Kanteleiden katselmus

14.11.2008 juhlittiin Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa kanteletaiteilija Elli Sonkkasen 30 vuotta kestänyttä kanteleensoiton opettajakautta kansalaisopistossa. Musiikista vastasivat opettaja itse solisteineen sekä oppilasjoukko eri vuosikymmeniltä...

American dream

Jimi Hendrix olisi laittanut sähköt kanteleeseensa Olemme pieni kansakunta Pohjois-Euroopassa Skandinavian ja Venäjän välissä. Sekä lännessä että idässä on voimakas valtio, jonka alaisuudessa olemme joutuneet olemaan. Etelässä meri erottaa meidät Manner-Euroopasta ja...

Kanteleen kutsu

Sanna Annukka (26) on suomalais-englantilainen suunnittelija, joka valmistui taiteen kandidaatiksi Brightonin yliopistosta 2005. Hän on suunnitellut Marimekolle tämän kevään kuoseja, joihin hän on saanut innoituksensa mm. suomalaisuudesta ja perinteestä. Mallistossa...

Kantelemuseo Jyväskylään

Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...

Väinämöisen kantele

Olen usein laulanut Väinämöisen kanteleesta yhdessä muiden kanssa. Se on aina yhtä merkillinen ja vaikuttava kokemus. Laulun ajan olemme osa kymmenien sukupolvien jatkumoa, lähellä suomalaisuuden vuosituhantista ydintä. Laulamme tätä laulua siksi, että se on...