Nordic Harp Meeting

Pieni lakkautettu kyläkoulu maaseudulla kylpi auringonpaisteessa kun folkharput, kanteleet, viikinkilyyrat, langeleikit ja virsikanteleet soivat. Nordic Harp Meeting on pohjoismaisten harpunsukuisten soittimien (ja toki myös niiden soittajien) kokoontuminen....

Kanteleen sivuilta, osa 2 : Kantele-lehti lamavuosina

Viime lehdessä luvattiin poimia paloja Kantele-lehden sivuilta vuodesta 1989-1998. Materiaalia on kuitenkin jo noina vuosina niin paljon, että mennään viiden vuoden pätkissä. Nyt siis kurkistamme lehtiin Suomen lamavuosien ajoilta 1989-1993. Lamaa ei sivuilta tule...

Jalo Saarinen, yli tuhannen kanteleen rakentaja

Ensimmäinen kanteleeni oli hinaajan kansimiehen palkalla ostettu ”Jalokannel”, jonka oli rakentanut Jalo Saarinen (1918–1974). Anni Marttinen (1922–2003) perusti 1970-luvulla Petäjävedellä perheyhtye Annin Kanteleet. Heillä muistin olleen myös Saarisen kanteleita, kun...

Kairosmajalla

Kaksi kemiläistä kanteleensoittajaa ja -opettajaa Riikka-Tuulia Tikkanen ja Mari Köykkä sekä Tervolan kanttori ja kanteleensoittaja Sari Pylkkö ovat tänä kesänä konsertoineet Pohjois-Suomen kirkoissa. Pienoiskiertue alkoi kesän alussa Rovaniemeltä ja parin viikon...

Pasi ja kantele

”Ainoa, jolla Suomen tasavallassa on kuninkaallinen oikeus olla tunnettu jo pelkältä ristimänimeltään.” Sopisiko em. luonnehdinta kehenkään 2000-luvun kanneltajaan? Ehkä ei, mutta 1900-luvun alun Suomessa oli Pasi, josta on lukemattomia lehtijuttuja ja tarinoita. ...