiaan, joka syntyy yhdessä tekemällä, sovittamalla, säveltämällä ja soittamalla...

Katkelmia karjalaisilta kantelekeikoilta

Raja-Karjalan kanteleensoittajat ja runonlaulajat kohotettiin 1800-luvun lopulta lähtien lähes kulttihahmoiksi Karjalan kävijöiden ”pyhiinvaellusmatkojen” kuvauksissa.  Maine kasvoi miesten esiintymismatkojen myötä. Kiertävät kanteleensoittajat olivat oman aikansa...

Ensiaskeleita ja oopperasäveliä

Varhaisimmat tiedot kanteleelle säveltämisestä liittyvät Jean Sibeliukseen (1865–1957) sekä suomalaisiin oopperoihin 1900-luvun alussa. Suomalainen ooppera tukeutui alun perin poikkeuksellisen voimakkaasti kansallisiin aihepiireihin vahvistaen kansallista...

Sulo Huotari 24.8.1920–13.4.2005

Muusikko Paul Salmisen 1920-luvulla kehittämän suomalaisen konserttikanteleen rakentamistyön jatkaja Sulo Huotari syntyi Karjalassa, Nuijamaalla maanviljelijäperheeseen. Sulon musikaalisuus ilmeni jo nuorena ja ensin mandoliini sekä sitten viulu tulivat nuorelle...