Kromaattinen koulukantele

Juhani Pohjanmies (1893–1959) oli suomalainen säveltäjä, soitinrakentaja, kirjailija, urkujenrakentaja, urkutaiteilija keksijä, musiikinopettaja jne. Vaikka mies oli tuottelias monella säveltaiteen alueella, ei hänestä tiedetä musiikinhistorioissa kovinkaan paljoa....

Väinämöisen henkilöllisyys selvitetty?

Etelä-Suomen Sanomissa 18.10.2009 julkaistun artikkelin mukaan Kalevalasta löytyvät runot pohjaavat ainakin osittain todellisuuteen. Kirjoittajan mukaan Liettuan valtionarkistoissa on tarkat tiedot valtavista aarteista, jotka eräs venäläinen mies ryösti Novgorodin...

Jalo Saarinen, yli tuhannen kanteleen rakentaja

Ensimmäinen kanteleeni oli hinaajan kansimiehen palkalla ostettu ”Jalokannel”, jonka oli rakentanut Jalo Saarinen (1918–1974). Anni Marttinen (1922–2003) perusti 1970-luvulla Petäjävedellä perheyhtye Annin Kanteleet. Heillä muistin olleen myös Saarisen kanteleita, kun...

Juha Kuorttinen: Kanteletarinoita

Juha Kuorttisella on verissä sekä kanteleensoitto että tarinaniskentä. Kun Kuorttinen on keikalla, yleisö kuulee musiikin lisäksi kertomuksia kappaleiden taustalta. Juttua riittää myös soittokumppaneista, musiikkinäkemyksistä, kanteleista… Juha Kuorttisen tarina alkaa...