Kun raumalainen konemestari Emil Hugo Katajavuori soitteli kotona kanteletta, lapset Ulla ja Eino kuuntelivat vieressä ja oppivat soiton alkeet. Raumalla oli 20-luvun puolivälissä virinnyt innokas radioamatööriharrastus; Yleisradio oli perustettu vuonna 1926, ja kun...
Kun Anna-Liisa Tenhunen pääsi opiskeluaikana penkomaan arkistoja, ajan ja paikan taju katosivat. Näin löytyi oma ala kantele- ja perinteentutkimuksen parissa, jonka tuorein näyttö on helmikuussa julkaistussa Kantele-tietokirjassa. Tenhusen polveilevilta poluilta...
A.O.Väisänen 120v. Juhlasymposium 10.-13.6.2010, Savonranta, Vuokala Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 120 vuotta Armas Otto Väisäsen syntymästä. Savonrannalla syntynyt ja Savonlinnan Lyseosta v.1909 ylioppilaaksi valmistunut Armas Otto Väisänen oli yksi Suomen...
Vuonna 1968 julkistettiin Marjatta ja Martti Pokelan, sekä Oiva Heikkilän yhteistyönä syntynyt 5-kielinen kantele. Kanteleen mitoitus noudatteli Armas Koiviston kannelta, mutta jopa moderniksi voisi kutsua Pokeloiden designea. Soitin tehtiin puusepän koneilla osista...
Kansainvälinen Kantele-festivaali on järjestetty Petroskoissa Karjalan Tasavallassa vuodesta 1994. Festivaalilla on tänä vuonna monipuolinen konserttitarjonta sekä kansansoittimien ja -pukujen näyttely. Lisäksi järjestetään työpajoja mm. musiikkiterapiasta ja...