Vuoden 2009 Musiikin aika -festivaalin teema ”musiikkia ristivalossa” nostaa esiin erilaisten musiikkien ja säveltäjien kohtaamisia sovitusten, vaikutteiden, sulautumisen tai poleemisuuden muodossa. Rinnastamalla erilaisia musiikkeja ja traditioita...
Kantele on jälleen hyvin esillä kansanmusiikkijuhla Sommelossa heinäkuun alussa. Viime vuonna hienosti toteutunut kansainvälinen kantelekurssi Kantele Camp SOI toteutuu myös tänä kesänä. Opettajina ovat Eva Alkula konserttikanteleissa, Arja Kastinen pienkanteleissa,...
Astun sisään suuren kivikirkon jykevistä pariovista. Kirkko on seissyt paikallaan jo vuosisatoja ja nähnyt ihmisten syntyvän ja kuolevan. Istahdan penkille ja katselen, kuinka ilmassa leijuva pöly tanssii käytävälle laskeutuvan valon virrassa. Holvikaaret täyttyvät...
Hevimetalli soi kanteleella kauniisti Kaleva-lehden verkkoversio kertoi 2.1.2009 Satu Tuuli Karhun kanteleensoitosta. Satu Tuuli soittaa kanteleella monenlaista musiikkia. ”Kanteleella voi soittaa mitä vain”, 14-vuotias kanteleensoittaja Satu Tuuli Karhu...
Syliisi hellään sulje Tämä Syliisi hellään sulje on viides konserttikanteleella äänitetty levy. Edellinen (neljäs) Tuo armon lasinen meri ja edellä mainittu ovat sisällöltään hengellisiä lauluja ja virsiä. Huilu tuo pirteän lisän viidessä laulussa. Soitto ja...